Camille Claudel

1988, Ranska. O: Bruno Nuytten. * * * . To 25.7.2013 klo 20.00, Orion (Gérard Depardieu). 35-mm. Kopio (3/5): KAVA. Suomennos Tuija Wähäjärvi, ruotsinnos A-L Holmqvist. Paikka: permannon rivi 5, istuin 9. Näytösolosuhteet: 4/5.

Vuonna 1864 syntyneen kuvanveistäjä Camille Claudelin kuolemasta tulee lokakuussa 70 vuotta. Hän eli viimeiset 30 vuottaan Montfavetin mielisairaalassa lähiomaistensa hylkäämänä. 

Kuvaajana - mm. India Songissa ja monissa muissa Marguerite Duras'n elokuvissa - yhä paremmin tunnetun Bruno Nuyttenin esikoisohjaus valottelee Claudelin elämän keskeisiä vaiheita ja käänteitä.

Keskeiselle sijalle nousee Claudelin (Isabelle Adjani) monimutkainen suhde Auguste Rodiniin (Gérard Depardieu), joka on hänelle sekä opettaja että taiteellinen kilpakumppani ja vielä myös rakkauden kohde. Kuinka Claudel pystyy säilyttämään identiteettinsä sekä yksilönä että taiteilijana Rodinin vaikutusvallan alla, aikana, jolloin naistaiteilijoihin suhtauduttiin vielä epäilevästi? Alussa Camille nähdään hyvinkin voimakastahtoisena naisena, joka ei ole vielä juurikaan tietoinen haavoittuvuudestaan.

Liki kolmetuntinen Camille Claudel on näyttävää katsottavaa, entisen kuvaajan elokuvaa. Claudelin sisälle se pääsee vain rajoitetusti, vaikka pyrkimys on selvästi voimakkaampi. Mukana on silti joitain todella vahvoja kohtauksia, kuten Claudelin viimeiseksi jäävä tapaaminen isänsä (Alain Cuny) kanssa. Paatoksellisen hulluuskohtauksen antava isä (Alain Cuny) on pitänyt Camillea suosikkilapsenaan, mutta pettynyt tähän. Hän katuu ymmärtäneensä väärin: Camillen veli Paul (Laurent Grévill) on menestynyt runoilijana, vaikka hän tuntui olevan aiemmin vain sielullinen varjo Camillen rinnalla.

Ylipäätään Claudelin suhde perinteiseen porvariperheensä luutumiin on elokuvassa melkein kiinnostavampaa kuin suhde toistakin naista eri tavoin rakastavaan Rodiniin, jonka kautta hän sitä selvästi vain pakenee.

Camille Claudelin sielunmaisemaan riistäytyvä tragiikka tuntuu kiteytyvän monitahoiseen omanarvontunnon menetykseen, mitä kautta hän ajautuu skitsofreniaan. Adjani on pääosassa hyvä, mutta kärsii noviisimaisesta henkilöohjauksesta.

Nuytten käyttää aika taitavasti Claudelin jykevän kehollisia teoksia hänen henkisen tuhoutumisensa välisinä tilkkeinä.

Camille Claudel tuntuu kiinnostavan Brunoja. Tämän vuoden Berliinin elokuvafestivaalilla sai ensi-iltansa Bruno Dumontin ohjaus Camille Claudel 1915, nimiosassaan Juliette Binoche.

Hieno pimenevän kesäillan näytös kaikin puolin - harvoin heinäkuisin Orionista saa astua tummuneeseen iltaan, kun yleensä näytökset päättyvät jo kymmenen maissa. Nyt kello oli jo 23.