The Fog of War: Eleven Lessons from the Life of Robert S. McNamara

Sodan oppitunnit. 2003, Yhdysvallat. O: Errol Morris. * * * * . Ke 21.8.2013 klo 19.00, Orion (Helsingin Juhlaviikot / Philip Glass / Sodan ja rauhan elokuvat). 35-mm. Kopio (4/5): KAVA. Suomennos Arto Vartiainen. Paikka: permannon rivi 5, istuin 9. Näytösolosuhteet: 4/5.

Sodan oppitunnit sai ensi-iltansa Cannesissa kaksi kuukautta ja yksi päivä sen jälkeen kun Irakin sota oli alkanut kymmenen vuotta sitten.

Morrisin elokuva on syntynyt (kuvaushetkellä 85-vuotiaan) Robert S. McNamaran 20-tuntisesta haastattelusta. Entinen Yhdysvaltain puolustusministerin ja Maailmanpankin johtaja syntyi ensimmäisen maailmansodan keskelle ja oli sittemmin ratkaisevassa osassa toisen maailmansodan pomminpudotuksissa, Kuuban ohjuskriisissä ja Vietnamin sodassa.

Miehen lujittuneilla (arkistomateriaaleissa vielä kovin pehmeillä) kasvonlukemilla kiteytyy 1900-luvun yhdysvaltalainen ulkopoliittinen perintö. Kasvonlukemilla ei näy katumus, muttei myöskään ylpeys - vain kivenkova luottamus siihen, että sodankäynnin suurimmat ratkaisut tehdään sumussa.

Katsojan tehtävänä on ratkaista, tunteeko McNamara vanhanakaan miehenä vastuunsa vai ei. Tai mitä vastuu ylipäätään tarkoittaa suhteessa siihen, miten asiat muistaa?

Sodan oppitunnit on dokumentti siitä, millaiseksi tajunnanmaisemaksi yleinen historiankirjoitus muodostuu sitä elimellisesti myös luoneessa yksityisessä päässä, ja kuinka abstraktina omien tekojen puolustus näyttäytyy suoraan kameralle puhuttaessa. Morris käyttää Interroton-tekniikkaa, jossa haastateltava puhuu katsojalle aivan lähietäisyydeltä: McNamara näyttää miltei yhtä hypnoottisen tungettelevalta kuin miten näemme itsemme valokuva-automaatin peilissä. Elokuva kohoaakin sinänsä varsin yksinkertaiselta muodoltaan kompleksisemmaksi; ikään kuin McNamaran passikuvaksi maailmalle... Päästäisitkö mukavan miehen tarkastuksesta läpi?

Anything Else

2003, Yhdysvallat / Ranska / Iso-Britannia / ?Alankomaat? O: Woody Allen. ***½. To 6.6.2013 klo 16.45, Orion (Woody Allen III). 35-mm. Kopio (4/5): ?Norsk filminstitutt? Norjankieliset tekstit. Istuin: permannon rivi 5, paikka 9. Näytösolosuhteet: 4/5.

Orionin aktiivikatsoja Timo Kurki muisteli ennen näytöstä, kuinka Anything Elsen julisteissa yritettiin peitellä Woody Allenin nimeä, jotta yleisö luulisi, että kyseessä on ihan tavallinen Jason Biggsin teinifarssi.

Anything Else onkin Allenilta ensimmäinen selvä hyppäys huomattavan nuorten ihmisten maailmaan, jota hän aiemmin oli kuvannut pikemminkin sivusta tai perheen sisältä. Tietysti Annie Hall (1977) ja Manhattan (1979) kuvasivat aikanaan suhteellisen nuoria ihmisiä, mutta heitä ei silti etupäässä miellä henkilöinä ikänsä kautta - ehkä Allenin syntymäanalyyttisen omakuvan läpivalaistessa näitä elokuvia niin vahvasti.

Anything Elsessa tavallista yleismaailmallisempi nuoruuden epävarmuus on huomion keskipisteessä, sen todistaa jo Allenin itselleen omima oppi-isän rooli, joka tuntuu sanovan Biggsin päähenkilölle, inspiraatiota ja todellisia työsuhteita etsivälle, muttei niinkään neuroottiselle komedioiden kirjoittajalle, että tee juuri toisin kuin minä, "lopeta analysointi". Se koskee tietysti ennen kaikkea ihmissuhdetta, sillä Allenin nuori alter ego on rakastunut suloiseen, ailahtelevaan sekoboltsiin Amandaan (Christina Ricci), eikä romanssin alettua pysty katkaisemaan vanhaa suhdettaan. Hapuilu kiertyy hauskimmilleen, kun Amandan äiti (Stockard Channing) saapuu asumaan nuoren parin kanssa samaan kämppään saavuttaakseen unelmansa kabareelaulajana.

Tässä on näytön paikka sekä American Pien (1999) sympaattiselle tavis-Biggsille että Christina Riccille, The Addams Familyn (1991) suurisilmäiselle lapsitähdelle, joka teki 90-luvun lopulla huikean lupaavaa art house -uraa (Jäämyrsky, Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa ja erityisesti Pecker), mutta aika pienissä rooleissa kuitenkin. Ikävä kyllä Allenin elokuvaan päätyminen vaikuttaa näin kymmenen vuoden jälkeen päättäneen Riccin huippukauden; olihan hän tosin vielä samana vuonna Monsterissa. Biggsille Allenin nuoren omakuvan esittäminen taas ei tuonut enempää älykkörooleja.

Leonard Maltinin oppaan mukaan Anything Else on Allenin huonoin (BOMB). Itse koen sen kuin raikkaana ilmana kahden selvemmän ja tunkkaisen välityön jälkeen - ensinnäkin jo siksi, että Allen kuvaa taas paljon myös ulkona, New Yorkin kaduilla ja puistoissa. Vaikuttaa siltä kuin hän olisi löytänyt uutta virtaa selvästi jo kahta sukupolvea nuorempien päähenkilöidensä kautta. Anything Else on ihmeellisen kevyttä, kuplivaa ja helposti lähestyttävää Allenia, mutta Biggsin suoraan kameralle puhumiset sotkevat kokonaisuutta.