The Great Escape

Suuri pakoretki. 1963, Yhdysvallat. O: John Sturges. * * * ½ . Su 9.6.2013 klo 19.30, Orion (50 vuotta sitten). 35-mm. Suomen- ja ruotsinkieliset tekstit: Stina Labart. Kopio (2½/5): KAVA. Istuin: permannon rivi 5, paikka 9. Näytösolosuhteet: 3/5.

Orionin kesäkauden varmaankin täyteläisin katsomisviikkoni (kahdeksan näytöstä) huipentui yhteen kesäohjelmiston pisimmistä elokuvista, John Sturgesin Suureen pakoretkeen, joka saattaa 175-minuuttisena myös jäädä pisimmäksi elokuvaksi, jonka katson Orionissa tällä kaudella (en ole vielä ihan varma, katsonko Tiikerikissaa elokuussa).

Alku oli aikamoista tuskaa. Jos kirjoittaisin englanniksi, käyttäisin alkupuolesta sanontaa "a feel good war film". Liittoutuneiden miehet oli natsien keskitysleirivankeina luonnehdittu tyypillisen kunniakkaalle ja rehvakkaalle äijäspektaakkelille ominaisesti; oli toiminnan miestä, älykköä, herkistelijää, pelkääjää, kaikki yhdessä tuumin keventämässä toisen maailmansodan todellisuutta ja höynäyttämässä tyhmäntärkeitä vartijoita. Tätä aika vaivaannuttavaa kliseisyyttä kesti onneksi vain noin tunnin.

Sitten Sturgesin ohjaus keskittyy olennaiseen, tarkoin suunniteltuun ja tiivistunnelmaiseen pakoon maanalaisen tunnelin kautta. Tässä vaiheessa elokuva vetää kuin varkain puolelleen ja henkilötkin alkavat paljastaa inhimillisiä ja yllättäviä puoliaan. Paon konkreettisin ja vaarallisin hetki, nouseminen kuusi metriä liian lyhyeksi jääneestä tunnelista maan pinnalle, leirin aidan ja metsän väliselle kapealle nurmikaistaleelle, on toteutettu nautittavan kihelmoivällä jännityksellä. Tässä vaiheessa myös tuntuu, kerronnan optimistisen tyylilajin vaikutuksesta, että pako kyllä onnistuu.

Fiilis tämän jälkeen on lumoava, kun vangit lähtevät kukin omille teilleen keskieurooppalaisen idyllisissä, mutta alituisen vaaran varjoihinsa kätkevissä maisemissa. Sturges kasvattaa avoimesti näköpiirin laajenemisesta aiheutuvaa toivon tunnetta (tätä kuvailmaisun vapautumista voi erehtyä pitämään matkailumainoksena), mutta antaa vaivihkaa tuon kaiken kääntyä varjoisaksi kohtalokkuudeksi - jotkin kohtaukset todella hätkähdyttävät. Paosta tulee suuren vapaudenkaiduun elähdyttävää draamaa, jossa tuhon ei anneta enteillä vaan tulla puun takaa. Vain muutama onnistuu paossaan, ja yhtä heistä auttaa Ranskan vastarintaliike. Yleiseksi tunteeksi jää kuitenkin epäonnistuminen.

Paul Brickhillin omakohtaiseen kirjaan (1950, Brickhill ei tosin osallistunut pakoretkeen ahtaan paikan kammonsa takia) perustuvan Suuren pakoretken pitkä ja otteessaan pitävä loppupuoli onkin seikkailullista, mutta armotonta ison rahan viihde-elokuvaa parhaimmillaan ja värikylläisimmillään. Kaikki mahdolliset liikkumavälineet moottoripyörästä junaan ja soutuveneestä lentokoneeseen ovat käytössä, mutta kun ei, niin ei. Sinänsä kiintoisaa, että juuri Suuren pakoretken valmistusaikaan James Bond oli omimassa itselleen monet vastaavat "maalla, merellä ja ilmassa" -selviytymisstrategiat, mutta yli-inhimillisin lopputuloksin.

Kopio oli muuten ihan kelpo, mutta sen loppu oli ilmeisesti niin kehno, että elokuva piti keskeyttää aika pian lopputeksteissä, joissa elokuvan keskeiset näyttelijät vielä esitellään kuvissa.

Näytöksen alussa parvelta kuului rapinaa, mihin muuan siellä istuja karjaisi asiaankuuluvan huomautuksen, että tämä on elokuvateatteri.