Ajan lyhyt historia. 1991, Iso-Britannia / Yhdysvallat / Japani. O: Errol Morris. * * * * . Ti 20.8.2013 klo 17.00, Orion (Philip Glass / Helsingin Juhlaviikot). 35-mm. Kopio (4/5): KAVA. Suomennos Mikko Lyytikäinen. Paikka: permannon rivi 5, istuin 9. Näytösolosuhteet: 4/5.Heinäkuun lopulla jälleen uutiskynnykset ylittäneen Stephen Hawkingin vaikutusvaltaisesta teoksesta Ajan lyhyt historia on neljännesvuosisata. Tapanani on valita yleensä Orionin joka kaudelta ainakin yksi kirjalliseen lähteeseen perustuva elokuva, josta luen myös alkuteoksen. Nyt osui kohdalle heti ensimmäinen elokuva, Errol Morrisin Ajan lyhyt historia (1991), joka tosin ei ole varsinaisesti elokuva Hawkingin teoksesta vaan pikemminkin sen tekijästä.
Lukukokemus oli valaiseva, sillä en ole aiemmin lukenut kosmologista kirjallisuutta, ja kouluaikojen pahin masennukseni osui aikanaan yhteen fysiikan peruslakien sisäistämisen kanssa.
Ennen kaikkea koin Hawkingin teoksen perusteellisen johdonmukaisena ja humoristisuuteen asti tinkimättömänäkin kokonaisvisiona maailmankaikkeudesta, vaikka se tieteellisiin tosiasioihin kansantajuisuutensa pitkälti nojaakin. Juuri tätä puolta korostaa Morrisin dokumenttikin.
Elokuvassa erityisen vahvasti nousee esiin maailmankaikkeuden (ja elämän) olemukseen vahvasti liittyvä entropia, epäjärjestys (jota toki Tarkovski on kuvannut vielä hienommin "demonstraatioin" kuin Morris). Hawking itse on tunnetusti sairastanut vuodesta 1963 ALS-tautia, joka on tehnyt hänet liikuntakyvyttömäksi ja puhekyvyttömäksi. Morris kiteyttää fyysistä elämää rajoittaviin voimiin sisältyvän, ehkä väistämättömänkin mahdollisuuden keskittyä tavallista enemmän ajatteluun ja (lannistumattomimmilla yksilöillä) tiedon tuottamiseen, myös sen rajoihin. Jännittävässä keskiössä on myös Hawkingin lapsuus, jota hänen itsensä lisäkseen muistelevat myös äiti, sisarukset ja hoitotäti. Yksinkertaisen puhutteleva on muiden muassa muisto Hawkingin tavasta keksiä pienenä, kuinka monta eri reittiä pystyi kulkemaan heidän kotitaloonsa: niitä oli 11.
Alkuräjähdystä, mustia aukkoja ja aika-avaruuden vääristymiä kvanttifysiikan ja suhteellisuusteorian avulla tutkiessaan Hawkingin perusväittämä on yksinkertainen: laajenevalla ja kutistuvalla maailmankaikkeudella ei ole alkua ja loppua, se vain yksinkertaisesti on. Mutta Morrisille yhtä kiinnostavaa on se, mikä sai Hawkingin pohtimaan yhtälöitä.
Näytöksen jälkeen kello alkoi lähetä seitsemää, jolloin tuli niin ikään neljännesvuosisata siitä, kun kävin ensimmäistä kertaa elokuvateatterissa katsomassa huomattavasti itseäni - eli synnyinvuosikymmentäni 1970-lukua - vanhemman elokuvan. Mikäpä olisi siis ollut sopivampi elokuva juhlapäivälle kuin Ajan lyhyt historia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti