Tumma kristalli. 1982, Yhdysvallat / Iso-Britannia. O: Jim Henson, Frank Oz. * * * * . Su 7.7.2013 klo 18.00, Orion (Finncon 2013). 35-mm. Kopio (3/5): KAVA. Suomennos Esko Elstelä, ruotsinnos Christer Herlin. Istuin: permannon rivi 5, paikka 9. Näytösolosuhteet. 3/5.Vuonna 1983 täkäläiseen jouluohjelmistoon tullut Tumma kristalli hämmensi silloista todellisuudentajuani julisteensa pienillä suloisilla keijukaishahmoilla - ne tuijottivat siinä niin herttaisesti ja kiltisti, kuin heti valmiina täyttämään vielä hyvin viattoman ja kokemattoman fantasiannälkäni - mutta ennen kaikkea näiden hahmojen viereen isketyllä K12-ikärajalla. Mitä ihmettä tässä elokuvassa oikein mahtoi tapahtua?
Nyt vihdoin 30 vuotta myöhemmin Tumma kristallin nähtyäni (sen ikäraja on laskettu sallituksi! *) se muistutti ennen kaikkea siitä, kuinka aidosti elähdyttäviä olivat 1980-lukulaisen lapsuuden fantasiakokemukset elokuvateattereissa. Muppet Show'n tekijöiden kunnianhimoinen, jo vuonna 1975 alkunsa saanut filmiprojekti edustaa elokuvantekoa, joka on nykyisin kaikkein syvimpään maankoloon kadonnutta. Kokonaisvaltainen nukkeanimatroninen fantasiamaailma on luotu yksityiskohtaisena käsityönä ja ylellisen autenttisesti, maalauksellista auringonlaskua ja luonnonvehreitä satumaastoja myöten. Tummaa kristallia katsellessa kävi sääliksi nykyajan lapsikatsojia, jotka eivät ehkä koskaan pääse henkisesti sisälle tällaiseen filmilumoon. Tummassa kristallissa ei ole teknologis-filofisesti kysymys siitä nykyisin kaikkea mystiikkaa karistavasta kineettisestä harhailluusiosta, että kaikki olisi mahdollista, vaan (nyt jo nostalgiselta) keskittymisestä siihen, että se mikä on meidän maailmassamme mahdotonta, tuntuu omassa maailmassaan todelliselta.
Näyttävästi organisoidun planeetallisen estetiikan ja sitä omassa rapisevassa harmaudessaan varjostavien skeksis-olioiden grimmilläisen groteskiuden rinnalla tarina ei ole Tumman kristallin valtteja, mikä ei tarkoita, että se olisi suoranaisesti tylsä ja ponneton. 1980-luvun kenties suloisimpien olioiden Jenin ja Kiran koitos löytää puuttuva sirpale jumalaisesta tummasta kristallista ennen kolmen auringon kohtaamista (jotteivat skeksisit hallitsisi ikuisesti) pitää kyllä riittävästi otteessaan, vaikka ehkä kohokohdat matkalta puuttuvat.
Tumman kristallin rennosti eeppisessä rakenteessa ja hauskassa Podlings-osiossa näkee paljon yhtäläisyyksiä Hensonin seuraavaan ja viimeiseksi jääneeseen elokuvaohjaukseen, unohtumattomaan Labyrinttiin (1986).
Hensonin ja sittemmin komedioihin siirtyneen Frank Ozin miniatyyrimäistä suurelokuvaa on kritisoitu kai eniten nukkien jähmeydestä, mutta itselleni juuri tämä piirre loi pitkälti elokuvan omintakeisen, raskasliikkeisyydessäänkin oudon salaperäisen lumovoiman. Etenkin alussa skeksisit, jotka näyttävät vain tuijottavan ikään kuin voimattomina tyhjään, muistuttavat väkevästi juuri omasta todellisuudestamme - siitä, ettemme todella ihmisinä voi tietää, mitä eri lajeihin kuuluvien olioiden kuten vaikka lemmikkimme päässä lopulta liikkuu. Tätä on fantasia parhaimmillaan.
Tumma kristalli onkin - nimensä johdattelemana - varjopuolen perhe-elokuva, jossa kivan keijukaismaisen samastumispinnan kautta avautuva turvallisuuden tunne ei ole koskaan mikään humaani itsestäänselvyys. Tunnelma voi riistäytyä hyvinkin epätoivoiseksi. Tummassa kristallissa riittää synkkää uhkaa ja yllättävän tylyä ja lopullista väkivaltaa, mutta ne eivät kuitenkaan vyöry yli äyräittensä kuten usein sittemmin. Tasapaino tämän meille vieraan maailman hyvyyksien ja pahuuksien välillä säilyy, mutta mikään ei ole jomman kumman voitettuakaan ennalta määrättyä. Elokuvan keskeinen tekijä Jim Henson on ollut näkemyksessään kasvatuksellisilla linjoilla: "Lapsille on epäterveellistä olla koskaan pelkäämättä".
Harmi kyllä en nähnyt näytöksessä yhtäkään lasta. Ehkä siksi, että Orionin ohjelmavihkossa Tumma kristalli esiteltiin vain Finncon-osiossa. Mielestäni Tumman kristallin olisi voinut esitellä paljon johdonmukaisemmin myös Sunnuntain suosikeissa kuin vaikka lähtökohtaisemmin aikuisyleisölle suunnatun, Woody Allen -retrosta poimitun Antzin (1998).
En kyllä itse antaisi Tummalle kristallille Sallittua ikärajaksi, ehkä K8 voisi olla sopiva. *
Peruskuluneen kopion värit olivat säilyneet ihastuttavan kirkkaina. Jotkut rohmusivat ja mölysivät hetkittäin takanani, kännykän valo heijastui paikoin sivusta.
* EDIT 10.7.2013 klo 14.51: Sain juuri KAVA:n Antti Alaselta tiedon, että esityksen S-ikäraja nähtävästi perustui vanhan videolain väärintulkinnan aiheuttamaan virheeseen, joten Tumman kristallin oikea ikäraja on edelleen -K12-.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti