sunnuntai 18. tammikuuta 2026

Eläville ja kuolleille - sata parasta 2000-luvun suomalaista elokuvaa ja vähän enemmänkin



Helsingin Sanomat julkaisi hiljattain kaksi listaa sadasta parhaasta 2000-luvun suomalaiselokuvasta, ensin (laajalti nimeämättömien) asiantuntijoiden valinnat ja sitten anonyymien lukijoiden nostot. En ollut mukana kummassakaan äänestyksessä, mutta sain ajatuksen laatia oman listani sadasta parhaasta. Tarkat katselutietoni ovat aika hajallaan, mutta kaivelin muistiani parhaani mukaan. Lopulta en viitsinytkään pitäytyä sadan rajassa, vaan päätin listata kaikki teokset, jotka soittavat riittävän positiivisesti kelloja päässäni (en siis pidä näistä jokaista mestariteoksena). Samalla luovuin ajatuksesta, että kaikkien pitää olla elokuvia - mukana on myös muita audiovisuaalisia esityksiä, jotka koen riittävän vahvasti kokonaisteoksina. Mukana on kansainvälisiä yhteistuotantoja siltä osin, jos niissä on ollut vahva kytkös suomalaiseen kulttuuriin tekijyydessä tai tematiikassa. Muutamat elokuvat ovat voimistaneet otettaan uusintakatseluissa, ensinäkemältä suhtauduin niihin varautuneemmin. Monia olennaisinakin pidettyjä elokuvia on myös yhä näkemättä, joitain listalle kuuluvia olen varmasti myös unohtanut. Kenties lista inspiroi jotakuta katseluihin.


Aleksis Kiven elämä (J. Halonen, 2002) 

Anerca - elämän hengitys (J. & M. Lehmuskallio, 2020)

Antti Peippo - turisti (Äkräs & Tammi, 2020)

Arvet minussa (Kurikka, 2018)

Arvoisa herra Tarzan (Lillqvist, 2003)

Aurora (Tervo, 2019)

Bico (A. Kaurismäki, 2004) 

Bluesia Pieksämäen asemalla (A. Kaurismäki, 2013)

Boheemi elää (Kuusi, 2011)

Caasha (Kupiainen, 2005)

Comrade, Where Are You Today? (Liimatainen, 2017)

Den nya människan (Härö, 2007)

Dogs Have No Hell (A. Kaurismäki, 2002)

Eadweard Muybridge (Gartz, 2007)

Edvin Laine (von Bagh, tv, 2006)

Eedenistä pohjoiseen (Suutari, 2014)

Eero Saarinen: The Architect Who Saw the Future (Rosen, 2016)

Eihän tämä maa minun omani ollut (Lillqvist, 2008)

Ei kukaan ole saari (Lindén, 2006)

Eila (Lampela, 2003)

Elina - som om jag inte fanns (Härö, 2002)

Elli (von Martens, tv, 2005)

Ellipsis (Levlin, 2021)

Elonkorjuu (Korjus, 2007)

Eläköön markkinatalous (Lindblad, 2001)

Eläville ja kuolleille (Paljakka, 2005)

Elää, olla olemassa (Aalto, 2007)

Enon opetukset (Ijäs, tv-s, 2011)

Ensilumi (Ramezan, 2020)

Epäonnistunut tyhjyys (Taanila, 2024)

Erottamattomat (Maylett, 2008)

Erään hyönteisen tuho (Vartiainen & Veikkolainen, 2010)

Greippi (Rantasila, 2000)

Halko (Nikki, 2006)

Hanoi Rocks: Buried Alive (Y. Järvinen & Tiainen, 2009)

Helene (Jokinen, 2020)

Helmiä ja sikoja (Leppä, 2003)

Helsinki, ikuisesti (von Bagh, 2008)

Henkesi edestä (Kotwica, 2015)

Hetket jotka jäivät (Andell, 2005)

Hiihtäjät (Webster, 2007)

Hiljainen tila (Junkkonen, 2005)

Hiljaisuus (Kirjavainen, 2011)

How to Please (Talvensaari, 2023)

Huone (Saloranta, 2008)

Huutolaiset (Lehikoinen, tv, 2011)

Hypermarket Nation (Korva, 2011)

Hytti nro 6 (Kuosmanen, 2021)

Häätanssi (El Aboudi, 2013)

Ihmisen osa (Lehtola, 2018)

Ikuiseen rauhaan (Suhonen, 2021)

Ikuisesti sinun (Halme, 2011)

Ikuiset vaeltajat (Mattila, 2020)

Invisible Demons - tuhon merkit (Jain, 2021)

Ismo Alanko: Ihminen, mutta mikä se on? (Joutsi, tv, 2020)

Isältä pojalle (Koiso-Kanttila, 2004)

Itä-Pasila (Pennanen, 2024)

Jatsit (Keso, 2000)

Joulukuusivarkaat (Kujanpää, tv, 2009)

Joulumaa (I. Niemi, 2017)

Joutilaat (Helke & Suutari, 2001)

Juoksuhaudantie (V. Aaltonen, 2004)

Jäniksenä Varkaudessa (Jänis, 2013)

Jätkät (Vilhunen, 2006)

Järviemme helmet (Saario, tv-s, 2012)

Jäähyväiset sanoille (Rantanen, 2023)

Jäämarssi (Suhonen, 2011)

Jäävuoren varjoon (Seppänen, 2009)

Kaikki äitini puhelut (Yli-Harja, 2021)

Kansalainen Jussila (Pollari, 2006)

Katseen vanki (Humaloja, tv, 2011)

Kaupunkilaisia (Kuosmanen, 2008)

Kerjäläiselokuva (Maylett, 2011)

Kerron sinulle kaiken (Halinen, 2013)

Kesäni sudenkorentona (E. Toivoniemi, 2017)

Kikka! (Paavilainen, 2022)

Kirjoitan teille täältä maan päältä (J. Virtanen, 2002)

Kivi ja kilpi (Tena, tv-s, 2001-2003)

Klassikko (Väänänen, 2001)

Koho - utopia Forssasta (Suuronen, 2022)

Kohta 18 (Lalli, 2012)

Koirankynnen leikkaaja (Pölönen, 2004)

Kolme viisasta miestä (M. Kaurismäki, 2008)

Kolme vuodenaikaa (Leisti, 2000)

KOM-teatterin 50-vuotisjuhlakonsertti Vapauden kaiho (Maijala, tv, 2023)

Kone 17 (Huovinen, Märkälä, Partanen, Reiniharju, Romppanen, Suikkanen, Taipale, 2006)

Korkein oikeus (Ylinen, 2008)

Kotona kylässä (Luostarinen, 2012)

Kukaan ei katso sinua silmiin (Jalonen, 2022)

Kuka välittää? (Piela, 2014)

Kukkia ja sidontaa (Kuusi, 2004)

Kuolleet lehdet (A. Kaurismäki, 2023)

Kusum (J. Aaltonen, 2000)

Kymenlaakson laulu (Petelius, tv-s, 2008)

Käräjävuorentie (Mitronen & Peräaho, 2012)

Laitakaupungin valot (A. Kaurismäki, 2006)

Le Havre (A. Kaurismäki, 2011)

Levottomat (Louhimies, 2000)

Liikkumavara (Grof, 2009)

Lintuuntuminen (Jartti, 2008)

Livet efter döden (Härö, 2020)

Luontoelokuva (Karppanen, 2021)

Lyhyt elokuva Helsingistä (Hirvonen, Jartti, Kaukoranta, Kotwica, Kylmä, Küttner, Lalli, Liksom, Moilanen, Pölönen & Rista, 2000)

Lyyti: Tuolileikki (V. Järvinen & Tietäväinen, 2025)

Maa (V. Aaltonen, 2001)

Maan muisti (Lapsui & Lehmuskallio, 2009)

Maata meren alla (Hellstedt, 2009)

Mama Africa (M. Kaurismäki, 2011)

Manageri (Wallenius, tv, 2011)

Matkustaja (Andell, 2011)

Mesenaatti (Andell, 2013)

Miami (Bergroth, 2017)

Miesten välisiä keskusteluja (Lampela, 2012)

Mies vailla menneisyyttä (A. Kaurismäki, 2002)

Mire Bala Kale Hin - tarinoita matkan takaa (Lillqvist, 2001-2003)

Miss Farkku-Suomi (Kinnunen, 2012)

Moro no Brasil (M. Kaurismäki, 2002)

Mosku - lajinsa viimeinen (Suominen, 2003)

M/S Romantic (Volanen, tv-s, 2019)

Muisteja - pieni elokuva 1950-luvun Oulusta (von Bagh, 2013)

Muodollisesti pätevä (A. Mäkelä, tv-s, 1999-2004)

Mummola (Kouvo, 2023)

Muukalainen (Valkeapää, 2008)

My Sailor, My Love (Härö, 2022)

Narkomania (Björkqvist & Meltio, tv, 2021)

Nasrin's Voice (Rastimo, 2024)

Naurun varjolla (Aalto, 2020)

Nuoren Wertherin jäljillä (Lampela, 2013)

Nuoruusaikoja (Mollberg, tv-s, 1999-2004)

Ohjaaja matkalla ihmiseksi - Mikko Niskasen tarina (von Bagh, tv-s, 2010-2011)

Ompelijatar (Suhonen, 2015)

Operaatio Interheil (Siili, tv-s, 2001)

Optinen ääni (Taanila, 2005)

Paanajärven Anni (Naukkarinen, 2006)

Partanen (Koiranen, tv, 2003)

Pelikaanimies (Helminen, 2004)

Pelon maantiede (Mantila, 2000)

Perintö (Hirvonen, 2005)

Perkele (Tuohimaa, 2004)

Pesänlikaajat - erään kirjakohun anatomia (Franck, 2021)

Pieni punainen (J. Aaltonen, 2020)

Pietà (Vilhunen, 2006)

Poistoja (Ripatti, 2013)

Ponitytöt (Vilhunen, 2008)

Popeda: Ratinasta poikki (Kajasto, tv, 2024)

Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (R.O. Niemi, tv, 2002)

Prinsessa (A. Halonen, 2010)

Päin seinää (Pesonen, 2013)

Pääministeri (Kähönen, tv, 2009)

Päätalo (Kahakorpi, 2008)

Radio Dolores (Lillqvist, 2017)

Rajalla (Hyvärinen, 2025)

Rakkaus on aarre (Ahtila, 2002)

Ransu - kansakunnan koira (Hovinheimo, tv, 2008)

Reindeerspotting - pako Joulumaasta (Neuvonen, 2010)

Rikinkeltainen taivas (Olsson, 2021)

Rouva presidentti (Bardy, 2012)

Ryhmäteatteri (M. Kaurismäki, 2018)

Rytmihäiriöitä (Koskinen, 2000)

Saalis - tarua ja totta Mäkelän suvusta (T. Mäkelä, 2006)

Saamelainen (Lapsui & Lehmuskallio, 2007)

Sandarmohin suru (Cederström, 2022)

Sattuman syyt (Lehtinen, 2014)

See You Some Bloody Day (Mänttäri, 2016)

70-luvun sekahaku (Heikkinen & Matikainen, tv-s, 2005)

Seitsemän laulua tundralta (Lapsui & Lehmuskallio, 2000)

Sen edestään löytää (Webster, 2005)

Sihja - kapinaa ilmassa (Pyykkö, 2021)

Sininen laulu - Suomen taiteiden tarina (von Bagh, tv-s, 2004)

Sinivalkoinen valhe (A. Halonen, 2012)

Sisko tahtoisin jäädä (Pyykkö, 2010)

Skavabölen pojat (Bergroth, 2009)

Skene (Päivinen, tv-s, 2004)

Sodan silmät 1918 (Rustanius, 2018)

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia (Nikki, 2021)

Sotalapset (Dammert, 2003)

Stalkkeri (Rosma, tv-s, 2012)

Star Shaped Scar (Virva & Vuokko Kunttu, 2018)

Sukunsa viimeinen (Lapsui & Lehmuskallio, 2010)

Sukupolvi (Ruuhijärvi & Turunen, 2011)

Suuri savotta (Salminen, 2020)

Svinalängorna (August, 2010)

Sydämeen kätketty (Rimminen, 2007)

Säilöttyjä unelmia (Gauriloff, 2012)

Talouselämäni (Puhakka, 2006)

Talvinen matka (Koiso-Kanttila, 2007)

Tango kabaree (Lehto, 2001)

Tapani Kansa joulun tunnelmissa (Taskinen, tv, 2001)

O Tasqueiro (A. Kaurismäki, 2012)

Tikkurila (Taavila, tv-s, 2006)

Tom of Finland (Karukoski, 2017)

Tottumiskysymys (Aalto, Haapasalo, Paavilainen, Saari, Tervo, E. Toivoniemi, J. Toivoniemi, 2019)

Troubleshooter (Hardwick, tv, 2002)

Tulevaisuus ei ole entisensä (Taanila, 2002)

Tuntematon emäntä (Kivihalme, 2011)

Tuntematon mestari (Härö, 2018)

Tyhjiö (Salmenperä, 2018)

Typhoon Mama (Strömberg, 2019)

Tynnyrimies (A. Halonen, 2004)

Tytöt tytöt tytöt (Haapasalo, 2022)

Tähteläiset (Granö, 2003)

Tähtien tarina (von Bagh, tv-s, 2008)

Tähtitaivas talon yllä (Cantell, 2012)

Ultra Bra Olympiastadionilla (Kajasto, tv, 2025)

Uralin perhonen (Lillqvist, 2008)

Vaalitaisto (Peltonen & Riiali, 2006)

Valamon tarina (Hovinheimo, tv, 2020)

Vapaa pudotus (Kuusi, tv-s, 2001-2002)

Varastettu lapsuus (Lehikoinen, tv, 2013)

Varis (Nissi, 2004)

Veden peili (Rinnekangas, 2012)

Veeran maaginen elämä (Hristov, 2019)

Veljekset (M. Kaurismäki, 2011)

Vesku (M. Kaurismäki, 2010)

Viikinki (Moilanen & Vuokko, 2022)

Visa Mäkinen - elokuvani (e.o, 2002)

Wendy and the Refugee Neverland (Salonen, 2017)

Yhteinen huone (Hurme, Jäntti, Kahakorpi, Kahra, Malmivaara, Mantila, Myllyaho, Rubinstein, Ruohoranta, Saikkonen, Söderblom, tv-s, 2002)

Yksinäisen tähden harhailija (Hirvonen, 2003)

Ylikävely (Vuoksenmaa, tv, 2008)

Ystäväni Henry (Mantila, 2004)

Äidinmaa (Soppela, 2022)

Äiti ja Seija (Pursiainen, tv, 2003)

Äänimies (Wallenius, tv, 2015)