lauantai 16. marraskuuta 2024

Onnettomuus

Tapio Suominen. Suomi, 1976. Cinema Orion ma 4.11.2024 klo 17.00, Risto Jarva -seuran näytös. 16mm. Istuin: Rivi 6, sisäänkäynnin puoleinen laitapenkki. Kopion kunto: 4/5. Näytösolosuhteet: 4/5. Katsojia silmämäärääisesti: n. 10. Tähdet: ***½.

Tapio Suomiselle (1946-2023) omistetun retrospektiivin avasi Liikenneturvalle tehty valistuselokuva, joka esitettiin samalla Suomisen esikoispitkän Narrien iltojen (1970) alkukuvana. Se sopikin temaattisesti hyvin Narreihin, jossa välillä hurjastellaan maanteillä. Onnettomuudessa kuitenkin käy huonosti heti alussa. Nuori pariskunta väittelee suhteestaan autossa, kun ratissa oleva mies menettää auton hallinnan, ja se syöksyy tieltä ulos. Seurauksena mies joutuu pyörätuoliin. Elokuvaa valmistui aikana, jota edelsivät synkät tilastot suomalaisissa tieliikenneonnettomuuksissa. 70-lujvun alkupuolella kuolemantapaukset ylsivät vuodesta toiseen yli tuhannen. Onnettomuudessa henki pelastuu, mutta liikuntakyky lähtee. Suominen välttää taitavasti valistuselokuvan kliseet - Onnettomuudessa ei juuri edes tunnista sellaiseksi vasta kuin ehkä aivan lopussa. Joitain todella tehokkaita kohtauksia: isä ja pyörätuolissa oleva aikuinen poika jyrkkien kotiportaiden yläpäässä, ja alhaalla ovessa 70-lukulainen bowiemainen mainosjuliste menetettyjen houkutusten symbolina, yksinäinen rullatuolipotilas suuressa omakotitalossa pitkä elämä vielä edessään vanhempien lähdettyä illanviettoon talvi-iltaiselta takapihalta kuvattuna, suorasukaista sosiaalipaineista iltamadialogia tyyliin "kuinkas ne teiltä noi panohommat sujuu". Erinomainen 70-luvun ajankuva ja hyvin kestonsa kantava lyhytdraama.

maanantai 4. marraskuuta 2024

Det stora äventyret


Arne Sucksdorff. Ruotsi, 1953. "Suuri seikkailu". Cinema Orion su 20.10.2024 klo 14.45, Risto Jarva -seuran näytös. 35 mm. Suomenkielinen selostus: Sakari Jurkka. Suomennos: Väinö Vento. Istuin: Rivi 5, penkki 9. Kopion kunto: 4/5.  Näytösolosuhteet: 4/5. Katsojia silmämääräisesti: n. 15. Tähdet: ****½.

Arne Sucksdorffin ensimmäinen pitkä elokuva on pohjoisen luontoelokuvan mullan- ja kuusikontuoksuinen klassikko. Nimen "suuri seikkailu" sisältää kiehtovan kolmoismerkityksen. Tarinan tasolla se kuvastaa kahden pienen pojan salaista seikkailua, jossa he yöllä hakevat metsästä saukon kaverikseen. Konkreettisemmalla tasolla se kuvastaa kokonaisuuden kehystymistä neljään vuodenaikaan, jossa luonto elää koko ajan suurta seikkailua. Vielä lopussa nousee esiin uusi taso. Kun saukko on lähtenyt omille teilleen ja luonto näyttänyt pojille perimmäislaatunsa, se symboloi tietynlaista lapsuuden seikkailun loppua ja jonkin toisen alkua - elämä yleisesti ottaen näyttäytyy pojilla vielä edessäpäin.

Kiinnostavaa ja poikkeuksellista agraarikuvauksessa on myös se, että pikkuveli näyttäytyy siinä (ainakin tässä suomeksi selostetussa versiossa) isoveljeä jollain tapaa maltillisempana realistina. Lopussa isoveli suree hetken saukon "menettämistä", mutta pikkuveli suhtautuu asiaan jo kättelyssä ikään kuin jalat maassa ja isoveljeään lohdutellen. 

Ehdotin Suurta seikkailua Orioniin joskus toissa keväänä ja oli ilo nähdä näytöksen toteutuvan. Alun perin se oli ymmärtääkseni tarkoitus esittää Suomen luonnon päivänä, mutta toiseksi vaihtoehdoksi vinkkasin syyslomaviikkoa. Näytöksessä oli ainakin yksi lapsi. Ehkä syyslomaviikkoa edeltävä sunnuntai olisi ollut otollisempi päivä, nyt monella oli varmaan jo alkava arki mielessä.

Suomeksi selostetun version esittäminen ei ollut oma ideani. Ilmeisesti esitettävänä olisi ollut myös alkuperäisäänin varustettu kopio. Suomiversio toimi ihan asiallisesti kertoja-osioissaan, mutta repliikeissään puhe kävi kömpelöksi. Veljekset taisi olla nimetty Antiksi ja Pentiksi.

Vanhimman pojan koulutunnilla opettaja kysyi häneltä laskutehtävän, jonka oikea vastaus olisi ollut aivan sama kuin omalla hetkelläni, kun aloin aikanaan puhua koulussa ujouden voitettuani.

Luontokuvaus on Sucksdorffilla etenkin elokuvan alkupuolella aivan uskomattoman kaunista ja sävähdyttävää, nykyisessä mielessä kuin kadonnutta maailmaa. Vahvimmin jäi mieleen lumisen metsän hämärä otos, jossa pupu ja minkki lymyilivät hangella.

1950-luvun alun maatalon pihapiiri ja villi luonto näyttäytyvät elokuvassa toistensa välittömässä läheisyydessä eläviltä, mutta rajapinta on selvä. Se kaikki on kuin kaukaista ja eteenpäin kerrottua muistoa, omienkin vanhempieni lapsuutta. Erityisesti isäni kertomukset tulivat elokuvasta mieleen.

Orionin näytöksen jälkeen tein retkeen erääseen hyvin kätkettyyn ja pieneen helsinkiläiseen puistoon, jonka viime kesänä yllätyksekseni löysin kartalta. Syksyn väriloisto oli parhaimmillaan. Sucksdorffin elokuvassa syksy käytiin läpi vuodenajoista nopeimmin, lokakuuta kutsuttiin muistaakseni "mullantomuiseksi".

lauantai 7. syyskuuta 2024

40 vuotta sitten - "Vihdoinkin"



40 vuotta sitten olin runsaat kolme viikkoa ensimmäistä luokkaa käynyt sisämaakaupungin koululainen, mutta uskaltaisin väittää, että elokuva-arkistollakin olivat Helsingissä asiat ainakin esitystoiminnan suhteen aika hyvällä mallilla.

Päivälleen 40 vuotta sitten Suomen elokuva-arkisto aloitti esityksensä elokuvateatteri Orionissa Eerikinkadulla. Ensimmäisen illan ohjelmassa oli muun muassa Georges Mélièsin elokuvia ja Jean Vigon tuolloin 50-vuotias L'Atalante. Ohjelman mukaan avausviikon vieraiksi olivat Mélièsin tyttärentyttären Madeleine Malthête-Mélièsin lisäksi saapumassa myös Edvin Laine Tuntemattoman sotilaan (1955) ja Mikko Niskanen Kahdeksan surmanluodin (1972) näytökseen. Ingmar Bergmanin Sommarlek (1951) esitetiin, ilmeisesti ei vielä kuitenkaan sinä kuuluisana omana nitraattikopiona.

Sittemmin Kansalliseksi audiovisuaaliseksi instituutiksi muuttuneen, aivan toisenlaiseen interiööriin esityksensä siirtäneen ja pian myös ohjelmansa määrää supistavan valtion laitoksen omassa tietokannassa mainitaan jostain syystä, että Orion olisi muuttunut arkiston teatteriksi vasta 9.10.1984. 

Mitähän Orionissa olisi esitetty tänään 40-vuotisjuhlapäivänä, jos elokuva-arkisto olisi siellä säilynyt ja juhlapäivä ylipäätään kaivettu muistista? 30-vuotisjuhlia ei nimenomaisesti vietetty 10 vuotta sitten. Muuttosuunnitelmat olivat jo selvillä, vaikkakin valtaosa yleisöstä (mukaan lukien allekirjoittanut) ei tiennyt niistä vielä mitään. Muistan katsoneeni sunnuntaina 7.9.2014 Orionissa päivän kolmannen ja viimeisen elokuvan, Franco Zeffirellin Shakespeare-filmatisoinnin The Taming of the Shrew ("Kuinka äkäpussi kesytetään", 1967), jossa Elizabeth Taylor ja Richard Burton rakastivat ja raivosivat tulisin purkauksin.

Tässä Mikael Fräntin juttu Helsingin Sanomista vielä helpommin luettavassa muodossa:


Jälkihuomio 9.10.2024 klo 04.13: Olisi mielenkiintoista tietää, mistä tuo päivämäärä 9.10.1984 on peräisin ja mihin se mahdollisesti viittaa.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Vaalipäivän päivitys

Poliitikkoja, joiden kanssa olen sattunut samoihin elokuvanäytöksiin

SDP

Pentti Arajärvi:

17.5.2007 Wajda: "Kanal - kirottujen tie" (1957) Orion/SEA
16.10.2018 Bruckman: "Filmikärpänen" (1932) Orion/KAVI
10.3.2019 Buñuel: "Tämä intohimon hämärä kohde" (1977) Regina/KAVI

Timo Harakka:

8.9.2016 Kaufman: "Valiojoukko" (1983) Orion/KAVI

Jutta Urpilainen:

5.12.2010 Liman: Fair Game (2010) Kinopalatsi/FINNKINO

Thomas Wallgren:

26.12.2018 Altman: "Pitkät jäähyväiset" (1973) Orion/KAVI
29.12.2018 Truffaut: "Kesytön" (1970) Orion/KAVI

Paavo Lipponen:

7.12.2018 Hitchcock: Blackmail (1929) Orion/KAVI

---

VAS.

Anna Kontula:

23.5.2017 Coen: The Ladykillers (2004) Orion/KAVI
13.6.2017 Risi: "Papin vaimo" (1970) Orion/KAVI

Claes Andersson:

18.1.2015 Carné: "Sumujen laituri" (2015) Orion/KAVI

---

VIHR.

Anni Sinnemäki:

5.5.2007 Lynch: Eraserhead (1977) Orion/SEA

---

KOK.

Kimmo Sasi:

15.1.2018 Bergman: "Viettelyksen ilta" (1953) Hanasaaren kulttuurikeskus
- Kuten minäkin, Sasi poistui näytöksestä pian elokuvan alettua, mutta en huomannut kysyä, poistuiko samasta syystä (DCP)

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Muutama syy, miksi Orion on niin täydellinen teatteri elokuva-arkistolle


Listasin vähän eri juttuja ja seikkoja, joiden parissa Orionissa olen erityisesti nauttinut.

Filmi

Elokuva on optisin laittein syntyvää valoa ja ääntä, ja vaikka Orionin esitysarsenaali on monialainen, mikään keskeinen seikka ei Orionissa sodi tätä yhä taianomaista alkutotuutta vastaan.

1.85:1 -kuvasuhde

Toisin kuin on väitetty Kavinkin puolelta, Orionin nykyinen valkokangas on kaikkein ihanteellisin 1.85:1 -kuvasuhteessa valmistuneille elokuville. Se on ollut yleisin ja keskeisin elokuvien kuvasuhde ainakin 1960-luvulta alkaen, ja epäilemättä valtaosa elokuva-arkiston kokoelmasta edustaa tätä kuvasuhdetta.

Mykkäelokuva

Vuonna 1927 mykkäelokuva oli kehittynyt siihen huippuunsa, jollaisena se nykyisin parhaiten muistetaan, eikä äänielokuvan voittoon vielä uskottu. Arkkitehtonisesti Orion on mykkäelokuvateatteri ja vakituisesti siellä järjestetyt mykkänäytökset ja kinokonsertit ovat kokonaiselämyksinä jo eurooppalaisittainkin harvinaislaatuisia. Ulkomaalaiset kävijät ovat aina ymmällään ilosta, että tällainen on vielä mahdollista.


Klassinen elokuva

Orion on tilana sisäänsä sulkeva ja ainutlaatuista kokemusta korostava, mihin eheä klassinen muoto ja selvä draaman kaari sopivat erityisen hyvin. Klassinen elokuva hioutui ehkä huippuunsa 1940- ja 1950-luvuilla, mutta se ei ole sinänsä kadonnut mihinkään. Yhä moni 2000-luvun arvostetuimmista elokuvistakin noudattaa klassisen kerronnan arvoja ja logiikkaa (Clint Eastwood, James Gray, Mike Leigh, Michael Mann ynnä muut).

Hollywoodin kultakausi 1920-luvulta 1950-60-luvuille

Tähtijärjestelmä ja lajityyppien aarteisto saivat parhaimman kipinänsä mestariohjaajista, jotka tiesivät elokuviansa esitettävän Orionin kaltaisissa pyhätöissä. Ennen kaikkea kuitenkin kyse oli unohtumattomista kasvoista ja läpitunkevasta karismasta: Greta Garbo, Humphrey Bogart, James Stewart, Marilyn Monroe - he ja monet muut kuuluvat Orioniin.

Film noir

Jos pitäisi valita yksi tyylilaji, joka sopii erityisen hyvin Orioniin, se on tietysti film noir, 1940- ja 1950-lukujen musta elokuva. Kun yksinäisten ja epäonnisten sankarien kohtalon kiemurat tihentyvät jonain myöhäisenä sunnuntai-iltana, Orion on yhtä todellinen kuin epätodellinen paratiisi. Tunnelmaa ei voi kruunata mikään täydellisemmin kuin jos ulos tullessa Eerikinkadun alajuoksulle on pimeää ja sataa.

Kamarielokuva

Oli kyse sitten monista hienoista Tšehov-filmatisoinneista, Ingmar Bergmanin mestaroimasta kasvokuvien ja pimeiden huoneiden Syyssonaatista, John Hustonin viimeiseksi jääneestä, yhtä lämpimästä, hartaasta kuin satuttavastakin elokuvasta Muistot, on Orionin rauhallinen, hiljaisuudelle altis tunnelma omiaan ihmiselämän olennaisimpiin kysymyksiin pureutuville henkilökeskeisille kamaridraamoille. Orionissa voi kuulla sen hiljaisuuden, joka valkokankaalla voi vallita kuva-alalla tai sen ulkopuolella.



Historiallinen elokuva

Elokuva on yli 120-vuotias, mutta valkokankaalla on lennetty ajassa taaksepäin rajattomin elkein. Käsityksemme maailman ja ihmiskunnan historiasta on ylipäätään muokkaantunut Orionin kaltaisissa paikoissa, Italian ja Hollywoodin antiikkisista spektaakkeleista Tavernierin tai Kubrickin tarkkanäköiseen, yhteiskunnallisesti sisäistettyyn realismiin.


Rikoselokuva, jännityselokuva, kauhu ja psykodraama

Pimeä puoli kuuluu erottamattomasti elämään, taiteeseen ja elokuvaan - ilman sen ymmärtämistä tulee ongelmia. Orionin jännittävän vaiheikkaasti alaspäin viettävä kokonaisuus (joka alkaa jo Eerikinkadun alamäestä) on omiaan viemään juuri sellaisiin mielen pohjamuhuihin, joiden silmästä silmään kohtaamisen varassa jaksaa taas nousta rappuset arjen tasolle.

"On valittava joko valhe tai kuolema"

Ranska on elokuvamaista suurimpia, ja sen runsaista valikoimista on myös elokuva-arkistolla mittavat kokoelmat. Keskeisinä ydinjuttuina 30-luvun runollinen realismi Vigon, Renoirin, Clairin ja Carnén tyyliin, Cocteaun mitään rajoja tuntemattomat taikatemput sekä Melvillen ja Chabrolin pessimistiset tai pirulliset rikostarinat ovat juurtuneet Orioniin yhtä lailla kuin seinäreliefit.


Italialainen elokuva

Yksi maa on ehkä kaikkein eniten uskonut elokuvallisen tunneilmaisun kaikkivoipaisuuteen: italialainen elokuva jos mikä edustaa "elämää suurempaa", ja kuin ihmeen kautta se on myös hämmästyttävän vahvasti kiinni konkreettisessa elämässä. Mestareiden luettelo olisi pitkä, mutta mainittakoon Fellini, Antonioni ja Visconti...


Pohjoinen valo

Ruotsalainen saaristo, pohjoinen keskiyön aurinko, Kainuun korvet... Pohjoinen maailmankolkka loistaa Orionin arvokkaissa art deco -puitteissa ylpeästi ja vilvoittavasti ihmeellistä luonnonvaloaan.

Aikamatkat

Jostain olemme tulossa ja jonnekin menossa. Orionissa ollaan monien edellisten katsojasukupolvien viitoittamalla tukevalla ja puhuttelevalla maaperällä, kun vaikkapa. Resnais'n Viimeinen kirja, Kubrickin 2001 tai Malickin The Tree of Life vyöryvät kankaalle.

Metafyysinen, spirituaalinen, mytologinen ja eksistentiaalinen elokuva

Jälkimodernin ajan ihminen ihmettelee ja hahmottaa paikkaansa siinä missä edellisetkin sukupolvet. Tarkovski, Antonioni, Pasolini, Kieślowski tai Wenders tarjoavat hänelle vastauksia ja uusia kysymyksiä Orionin suurinta elokuvataidetta arvostavissa puitteissa.


Uuden aallon elokuva

Suomessa elokuva-arkisto perustettiin 24.4.1957 eli miltei samaan aikaan, kun uuden aallon elokuva alkoi puhjeta täyteen kukkaansa. Ranskalaisilla nouvelle vague -ohjaajilla Godardilla, Truffaut'lla, Resnais'lla, Rohmerilla, Vardalla, Demyllä ja muilla on Orionissakin pitkät ja ansaitut, syystäkin kuin kalustoon kuuluvat perinteet.

Kokeellinen elokuva

Toisin kuin voisi ehkä luulla, myös kokeellinen elokuva sopii Orioniin erityisen hyvin. Tämä on todistettu esimerkiksi Avanto-festivaalilla ja DocPointin Pakopiste-näytöksissä. Kokeelliseksi luonnehdittu elokuva purkaa usein elokuvan koko luonnetta alkutekijöihinsä, ja siksi vaikutelma Orionin kaltaisessa pyhätössä on aivan poikkeuksellisemmalla tavalla syventävä kuin vaikkapa nykyaikaisessa auditoriossa tai museossa.

"Illumination"

Huikeimmillaan elokuvan lumovoima vie jonnekin aivan muualle, maailmoihin, joita on muualta turha etsiä. Orionissa, jossa valkokangasta katsellaan kuin ikiaikaisissa temppeleisissä päät ihmetyksestä ja palvonnasta ylöspäin, on tallella juuri sellaista kiehtovaa palvontamenon salaperäisyyttä, johon Mélièsin, von Sternbergin, Powellin & Pressburgerin, Trnkan, Fellinin, Laughtonin,  Lynchin ja muiden mestareiden uskomattomat visiot uppoutuvat kuin Graalin maljaansa.


Rakkaustarinat ja romanttiset elokuvat

Orion on liioittelematta ollut yksi syy sille, miksi Helsinki voi olla myös rakastavaisten kaupunki. Helsinkin on hiljainen heinäkuisin ja niin ollen myös romanttisimmillaan. Mikäpä olisikaan sykähdyttävämpi elämys kuin mennä mahdollisen armaansa kanssa Orioniin katsomaan vaikkapa King Kongia, Sumujen siltaa, Cherbourgin sateenvarjoja, New York New Yorkia tai Intohimojen valtakuntaa?

Musikaalit, konsertti- ja oopperaelokuvat

Näin se on nähtävä: Orionin nautittava interiööri sopii erityisen hyvin kaikenlaisille huolettomille tai dramaattisille, yksinkertaisille tai ylenpalttisille estradielokuville aina Minnellin musikaaleista (The Band Wagon!) Stop Making Sensen tapaisten kulttijuttujen kautta Loseyn Don Giovanniin.

Perhe- ja sukutarinat

Parhaimmillaan yksi elokuva ja yksi ilta voivat yhdistää sukupolvia. Vaikkapa Ozun Tokyo Storya voivat mennä katsomaan nuoret ja vanhukset yhdessä, ja kokemus Orionin historiallisessa patinassa on kaikin tavoin koskettava ja yhteinen.

Musta elokuva

Tummasävyinen elokuva ei elä nykyaikana, sillä digikuva ei ole kunnolla mustaa. Sen huomaa yhä paremmin Orionissa, kun näkee kunnon filmillistä mustaa. Orionin leijuva hämäryys ja tilan vuosisatainen arvoituksellisuus luovat pikimustille hetkille oivan yhteyden. Tämän huomasin taas kerran vaikkapa Claude Chabrolin "Mustapukuisen naisen arvoituksessa".


Aarteet

Kun kauan kadoksissa ollut tai arkistossa pantattu elokuva, unohdettu tai joskus hyvin maineikaskin elokuva, vyörähtää jopa ensimmäistä kertaa tai vuosikausien, sukupolvien jälkeen Orionin kankaalle, tiedämme todistavamme jotain merkittävää ja unohtumatonta.

Digitaalinen elokuva

Aluksi vierastin digitaalisen elokuvan esittämistä Orionissa, ja eittämättä poksauttaisin samppanjapullon, jos kyseinen projektori vietäisiin pois, mutta nykyisin katselen satunnaisesti digiäkin, jos se on elokuvan alkuperäinen formaatti. Parhaimmillaan kokemukset ovat olleet mykistäviä, esim. Georg Grotenfeltin "Merkintöjä valkeastta kaupungista".

1970-, 1980- ja 1990-lukujen elokuva

Henkilökohtaisesti ottaen tuon ajan elokuva on tietysti kiinnostavaa, koska silloin synnyin ja aloin käydä elokuvissa. Kyse ei ole kuitenkaan vain siitä. Tämä oli aikaa, jolloin Orionin kaltaiset yksisaliset teatterit enemmän tai vähemmän hallitsivat vielä elokuvateatterikenttää. Se näkyi myös elokuvissa, joita tehtiin ja nähtiin.. Laaja-alainen elokuvakulttuuri oli vielä arvossaan. Orion on viimeinen aito saareke tälle ajalle.


1900-luvun elokuva

Elokuva oli viime vuosisadan keskeinen taidemuoto, ja sen vaikutukset ovat olleet jo suunnattomat ja varmaankin vielä kokonaisuutena aika tuntemattomat. Moniin muihin taiteisiin verrattuna se on yhä hämmentävän nuori. Elokuva-arkiston teatterina Orion on todellakin viimeinen paikka, jossa elokuvan kehitystä ja historiaa voi luontevasti ja täysipainoisesti juhlistaa.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Tampere 1993


25 vuotta sitten tulin pitäneeksi huoneessani omaa festivaalitoimistoa. Klassikkojen vuosi selvästi, nyt sen kai voi jo sanoa. Tosin Kuusen hienoa Tuliaista ei ole esitetty vuosiin.

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Naistenpäivän (8.3.) kunniaksi listailin.

Naisohjaajien elokuvia Orionin kevätkaudella:

9.3. Lynne Ramsay: Morvern Callar (2002)
10.3. Lynne Ramsay: Poikani Kevin (2011)
22.3. ja 24.3. Agnès Varda: Cléo viidestä seitsemään (1962)
6.4. Moufida Tlatli: Palatsin hiljaisuus (1994)
9.4. Patricia Rozema: Kun yö saapuu (1995)
15.4. Jane Campion: Piano (1993)
16.4. Lone Scherfig: Italiaa aloittelijoille (2000)
28.4. Mary Lambert: Uinu, uinu lemmikkini 2 (1992)

+ naisia keskeisissä rooleissa valkokankaalla:

9.3. Brigitte Fossey (Kielletyt leikit, 1952)
9.3. Samantha Morton (Morvern Callar, 2002)
9.3. Kathleen Turner (Huuma, 1981)
10.3. Anita Ekberg (Huoleton härkätaistelija, 1956)
10.3. Tilda Swinton (Poikani Kevin, 2011)
11.3. Jeanne Moreau (Älkää koskeko, 1954)
12.3. ja 1.4. Sean Young & Daryk Hannah (Blade Runner, 1982)
13.3. Judith O'Dea (Night of the Living Dead, 1968)
14.3. ja 16.3. Sigourney Weaver, Carrie Henn & Jenette Goldstein (Aliens, 1986)
15.3. Romy Schneider (Katherine Mortenhoen ostettu kuolema, 1979)
18.3. ja 17.4. Marina Vlady (Juhla voi alkaa, 1975)
19.3. Silvia Planas (Byrokraatin kuolema, 1966)
20.3. Leonie Benesch (Valkoinen nauha, 2009)
20.3.  ja 24.3. Susan Sarandon & Dana Delany (Light Sleeper, 1992)
21.3. Susú Pecoraro (Etelän kaipuu, 1988)
22.3. ja 24.3. Corinne Marchand (Cléo viidestä seitsemään, 1962)
22.3. ja 25.3. Lily Tomlin (Viimeinen näytös, 1977)
23.3. Michèle Morgan & Sonia Dresdel (Valheitten talo, 1948)
27.3. ja 29.3. Ann-Marie Gyllenspetz (Uddarbon pappi, 1957)
28.3. Isabelle Huppert & Stéphane Audran (Auringonpimennys, 1981)
28.3. Antonina Jeremejeva (Päällysviitta, 1926)
29.3. Lonette McKee, Gabrielle Haker, Sandra Reeves-Phillips (Round Midnight - keskiyön soundi, 1986)
29.3. Wendy Lyon (Prom Night II - verijuhlat, 1987)
30.3. ja 1.4. Margherita Caruso & Susanna Pasolini (Matteuksen evankeliumi, 1964)
31.3. Helen Traubel & Kathleen Freeman (Jerry naisten miehenä, 1961)
3.4. Anastasia Zujeva (Kuolleet sielut, 1960)
3.4. ja 6.4. Kim Basinger (L.A. Confidential, 1997)
4.4. Sabine Azéma (Sunnuntai maalla, 1984)
4.4. ja 7.4. Phoebe Cates (Gremlins 2 - uusi pesue, 1990)
5.4. Agnes Moorehead (Jerry - myyntipäällikön kauhu, 1963)
5.4. ja 7.4. Myriam Boyer (Piru perii omansa, 1979)
6.4. Amel Hedhili & Hend Sabri (Palatsin hiljaisuus, 1994)
9.4. Pascale Bussières & Rachael Ctawford (Kun yö saapuu, 1995)
10.4. ja 13.4. Olga Obolenskaja & Lidija Tridenskaja (Jouluaatto, 1913)
11.4. Julie Delpy (Intohimojen keskiaika, 1987)
11.4. Barbara Steele (Paholaisen naamio, 1960)
12.4. Ina Balin (The Patsy, 1964)
12.4. ja 15.4. Regina Blanchi (Päivät ovat luetut, 1962)
13.4. Courtney Love (Man on the Moon, 1999)
14.4. Natalja Varlei (Velho, 1968)
14.4. Jane Birkin (Daddy Nostalgie, 1990)
14.4. Kim Myers (Painajainen Elm Streetillä 2 - Freddyn kosto, 1985)
15.4. Holly Hunter & Anna Paquin (Piano, 1993)
16.4. Anette Støvelbæk & Ann Eleonora Jørgensen (Italiaa aloittelijoille, 2000)
17.4. ja 20.4. Joan O'Brien (Rahaa kuin roskaa, 1962)
18.4. Fabienne Dali (Ilmiantaja, 1962)
19.4. ja 21.4. Irene Papas (Mafian merkitsemä, 1966)
20.4. ja 25.4. Sibel Kekilli & Catrin Striebeck (Suoraan seinään, 2004)
21.4. Sandra Milo (Rikolliset, 1960)
23.4. Assumpta Serna (Matador, 1986)
24.4. ja 29.4. Florinda Bolkan (Epäilyksen yläpuolella, 1969)
24.4. Marie Gillain (Syötti, 1995)
24.4. ja 28.4. Kim Greist & Joan Allen (Psykopaatin jäljillä, 1986)
26.4. ja 29.4. Diahnne Abbott & Sandra Bernhard (Koomikkojen kuningas, 1982)
28.4. Maria Pitarresi & Nadia Kaci (Tänään se alkaa, 1999)