Tänään Orionissa klo 19.30! 35 mm!

Tänään Orionissa klo 19.30! 35 mm! Huomenna liian myöhäistä.

Oscar-gaala 2025 tiivistettynä

Parasta oli:

1. Alba Rohrwacher ja Ed Lachman - sydämeni suli

2. Laura Dern ja Isabella Rossellini vieretysten, Isabella sinisessä sametissa...

3. Anoran suksee

4. Conan O'Brien, suurimmaksi osaksi (etenkin Jimmy Kimmel -vitsi oli hyvä)

5. Billy Crystal muisteli hetken vuoden 1990 gaalaa

In memoriam -osiossa hämmensi tällä kertaa etenkin Alain Delonin puute.

Robert Altman 100

Klo 07.50: 1970-luvun paras yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Robert Altman syntyi sata vuotta sitten Kansas Cityssa, Missourissa. Päivitän tähän päivän mittaan vielä jotain yhdestä keskeisimmistä lempiohjaajistani.

Klo 17.13: Yritin kehkeyttää alun perin vähän suurempaakin tapahtumaa tälle päivälle, mutta katson tänä iltana ensi kertaa kotioloissa Short Cutsin (1993), Altmanin hyvin mahdollista parhaan elokuvan omalta elinajaltani (kaksi näkemättä). Lähdin sitä aikanaan varta vasten Sodankylään katsomaan. Se oli myös elokuva, joka avasi nyt omaa asuinpaikkaani hyvin lähellä sijaitsevan Glorian viimeiseksi jääneen näytäntökauden:

The Magnificent Ten

True Heart Susie (D.W. Griffith, 1919)

A Canterbury Tale (Michael Powell & Emeric Pressburger, 1944)

Imitation of Life (Douglas Sirk, 1959)

Jules et Jim (François Truffaut, 1962)

Il gattopardo (Luchino Visconti, 1963)

2001: A Space Odyssey (Stanley Kubrick, 1968)

The Grandmother (David Lynch, 1970)

Zerkalo (Andrei Tarkovsky, 1975)

3 Women (Robert Altman, 1977)

Karins ansikte (Ingmar Bergman, 1986)

David Lynch 1946 - 2025

Lynch honoured in Gilda on Jan 23, 2025

..

David Lynch olisi tänään täyttänyt 79 vuotta. Hän oli äitiäni vain neljä päivää nuorempi. Hän oli mukava mies ja elokuvaohjaaja, joka minun silmissäni jollain tapaa päätti filmin valtakauden, elokuvan luonnollisen ajan. Kaksi oman elinaikani ylintä amerikkalaista suosikkiohjaajaani Robert Altman (joka tosin teki useimmat parhaista elokuvistaan jo ennen syntymääni) ja David Lynch ohjasivat kumpikin viimeisen teatterielokuvansa vuonna 2006. Altman kuoli silloin, mutta Lynch vaikutti sen jälkeen vielä pitkään sekavaksi muuttuneessa tuotanto-olosuhteiden ja vastaanottokanavien kulttuurissa. 

Se Lynchin viimeinen pitkä elokuvahan oli tietysti Inland Empire, digitaalisena kuvattu haastava teos, jota kuitenkin vielä levitettiin huimasti filmikopioina. Jo sen ensi-illan aikaan oli vatsassa kummallinen tunne, että tähän päättyy jotain. Lynch ilmaisikin monissa lausunnoissaan sittemmin surua ja turhautumista siitä millaiseksi elokuvateatterikokemus oli muodostunut.  2010-luvulle tultaessa olin jo melko varma, ettei hän enää palaa tekemään pitkiä elokuvia, mutta onneksi televisiossa alkoi taas tapahtua...

Tuskinpa Lynch oli ehdottomasti paras elinaikani ohjaaja, erilaisia mestareita on niin monia (olihan vaikka Kubrickkin aika hyvä, puhumattakaan Reitzista, Bergmanista, Tarkovskista..), mutta ainakin yksi parhaimmista ja visionäärisimmistä - ja myös ohjaaja, jonka tuotantoa olen varmaan miettinyt elämän varrella ehkä jopa kaikkein eniten Tarkovskin ohella. Varsinaiseen muistokirjoitukseen eivät rahkeet juuri nyt riitä, mutta koska tämän blogin evoluutiossa painopiste on nimensä mukaisesti alkanut kohdistua filmiltä esitettäviin elokuviin, tein listan siitä, missä järjestyksessä näin Lynchin elokuvat filmiltä. Se on hyvin erilainen lista kuin varsinainen katsomisjärjestys.

