Sodan oppitunnit sai ensi-iltansa Cannesissa kaksi kuukautta ja yksi päivä sen jälkeen kun Irakin sota oli alkanut kymmenen vuotta sitten.
Morrisin elokuva on syntynyt (kuvaushetkellä 85-vuotiaan) Robert S. McNamaran 20-tuntisesta haastattelusta. Entinen Yhdysvaltain puolustusministerin ja Maailmanpankin johtaja syntyi ensimmäisen maailmansodan keskelle ja oli sittemmin ratkaisevassa osassa toisen maailmansodan pomminpudotuksissa, Kuuban ohjuskriisissä ja Vietnamin sodassa.
Miehen lujittuneilla (arkistomateriaaleissa vielä kovin pehmeillä) kasvonlukemilla kiteytyy 1900-luvun yhdysvaltalainen ulkopoliittinen perintö. Kasvonlukemilla ei näy katumus, muttei myöskään ylpeys - vain kivenkova luottamus siihen, että sodankäynnin suurimmat ratkaisut tehdään sumussa.
Katsojan tehtävänä on ratkaista, tunteeko McNamara vanhanakaan miehenä vastuunsa vai ei. Tai mitä vastuu ylipäätään tarkoittaa suhteessa siihen, miten asiat muistaa?
Sodan oppitunnit on dokumentti siitä, millaiseksi tajunnanmaisemaksi yleinen historiankirjoitus muodostuu sitä elimellisesti myös luoneessa yksityisessä päässä, ja kuinka abstraktina omien tekojen puolustus näyttäytyy suoraan kameralle puhuttaessa. Morris käyttää Interroton-tekniikkaa, jossa haastateltava puhuu katsojalle aivan lähietäisyydeltä: McNamara näyttää miltei yhtä hypnoottisen tungettelevalta kuin miten näemme itsemme valokuva-automaatin peilissä. Elokuva kohoaakin sinänsä varsin yksinkertaiselta muodoltaan kompleksisemmaksi; ikään kuin McNamaran passikuvaksi maailmalle... Päästäisitkö mukavan miehen tarkastuksesta läpi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti