Alastomana susien parissa. 1963, Saksan demokraattinen tasavalta. O: Frank Beyer. * * * ½. Pe 9.8.2013 klo 17.00, Orion (50 vuotta sitten). 35-mm. Kopio (4/5): KAVA. Suomenkieliset tekstit. Paikka: permannon rivi 7. Näytösolosuhteet: 4/5.Bruno Apitzin romaaniin (Gummerus, 1961) perustuva Alastomana susien parissa ajoittuu vuoden 1945 alkuun Buchenwaldin keskitysleirillä. Liittoutuneiden saapuminen on tiedostettu; se on päivä päivältä enää vain viikkojen, vuorokausien, tuntien, minuuttien, sekuntien kysymys.
Mitään ei ole silti ratkaistu; jokainen hetki on yhä avoin ja latautunut. Leirille kuolemanmarssilta saapuva puolalaisvanki kantaa laukkua, jonka sisältö paljastuu neljävuotiaaksi, täysin lamaantuneeksi lapseksi, Auschwitzissa syntyneeksi orvoksi. Vangit tuntevat vastuunsa ja yrittävät pelastaa lapsen Kapona toimivan Höfelin (Armin Mueller-Stahl yhdessä varhaisista filmirooleistaan) avulla, tämä kuuluu leirin salaiseen kommunistiseen liikkeeseen.
Pelastusoperaatio ei kuitenkaan onnistu, ja lapsesta tulee välikappale myös SS-upseerien henkilökohtaisiin pelastautumisssuunnitelmiin. (Saksalais)vangit onnistuvat kuitenkin pitämään (juutalais)lapsen piilossa, mutta joutuvat kärsimään siitä fyysisinä rangaistuksina.
Tarinalla on pohjansa. Apitz joutui kommunistina Buchenwaldiin 1937 - 1945 ja kohtasi siellä SS-vartijoilta piilotellun juutalaislapsen. Toimiessaan 1950-luvulla DEFA:ssa käsikirjoittajana Apitz ideoi lapsen tarinasta filmiä, mutta häntä ei pidetty tehtävään riittävän lahjakkaana. Romaani ilmestyi 1958, ja siitä tehtiin ensin tv-filmi vuonna 1960.
Alastomana susien parissa ei ole kuvaus sodan jalkoihin jääneestä lapsuudesta kuten vaikka edeltävänä vuonna valmistunut Tarkovskin esikoinen Ei paluuta. Lapsi on elokuvassa pikemminkin symboli, josta aikuiset vangit alkavat etsiä muuten jo ehkä kadottamaansa vastuuntuntoaan. Lapsen yllättävän olemassaolon kautta heidän kollektiivinen eksistentialisminsa saavuttaa rationaalisen tasapainon: välttämättömän taistelun elämän jatkuvuuden puolesta myös sitä kahlevitsevissa oloissa.
Ohjaaja Frank Beyerin näkemys Apitzin romaanista on sekä idealistinen että kylmäävä. Lopussa, kun vangit vyöryvät leiriltään vapautumisen pakahduttavassa riemussaan, lasta kannetaan mukana, mutta tämä ei vieläkään ymmärrä, mitä tapahtuu - ehkä hän ei koskaan tulekaan ymmärtämään. Itse asiassa lapsi, joka on synkässä pyyteettömyydessään luonut leirin oloihin aivan uuden hengen, on ikään kuin jo vaarassa unohtua kuvaan.
Buchenwaldista oli tulossa vuorostaan Neuvostoliiton vankileiri (vuonna 2006 kuolleen Beyerin - jonka setä oli joutunut NKVD:n hallinnoimaan Buchenwaldiin - kanssa keskustelleen historioitsija Bill Nivenin mukaan ohjaaja pystyi viittaamaan tähän vain muuten niin riemuisan lopun pahaenteisellä musiikilla).
Tietynlainen propaganda näkyy Beyerin elokuvassa erityisesti siinä, kuinka taitavasti vangit onnistuvat hidastuttamaan leirin evakuointia ja vapauttamaan itsensä jo ennen amerikkalaisten tuloa. Propagandistisuus ei nouse kuitenkaan elokuvan kerronnassa määräävään asemaan, eikä näin heikennä elokuvan totuudellisen vakavaa sielunmaisemaa.
Länsi-Saksassa elokuva näytettiin neljä vuotta myöhemmin. Elonetin mukaan Suomessa elokuva olisi esitetty vasta vappuaaton erikoisnäytöksenä 1975. Kyseisessä tietokannassa elokuva kulkee myös hiukan eri nimellä: Alastomina susien parissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti