Talo Trubnajalla. 1928, Neuvostoliitto. O: Boris Barnet. * * * * . Pe 11.10.2013 klo 20.00, Orion (Venäläisen elokuvan historia). 35-mm. Kopio (KAVA): ++++. Pianosäestys Joonas Raninen. Elektroninen tekstitys suomeksi. Paikka: permannon rivi 8, istuin 6. Näytösolosuhteet: 2/5.1920-luvun nasevinta ja sykähdyttävintä neuvostokomediaa!
Maalaistyttö Parasha Pitunova (suunnattoman suloinen Vera Maretskaja) saapuu Moskovaan, asumaan ahtaaseen kerrastaloon ja töihin parturille ja kotiapulaiseksi tämän vaimolle.
Boris Barnetin toinen oma ohjaus (ensimmäinen oli Tyttö ja hatturasia, 1927) toi mieleeni Daniil Harmsin tekstin täysin seinän takaa tulevine käänteineen. Erityisesti alkupuolella, kerrostalon kohtauksissa, joissa miehet hakkaavat halkoja talon porraskäytävässä niin että lattia on haljeta, tai kun ankan vauhdikas ja vaarallinen taival kaupungin liikenteessä katkeaa äkkiä kysymykseen ja takaumaan, miten ankka tulikaan kaupunkiin? Kysymys on myös Parashan tarinasta, hänen matkastaan kohti kommunismia, jossa monet individualistiset tavat ja tottumukset on mahdutettu samaan asuinrakennukseen.
Eräs neljä vuotta sitten elokuvan Pordenonessa nähnyt internet-kommentoija kuvasi kerrostalon elämän kuvausta osuvasti slapstick-kakofoniaksi.
Maalainen viattomuus ja tietämättömyys yhdistyy perinteiseen ammattiliiton velvoittavaan haasteeseen hauskimmin ja sattumanvaraisemmin kuin ehkä koskaan neuvostoelokuvassa. Agitprop-näytemä ottaa Parashan ansiosta aivan oman suuntansa.
Joonas Ranisen pianosäestys oli tasokas. Yleensä suosin pelkkää pianosäestystä mykkänäytöksissä. Raninen on parhaasta päästä.
Tympeää olikin, että yleisössä, hyvin lähellä Ranista, istui pariskunta, josta toinen noin parin minuutin välein kumartui kaivamaan lattialla olevasta pussistaan rapisteltavaa. Mitä julmettua ihmisten päissä oikein liikkuu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti