The Burglar

(Murto yössä). 1957, Yhdysvallat. * * * ½. O: Paul Wendkos. Pe 7.6.2013 klo 17.00, Orion (Carte blanche à Tapani Maskula) 35-mm. Kopio (3/5): SFI-Filmarkivet. Ruotsinkieliset tekstit (Tore Metzer). Paikka: permannon rivi 5, paikka 9. Näytösolosuhteet: 2/5.

Paul Wendkosin nimi tulee väistämättä tutuksi, kun käy läpi amerikkalaisen tv-elokuvan historiaa.

Valtaosan työstään televisiolle ohjanneelta tekijältä en kuitenkaan muista nähneeni kuin Salaisuuksia (1977), joka muistaakseni sisälsi yllättävän pelottavia elementtejä tv-tuotannoksi.

The Burglar, Murto yössä, on Wendkosin ensimmäinen ohjaus teatterielokuvan puolella, jossa hän aloittikin 1950-luvun lopulla, television läpimurron keskellä.

Parasta elokuvassa on sen citinenkanemäinen (debyytti! debyytti!) uutisfilmialku, jossa esitellään tulevan ryöstömurron kohde, ylhäisen spiritistivedättäjän Sister Sarahin smaragdinen kaulanauha, ja loppu...

Tarina huipentuu nimittäin Atlantic Cityyn, jolla on hyvin erityinen paikka monien valkokangasmiljöiden täyttämässä sydämessäni. 1970-luvulla siellä syntyi yhdysvaltalaisen - tai sinne sijoittuvan - elokuvan melankolisimpia mestariteoksia (mm. Vain unelmilla on siivet, Atlantic City). Mitä kohottavampaa on, kun jokin elokuva kesken kaiken vaihtaa miljöötään Atlantic Cityn rannoille, ja vielä sen leveille lautalattiamaisille jalkakäytäville, kuten tässä.

Wendkosin elokuvan henkilöt ovat vähän raakileita, eikä heidän motivointinsa ole aina täysin ontumatonta. Vaikea sanoa, onko tämä varsinaisesti Wendkosin vai käsikirjoittaja David Goodisin (jonka romaaniinkin elokuva perustuu) vika. Väkivaltaiset purkaukset on ohjattu poikkeuksellisen vimmaisesti ja visuaalisesti ne ennakoivat joitain John Cassavetesin elokuvien irtiottoja. Lopun huvipuistojakso kauhukammioineen (tummanpuhuva vahanukke toistaa: "we, the dead, welcome you") ja autenttista kuolemaa uhmaavine, mutta elokuvan todellisten jännitteiden ja tapahtumien taustalle jäävine sirkustemppuineen on unohtumaton - etenkin kun keskushenkilöt itse ovat sen varautuneimpia, jäykistyneimpiä ja siksi kohtalokkaimpia hahmoja.

Murto yössä on kuvaus kahden ihmisen tarkemmin selittämättömästä tunnesiteestä rikollisessa kasvu- ja elinympäristössä. Suorat takaumat lapsuuteen ovat film noirin peruseksistentialismissa aina jokseenkin epäominaisia. Dan Duryea väkivaltaa ja aseita kaihtavana Nat Hardenina on vahva, muttei tunnu saavan kunnon henkilöohjausta. Nuoressa Jayne Mansfieldissa on Gladdenina koskettavan herkkää todistusvoimaa ajalta ennen leimautumistaan hymyileväksi povipommiksi. Isällisen huolenpidon ja romanttisten tunteiden ristiriita tuntuu repivän Natin ja Gladdenin perheenomaista kiintymystä hajalle.

Murto yössä on muodoltaan kummallisen tavoittamaton. Se on jonkinlainen murrosvaiheen elokuva, jossa film noir on vaihtumassa free cinemaksi, alamaailman syväntumma kohtalokkuus kääntymässä dokumentaarisemmaksi ja yleisluontoisemmaksi katujen ja kulmien hahmotukseksi. Tuntuu kuin Wendkosista olisi tullut tässä kehitysvaiheessa väliinputoaja, joka ajautui televisioon.

Elokuva filmattiin jo kesällä 1955, mutta sai teatterilevityksen vasta 1957.

The Burglar on yksi elokuvista, jota ei enää löydy Maltinin oppaan uusimmista painoksista (omassa valikoimassani opas vuodelle 2004 on viimeisin, josta se löytyy).

Näytöksessä kuului ärsyttävää rapistelua permannon takaosasta koko alkupuolen. Loppupuolella taas parvella ravaavat katsojat täyttivät varjokuvillaan valkokangasta.