Sammy Going South

Yksin halki Afrikan. 1963, Iso-Britannia. O: Alexander Mackendrick. * * * * * . Su 14.7.2013 klo 18.00, Orion (50 vuotta sitten / Sunnuntain suosikkeja / Lapsille). 35-mm. Kopio (3/5): KAVA. Suomennos Marjatta Kaija, ruotsinnos Börje Idman. 118-minuuttiseksi palautettu kopio (2013, Antti Suonio). Istuin: permannon rivi 5, paikka 9. Näytösolosuhteet: 4/5. Aiemmat katselut: nimellä Sammy matkalla, ma 25.7.1988 klo 19.25 - 21.25, Kolmoskanava (keskeytin joksikin aikaa).

Neljännesvuosisata sitten suurimmaksi osaksi näkemästäni Alexander Mackendrickin elokuvasta Sammy matkalla (olen tottunut tähän tv-esityksen nimeen) oli jäänyt mieleeni sekä itse elokuvan että katselukontekstin ahdistavuus, ja muistan keskeyttäneenikin filmin katselun silloin omatoimisesti.

Mutta enpä muistanut, kuinka emotionaalisesti ja psykologisesti rankka elokuva oikeasti olikaan. Kolmoskanavan ohjelmatiedoissa sitä kutsuttiin aikanaan koko perheen elokuvaksi, ja sellaisena sitä aloin tietysti silloin katsella. Katson! arvostelussa päähenkilöä kuvailtiin taas noin kymmenenvuotiaaksi pojaksi, joten se oli tismalleen oikeanikäinen samastumiskohde itselleni. Samassa arvostelussa tosin varoitettiin joidenkin kohtausten sopimattomuudesta pienemmille katsojille.

Alkuasetelma lupaa kiehtovaa seikkailua perinteisten poikakirjojen hengessä (tosin itse en koskaan tällaisia juuri lukenut, vaikka muutama sellainen oli hyllyssä). Todellisuus iskee heti tylysti: hiukan Ville Vallatonta muistuttava Sammy (Fergus McClelland) jää äkkiä orvoksi menetettyään vanhempansa rajussa ilmahyökkäyksessä Port Saidissa Suezin kriisin aikana 1956. Vähän ennen olemme nähneet hänen viimeisen kohtaamisensa äitinsä kanssa. Tämä äiti ei ole mikään ihanneäiti, mutta äiti joka tapauksessa.

Murskaantuneen kotitalonsa raunioihin ensimmäiseksi yksinäiseksi yökseen kätkeytyvä Sammy päättää lähteä taivaltamaan kohti Etelä-Afrikkaa, Jane-tätinsä luo. Tavatessaan matkallaan kirjavan määrän eri ihmisiä Sammy ei tajua, että moni tekee hänen kanssaan tuttavuutta pelkän rahapalkkion toivossa.

Kauhu lapsen kasvoilla on harvinainen näky valkokankaalla. Harvoin koko perheen seikkailuelokuvissa on kuvattu yhtä kovien valintojen ja ratkaisujen edestä itseään jatkuvasti löytävää lasta. Tulee mieleen Rossellinin Saksa vuonna nolla (1948). Sammyn matka ei ole niinkään orpopojan seikkailu läpi eksoottisen maanosan vaan läpi ihmisluonnon raadollisuuden ja minkään kestämättömyyden.

Häikäisevää on myös se hienovarainen tapa, jolla Mackendrick ilman minkäänlaista osoittelua ja ihannointia kasvattaa perinteisen siirtomaahallinnollisen kasvatuksen saaneen Sammyn näkemään toista rotua olevissa ihmisissä ja eri kulttuureissa samaa kuin itsessään.

Mietin, oliko Mackendrick kenties saanut vaikutteita elokuvaansa Antonionin ja Bergmanin eksistentialismista ja toisaalta Satyajit Rayn viimeistellystä realismista. Koko kankaan täyttämät häiriintyneet kasvokuvat jotain henkisesti julmaa juuri silmästä silmään kohdanneesta Sammysta nousevat voimakkaina ja saumattoman perustellusti esiin elokuvan muuten klassisesta rakenteesta ja näyttävästä ylöspanosta.

Sammy matkalla antaa klassisten poikakirjojen seikkailunhaluiselle perushahmolle inhimillisen ja yksilöllisen sisäisen ulottuvuuden, jossa ympäröivä maailma vaatii korostamaan miehisen luonteen kovuutta ja kätkemään sen pehmeyttä. Kohtaus, jossa Sammy kaikkien tuhoutuneiden lupausten jälkeen lopulta murtuu täydelliseen itkuun, on musertava. Klassinen poikaseikkailu on kasvamassa ulos maailmaa hallitsevista lapsenkengistään.

Elokuvan ahdistavuudessa on poikkeuksellisen vilpitöntä todistusvoimaa. Mackendrick itse jäi orvoksi seitsemänvuotiaana. Hänen isänsä oli kuollut ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä influessa-aallossa. Pian sen jälkeen hänen äitinsä jätti pojan tämän isoisän kasvatettavaksi, eikä Mackendrick koskaan enää nähnyt äitiään.

Lopputuloksessa on myös ilmeinen ristiriita tuottaja Michael Balconin disneymäisten pyrkimysten ja Mackendrickin realististen ja epäilemättä henkilökohtaistenkin tavoitteiden kesken. Itse näen tämän kuitenkin hedelmällisenä tasapainona: Sammy matkalla on ihmeellisen ainutlaatuinen elokuva; yhtä värikylläinen ja jännittävä kuin kova ja raadollinenkin lapsuuskuvaus. Usein pääosasuorituksestaan moitittu Fergus McClelland onnistuu ilmentämään hyvin viattomana valkoisten silmissä nähtyä lasta, joka menettää koko ajan enemmän, mutta alkaa saada kokemuksistaan vastapainoksi myös voimaa, jonka merkitystä ei itse tajuakaan.

Muistan vielä, että kun keskeytin elokuvan tv-katselun Sammyn ikäisenä, äitini alkoi lukea minulle Astrid Lindgrenin satua. Se oli ilmeisesti tarkoitettu kompensoimaan elokuvan alun rankkuutta, jota olin kai avoimesti kavahtanut. Satukokemus oli kuitenkin vielä ahdistavampi, sillä en ollut enää satuiässä, mutta en osannut sanoa hänelle ei. Luultavasti äitini ei olisi halunnut minun kohtaavan elämän karuja tosiasoita vielä. Tai sitten hän halusi palata Lindgrenin kautta omaan lapsuuteensa. Kiusallisen satutuokion jälkeen karaisinkin mieleni ja palasin taas katsomaan Sammya matkalla... Edessä oli vielä mm. perin raaka leopardinsaalistamiskohtaus ja Sammyn uuden isähahmon (loistava Edward G. Robinson ehkä hienoimmassa myöhäiskauden roolissaan) täysin yhtäkkinen, shokeeraava perääntyminen pojan elämästä juuri, kun tämä on löytänyt häneen luottamuksen.

Noihin aikoihin, vuonna 1988, olin alkanut ylipäätään pitää elokuvista, joissa elämää kuvattiin yksinäisenä taisteluna.

Kun Sammy matkalla loppui 25 vuotta sitten, MTV1:n puolella oli juuri alkamaisillaan Naurava paholainen, ensimmäinen spagettiwestern, jonka näin. Siinä oli melkoinen maanantai-illan paketti katsottavaa kymmenenvuotiaalle. Jännittävää, että kummankin uudelleennäkemiseen kului melkein yhtä pitkä aika (Nauravan paholaisen näin juuri alkuvuodesta filmiltä Colttikonsertissa).

*

Yksin halki Afrikan -elokuvan Suomen teatteriversiota leikattiin aikanaan levittäjän toimesta noin seitsemän minuuttia, jotta ikärajaksi saatiin K8. Nämä poistot oli nyt palautettu kopioon. 25 vuotta sitten näkemäni tv-versio oli 114-minuuttisena lyhentämätön versio. Elokuvaa tosin lyhennettiin jo pian maailmanensi-iltansa (johon osallistui jopa Englannin kuningatar) jälkeenkin 128 minuutista 119 minuuttiin. Nämä kohtaukset ovat ilmeisesti kadonneet, sillä täyspitkää versiota ei löytynyt muutama vuosi sitten edes British Film Institutesta, kun elokuvan DVD-julkaisu oli tekeillä.

Kopio oli alussa häikäisevä, mutta loppua kohden hiukan kuluneempi. Cinemascope projisoitui suhteellisen komeasti, vain hetkittäin näkyi "ylimääräistä kuvaa". Näytöksessä oli asiallinen tunnelma.

*

Etsin elokuvan suomalaista videojulkaisua: Sammyn seikkailut.