Hassu haaveilija. 1969, Ranska. O: Pierre Étaix. * * * ½. Su 13.10.2013 klo 18.00, Orion (Pierre Étaix). 35-mm. Kopio: 3/5. English subtitles. Paikka: permannon rivi 9, ehkä 4. tai 5. istuin aulasta tultaessa. N/os: 3/5, myöhästyin ehkä n. minuutin.Étaixin ensimmäinen pitkä värielokuva ilmeisestikin. Tässä hän tapasi myös tulevan vaimonsa, Annie Fratellinin, jonka suku oli täynnä klovneja.
Pierre on Pierre, konttorirotta, joka elää turvattua ja tyyntä, mutta ihmeettömän keskiluokkaista elämää vaimonsa Florencen (Fratellini) kanssa. Uusi täydellisen soma sihteeri Agnès (Nicole Calfan) ei vain saa vaan olemuksellaan yksinkertaisesti pakottaa Pierren miettimään mahdollisuuttaan toiseen suhteeseen.
Unikohtaus on aivan uskomaton. Maantiet, joissa pyörät alleen saaneet parisängyt ovat korvanneet autot, muodostavat maailman, johon haluaisi jäädä (ja miellyttävän pitkään Étaix meidät siellä pitääkin, vähän kuin ylimääräisessä unessa, jonka saakin nukkua vielä aamulla, kun on huomannut heränneensä vahingossa tunnin liian aikaisin). Näky on samalla epätavallisen suloinen ja viaton kiteytys 1960-luvun lopun seksuaalisen vallankumouksen ja avioliiton kyseenalaistamisen puhkaisemasta etsimisen huumasta - jonkin toisen mahdollisuudesta.
Étaix ei ole kuitenkaan idealistinen torvensoittaja vaan melankolinen haaveilija, joka ei pysty todellisuudessa uskomaan muutokseen, vaikka haluaisikin, sillä todellisuus on hänelle pohjimmiltaan ihanteeton.
Pakko lainata Marjo Pipisen mm. Dave Kehrin ja David Cairnsin tekstien pohjalta toimittaman KAVA:n esitelapun viimeistä kappaletta, joka ei kiteytä vain Hassun haaveilijan vaan koko Étaixin tuotannon keskeisimmän prinsiipin: " Elokuvien Pierre ei välitä siitä, onko hän pidetty; hän vaikuttaa etäiseltä ja jopa viileältä. Hän elää ja toimii omassa maailmassaan, muista huolehtimatta. Siinä missä Tatin Hulot on luonnostaan kuin neliskanttinen palikka elämän pyöreässä reiässä, Étaixin hahmot ovat porvarillisia, etuoikeutettuja henkilöitä, jotka haluavat sopeutua ja joilla olisi siihen mahdollisuudet. David Cairns kirjoittaa Étaixin elokuvien maailmasta, ”Sen sijaan että se olisi vihamielinen paikka, joka hyljeksii toisinajattelijoita, se vaikuttaa torjuvan ihan jokaisen, riippumatta siitä kuinka kovasti he yrittävät sopeutua… Täällä ei tarvita anarkisteja kääntämään yhteiskunnallista järjestystä, sillä se on jo valmiiksi omassa kiihkeässä sekamelskassaan.” "
Tämä oli paras näkemäni restauroitu kopio tästä Orionin Étaix-satsista, vaikutelma oli hyvin lähellä puhdasta filmillisyyttä, jota ei muka olisi myöhemmin prosessoitu digitaalisesti.
[Tekstipohja luotu 31.10. klo 19.26, kirjoitettu loppuun klo 23.41.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti