Wild and Woolfy

1945, Yhdysvallat. O: Tex Avery. ***½. Su 2.6.2013 klo 16.00, Orion (Sunnuntain suosikkeja: Tex Avery:
Tex Avery III). 35-mm. Kopio (4/5): KAVA. Istumapaikka: parven 2. rivi, 11. paikka. Näytösolosuhteet: 5/5. Aiemmat katselut: mahdollisesti ti 14.11.1989, TV1 klo 19.30 - 19.35 (olen alleviivannut Lurpan Katson! ohjelmatiedoista katsottavaksi, mutten muista varmuudella, katsoinko), mahdollisesti la 7.3.1998 klo 16.00, Tullikamarin Pakkahuone, 35-mm (Tampere Film Festival: Tex Avery), mahdollisesti huhtikuu 2008, Orion, 35-mm (Tex Avery 100 vuotta).

Kantri-Susi jahtaa laulavaa lehmityttö Louta, Lurppakin menossa mukana. Ei mikään aivan ikimuistoinen animaatio, mutta hyvä käynnistys Tex Avery -paketin viimeiselle näytökselle. Lurppa-tarinalle lopetus on itse asiassa yllättävän epäominainen, kun Lurppa kidnappaa Loun itse, eikä tulekaan aina hiukan kiusallista I'm Happy -repliikkiä! Go, Droopy, Go!

Wikipedian mukaan elokuva on eri historialliseen kontekstiin siirretty remake Oswald-piirretystä Towne Hall Follies (1935), jossa Avery oli kreditoitu pääanimaattoriksi.

Vuokrasulhanen

1945, Valentin Vaala. Ke 1.2.2012 klo 17.00, Orion (Design Helsinki). 16-mm. **½. Aiemmat katselut:  to 21.1.1993, vhs: ***½.

TV2:n keväällä 1993 esittämän Vaala-sarjan tarjoamasta otoksesta jäi Vuokrasulhanen mieleeni ohjaajansa riemukkaimpana ja sujuvimpana romanttisena komediana, mutta enää se ei enää tehnyt ihan yhtä railakasta vaikutusta. Keskeisimpänä syynä taisi olla 16-millinen filmi, joka oli sangen nuhjuinen ja ääneltään jopa tuskastuttavan heikko. Joskin Kansallisfilmografian mukaan myös sodan aiheuttama raaka-ainepula näkyy materiaalin teknisessä laadussa. Kotikutoisuutta välttelevän elokuvan alku on varsin viehättävä ja tyylikäs, lehti-ilmoituksina esitetyistä alkuteksteistä lähtien, mutta hiljalleen tarina sotkeutuu pitkälti sisustuarkkitehti Meeri Holvin (Lea Joutseno) hallinnoimaksi romanttiseksi roolileikiksi, joka ei ole aivan niin hauska kuin on monesti väitetty. Rauha Rentola voitti kolmesta naissivuosa-Jussistaan ensimmäisen Pippi Masana, joka häpeää isänsä makkaratehtailijuutta tehtävän epärunollisuuden takia. Vuokrasulhanen on yksi elokuvista, joista KAVA kerää perinnetietoa.

Mildred Pierce

Mildred Pierce - amerikkalainen nainen. 1945, Michael Curtiz. To 19.1.2012 klo 17.00, Orion (Elokuvan historia). 35-mm. Ranskan- ja flaaminkieliset tekstit. ****½

Tyylikäs ja toimiva sekoitus nyyhkyelokuvaa, film noiria ja melodraamaa edustaa klassista Hollywood-osaamista parhaasta päästä. Keskiluokkainen nainen (Joan Crawford) keskittyy sekä uransa luomiseen että tyttärensä Vedan (Ann Blyth) etujen ajamiseen oman tunne-elämänsä hinnalla. Tärkeintä ei ole vain säilyttää yhteiskunnallinen asema vaan myös nousta sen avulla. Miehiä on moneksi, mutta pragmaattista käytäntöä ja arkista pärjäämistä ylikorostaessaan nainen ajautuu sisimmässään yhä suurempaan epävarmuuteen heistä. Hemmotellusta Vedasta kehittyy vuosien varrella omahyväinen nuori nainen, joka ei tunne elämänsä antajalleen kiitollisuutta, unohdetumpi lapsi taas kuolee niin, että katsojakin vasta havahtuu hänen olleen mukana kohtauksissa. Yksi monista onnistuneista James M. Cain -filmatisoinneista, alkuteos ilmestyi 1941. Pula-aika on elokuvassa häivytetty pois, ehkä oikeutetustikin - enemmän on kyse amerikkalaisen unelman ajattoman traagisesta ja ymmärrettävästä kokokuvasta itsenäisen naisen tulkintakehyksestä. Ernest Hallerin kuvaus luo Kalifornian rannoista ja niillä seisovista lukaaleista moninkertaisten valheiden ja varjoelämien tyyssijoja. Mildred on yksi Joan Crawfordin suurista rooleista, mutta elokuvan häkellyttävin näyttelijäsuoritus on nuoren Ann Blythin. Hän sytyttää kiiltokuvamaisella onnentytön olemuksellaan hornanlieskat leiskumaan periamerikkalaisen maireilla, vähävaraisuutta kuin ruttoa kammoavilla kasvonlukemilla. Takana on taloudellisen onnen tavoittelua, jolla on tähdätty lapsen parhaimpaan. Mildred Pierce on vakavin ja painokkain elokuva, jonka olen nähnyt niin monenlaisia elokuvia ohjanneelta Michael Curtizilta. Mahdollisesti myös paras, mikäli unohdetaan Casablancan (1942) omaa elämäänsä jatkavat ulottuvuudet. Todd Haynesin minisarja Mildred Piercesta valmistui viime vuonna.