Talvi 1984-1985 Dune (traileri) / ? Nordia tai Kino-Palatsi ? [Tampere]

2.1.1993 Twin Peaks: Fire Walk with Me / Nordia 4 (Finnkino)

21.11.1993 Wild at Heart / Niagara (Monroe: On the Road)

8.3.1994 Eraserhead / Cinema (Finnkino / Cinema Mondo)

6.3.1996 Lumière et compagnie / Tampere-talon iso sali (Tampereen elokuvajuhlien avajaiset, Suomen ensiesitys)

25.7.1997 Lost Highway / Nordia 2 [Tampere] (Warner Bros / Finnkino, lehdistönäytös)

23.12.1998 Blue Velvet / Orion (SEA: Seksuaalisuus valkokankaalla)

19.9.1999 The Straight Story / Bio Rex (Helsinki Film Festival, Suomen ensiesitys)

19.4.2000 The Elephant Man / National Film Theatre, Lontoo (British Film Institute)

19.7.2002 Mulholland Dr. / Bio Rex (Cinema Mondo, lehdistönäytös)

8.8.2002 Dune / Orion (SEA: David Lynch)

19.4.2007 Inland Empire / Kinopalatsi 1 (Cinema Mondo / Finnkino)

Tampere 5

Helsinki 6

Lontoo 1

 

elokuvakartan näytökset 3

arkistonäytökset 3

festivaalinäytökset 2

lehdistönäytökset 2

elokuvakerhonäytökset 1

Kyläkauppa

1979, Suomi. O: Tapio Suominen. Maanantai 11.11.2024 n. klo 18.20 (Risto Jarva -seuran näytös Tapio Suomisen lyhytelokuvia Tapio Suomisen -retrospektiivissä). 16 mm. Istuin: rivi 5, paikka 9. ****

Kyläkauppa piti alun perin esittää Syöksykierteen (1981) alkukuvana, mutta päätimme lopulta siirtää lyhärinäytöksestä Mikko Niskasen kanssa ohjatun Suomi tässä ja nyt -elokuvan (1976) odottamaan osuvampaa esityskontekstia, joten Kyläkauppa sijoitettiinkin tämän kokonaisuuden loppuun. Se olikin osuva päätös, näin syntyi kolmen yhteiskunnallisen katsauksen avulla pieni kuva vuosien 1976-1979 Suomesta.

Kyläkauppa oli myös kolmikon paras elokuva, tunnelmallinen, löyhästi fiktiivisiä aineksia sisältävä dokumentti Keihärinkosken kyläkaupasta lähellä Niskasen Käpy-studioita Keski-Suomessa. 

70- ja 80-luvuilla kyläkauppoja vielä löytyi kylästä jos toisesta, ja dokkarin rennossa ihmisläheisyydessä keskittymiskehityksen totaalisimmat uhkakuvat ovat vielä kuin jossain hamassa tulevaisuudessa. Suurempi uhka on tie, jonka suunnitellaan kulkevan läpi siitä, missä kauppa sijaitsee. Kyläkaupasta välittyy leppoisa ilmapiiri ja sosiaalinen kanssakäyminen, joka pienen paikkakunnan putiikissa vallitsee. Kyse on paljon muustakin kuin ostamisesta ja myymisestä kuten kuulumisien vaihtamisesta ja yhteisestä asioiden pohtimisesta ja huvittelustakin.

Jännää, että Ylessä on tehty toinen kyläkauppadokumentti melkein tismalleen samaan aikaan, se on katsottavissa Elävästä arkistosta.

Näytöksen jälkeen kävin Asko Apajalahden, Maisa Äkräksen ja parin muun Suomisen tunteneen henkilön kanssa lasillisilla. Puheeksi nousi myös Suomisen ja Apajalahden Uudessa-Seelannissa 90-luvun alussa tekemä elokuva, jota ei näytä löytyvät netin tietokannoista. Katsot ovat tällä hetkellä sekaisin, joten en pääse sitä nyt etsimään niistä, mutta muistan, että siitä oli erillinen (ja hyvin kriittinen) juttunsa ohjelmatietojen ohella.

Lasillisen jälkeen kävin omassa kyläkaupassani eli Laivurin valinnassa, kenties Helsingin kantakaupungin ainoassa yksityisessä kaupassa.

Kyläkauppa jäi viimeiseksi elokuvateatterissa esitetyksi elokuvaksi, jonka näin synnyin- ja kasvukaupunkini Tanpereen ikihonkamaisen elokuvatietäjän ja -kulkijan Raimo Siliuksen vielä eläessä. Hän oli varmastikin Suomen merkittävin lyhytelokuvien tuntija, joten Suominen-sarjan lyhytelokuvanäytös osui sangen puhuttelevasti ajankohtaansa. Rakea lämmöllä muistaen ja kaikesta joviaalista avusta, tiedosta ja sananvaihdosta kiittäen.

Esitekstini:

Kyläkauppa

Suomi, 1979. Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus: Tapio Suominen. Tuotanto: Käpy-Studiot Oy. Tuottaja: Mikko Niskanen. Kuvaus: Pekka Aine. Äänitys: Heikki Innanen. Musiikki: Viitasaaren pelimannit. Miksaus: Matti Ylinen. Näyttelijöitä: Siro Hämäläinen (kauppias), Sinikka Hämäläinen, Jari-Pekka Hämäläinen, Tarmo Samula, Sami Huurtola, Jussi Tamminen, Allan Lipponen, Jaakko Uotila, Kerttu Uotila, Väinö Niskanen, Hannu Leino. Formaatti: 16mm. Tarkastuspäivä: 2.5.1979. Pituus: 290 m. Veroluokka: vapaa. Lyhennetyn version (13.9.1979) pituus: 160 m.

Näytöksen kaikki kolme elokuvaa ovat Mikko Niskasen Käpy-Studioiden tuottamia. Dramatisoitu dokumentti Kyläkauppa valmistui vain vuotta ennen Suomisen toista pitkää ja uransa käänteentekevintä elokuvaa Täältä tullaan elämä (1980), jonka myötä hän alkoi keskittyä suurempiin projekteihin. Eräänlaisena 1970-luvun jäähyväisteoksena yleisemminkin pidettävän lyhärin kohteena on Keihärinkosken kyläkauppa Viitasaarella, lähellä Konginkangasta, jossa sijaitsi Niskasen elokuva-ateljee Käpykolo. Kun kyläkauppoja oli 1970-luvulla Suomessa vielä tuhansia, viime vuonna niitä oli enää 164. Vähitellen alkanut automarkettien aika vei pienyrittäjät henkihieveriin ja monen kylän idyllinen keskus hiljeni. Kyläkauppa on kuvattu syksyllä 1978, jolloin kehityksen suuntaa olisi vielä voitu muuttaa tai tasapainottaa.

Tahdomme elää

1977, Suomi. O: Tapio Suominen. Ti 11.11.2024 n. klo 17.25, Orion (Risto Jarva -seuran näytös: Tapio Suomisen lyhytelokuvia Tapio Suominen -retrospektiivissä). 16 mm. Istuin: jossain keskellä. ***

Perinnöllisen lihasrappeumataudin vaikutuksia kuvaava novellielokuva. Kuten edellisessä 17. kesässäkin, tässäkin perhe joutuu peruuttamattoman kriisin eteen. Äiti lähtee omille teilleen ja isä ja Matti-poika joutuvat hoitolaitokseen. Tarinan huomio keskittyy siihen, kun isä (Tuomari Nurmio vähän ennen läpimurtoaan muusikkona)  kuolee ja poika jää sairastamaan yksin. Aikuisena Matti (Asko Sarkola) on yhä yksinäisempi.

Suomisen käsikirjoitus ei ole järin syvällinen, mutta elokuvalla on ansionsa siinä, miten se kuvaa laitoksiin joutuneiden ihmisten elämää 1970-luvun Suomessa. Vuonna 1974 rakennettu Peurungan kuntoutuslaitos näyttäytyy draamassa jännittävänä uuden ajan airuena.  

Heti alun lyhyt lapsuuskuvaus, kun Matin elämä on vielä hetken huoletonta ongintaa ja juoksemista, jää mieleen. Tahdomme elää on tarkastettu syntymäviikollani.

17. kesä

1976, Suomi. O: Tapio Suominen. Maanantai 11.11.2024 klo 17.00, Orion (Risto Jarva -seuran näytös Tapio Suomisen lyhytelokuvia Tapio Suominen -retrospektiivissä). 16 mm. Istuin: jossain keskellä. Näytösolosuhteet: 4/5. **½.

Kuolema perheessä: mies saa sairauskohtauksen työpaikallaan ja kupsahtaa maahan, työnantajan soitto kotiin vaimolle, teinipoika palaa koulusta, kuulee uutiset, pian jälkeenjääneet joutuvat muuttamaan maalta kaupunkiin betoniviidakkoon. Tilauselokuvassa yhteiskunta pelastaa yksityisen menetyksen kokeneet toivottamalla heidät uuteen elämänpiiriin ihan toisaalla. Kovin hyveellisessä ja ihanteellisessa valossa tehty tilannekuva tarjoaa yksittäisissä kohtauksissaan vaikuttavaa 70-luvun arkitodellisuutta ja rakennemuutoksen miljööntajua, mutta jää sepitteenä ja ihmiskuviltaan harmillisen ohkaiseksi. Kiinnostava detalji: 17. kesä valmistui samoihin aikoihin vuoden 1976 lopulla kuin Lauri Törhösen varhainen tv-elokuva 16. kevät!, jossa sen ajan Tampereen keskusta sykki ajan hermolla.

[kirjoitettu 22.12.2024 klo 02.53]

Esitetekstini:

17. kesä

Suomi, 1976. Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus: Tapio Suominen. Tuotanto: Käpy-Studiot Oy. Tuottaja: Mikko Niskanen. Kuvaus: Seppo Immonen, Pekka Aine. Äänitys: Tom Forsström. MusiikkI: Markku Suominen, Jukka Halttunen. Näyttelijöitä: Kari Virta, Sirkka-Liisa Aro, Mauno Viiala. Tilaajat: Ammattikasvatushallitus, Kouluhallitus, Työvoimaministeriö, Valtion av-keskus VAVK, Yleisradio. Formaatti: 16mm. Ei-kaupallinen levitys: Ammattikasvatushallitus, Työvoimaministeriö, Valtion av-keskus VAVK. Tarkastuspäivä: 3.9.1976. Pituus: 480 m. Kesto: 44 min. Veroluokka: vapaa. Kutsuvierasnäytäntö: 21.10.1976, Diana.  Televisioesityksiä: 11.3.1977 klo 9.10-55 (Koulu-tv); HS:n mukaan kyse oli jo uusinnasta.

Suomalainen maaltamuutto oli tasaantumassa 1970-luvun lopulla, mutta 60-luvun suuren aallon vaikutukset olivat lähtemättömät. Vaikutusvaltaisten tahojen tilaamassa elokuvassa tuodaan esiin ammattikoulutuksen tärkeyttä ihmisen hyvinvoinnille uudessa ajassa. Vääjäämätön murrosvaihe on läsnä sekä yleisellä että yksityisellä tasolla, kun tarinan äiti ja 17-vuotias poika muuttavat maaseudulta betoniviidakkoon.

Raduga

Sateenkaari. 1944, Neuvostoliitto. O: Mark Donskoi. Su 10.11.2024 klo 14.00, Orion (Ukrainian Film Days).35 mm. Suom.tekst. Istuin: jossain 3. rivin keskellä suunnilleen. KAVI-kopion kunto: 4/5. Tähdet: ***. Alustuvideona nuoren ukrainalaisen elokuva-asiantuntijan johdatus (n. 10 min.). 

Monimielinen kulma nykymaailmaan: Neuvostohegemonian henkeen esitellyt ukrainalaiset lapset ja naiset koittavat selviytyä terrorista kotikylässään, jonka natsit ovat ottaneet haltuunsa. Samaan aikaan, kun Donskoi luo voimakkaita ja vangitsevia visuaalisia näkymiä sodan brutalisoimasta arkipäiväisestä lumen hallitsemasta talvimaisemasta, vastapuolten välisiä kohtauksia kärjistetään niin propagandistisesti, että ne tuntuvat paikoin kuin myöhempien vuosien natsieksploitaatiolta. Saksalaisten avuna olleen kylän kaunottaren kohtalo on äkillisen kova, kun hänen miehensä palaa rintamalta ja oivaltaa oppurtunistisen totuuden. Piippuja osoitetaan myös lapsiin. Propagandaelokuvana Sateenkaari on olennainen saavutus, mutta psykologinen konteksti on ohut ja yksiviivainen. Heikoimpien kokemien kohtaloiden kovuus ja pakkasenhuuruinen kalman ilmapiiri jättävät silti vahvan jäljen. Tämä oli tietääkseni ensimmäinen neuvostoelokuvan filminäytös Orionissa sitten elokuva-arkiston ajan. Edellinen taisi olla Fridrih Ermlerin Imperiumin sirpale (1929) 30.11.2018.