Kun on tunteet

1954, Suomi. O: Erik Blomberg. * * * * . Pe 30.8.2013 klo 19.00, Orion (Novelli palaa). 35-mm. Kopio (4/5): KAVA. Paikka: permannon rivi 5. Näytösolosuhteet: 4 / 5.

Olin vähän muissa maailmoissa tämän elokuvan aikana, mutta jotain sain irti: Maria Jotunin henki mitä ilmeisimmin tavoitettu; muuan talvisen pihapiirin poimuilevaa, mutta suoraksi yltyvää puhetta rakkaudesta ja sen tarpeesta. Dialogissa heijastuvat jotunilaiset havainnot siitä, kuinka rakkaudessa ja sen kaipuussa heijastuu yhteiskunnallinen todellisuus.

Blombergin ja käsikirjoittaja Mirjami Kuosmasen omalaatuinen yhdistelmä visuaalisuutta ja näytelmällisyyttä hämmentää ja kiehtoo, ei tosin välttämättä toimi koko ajan. Henkilöiden arkielämä on pelkistetty torille, pihalle, asuntoihin ja portaikkoihin, hiukan vauhtia tulee tavarakelkalla ja reellä. Pelastusarmeijan kuoro vilahtaa kuvassa ja jää laulamaan dialogin taustalle epämääräisen merkityksellisesti kuin oltaisiin jo modernissa elokuvassa.

Moni kohtaus kuuluu suomalaisen elokuvan historiaan: Sasu Haapasen bravuuri kauppias Erikssonina, joka liehittelee possumaisella olemuksellaan Rakel Laakson esittämää torikauppiasta tämän olan takaa, Hulta Hempukan (Kuosmanen) ja Lettuskan (Henny Valjus) mustasukkainen taikinasota vitaalisuudessaan nerokkaana irtiottona suomifilmin tupajumittavista kyökkiperinteistä ja Emmi Jurkan esittämän Hilda Husson 10-minuuttinen puhelinmonologi keinutuolissa. Kun on tunteet on yksi 1950-luvun suomalaisia avainelokuvia ja silti yksi suomalaisen elokuvan outolintuja.

Mirjami Kuosmanen on piika Hulta Hempukkana uhkeimmillaan. Hänen sääriään peittävät veikeät raitasukat menevät uniin.

Erik Blombergin syntymästä tulee sata vuotta 18. syyskuuta. Mirjami Kuosmasen kuolemasta tuli 5. elokuuta puoli vuosisataa.

Lopun kaupunkikuvissa vasta (!) havahduin siihen, että elokuvahan tapahtuu Porvoossa. Kun on tunteet taitaa olla yhä definitiivisin Porvoo-elokuva.

Edeltävä huomio hämmensi, sillä aiemmin päivällä olin saanut suruviestin 1990-luvun lopun elokuvakerhotoverini Antti Vuorion kuolemasta. Antti oli Porvoosta kotoisin. Vielä enemmän tosin hämmensi, kun ulos tultuani vilkaisin Orionin ohjelmataulusta, mikä on seuraavana elokuvana vuorossa: Koyaanisqatsi, Antin lempielokuva.