Sh-h-h-h-h

1955, Yhdysvallat. O: Tex Avery. *****. Su 2.6. n. klo 17.02, Orion (Sunnuntain suosikkeja: Tex Avery: Tex Avery III). 35-mm. Kopio (4/5): KAVA. Paikka: parven 2. rivi, 11. istuin. Näytösolosuhteet: 4/5. Aiemmat katselut: la 7.3.1998 klo 16.00 (näytöksen alkamisajankohta), Tullikamarin Pakkahuone, 35-mm (Tampere Film Festival: Tex Avery - animaatiot 3) / mahdollisesti huhtikuu 1998, Orion, 35-mm (Tex Avery 100 vuotta).

1950-luku oli idiotistisen melusaasteen ja kerskakulttuurin ensimmäinen vuosikymmen, ja puhuttelevaa onkin, että Averyn anarkismi alkaa painottua aivan päinvastaiseen suuntaan tällöin.

Sh-h-h-h-h, Averyn mahdollisesti viimeinen mestariteos ja epäilemättä epätavallisin elokuva, kuvaa jazz-muusikkoa joka saa hermoromahduksen ja lääkäriltä määräyksen sveitsiläiseen lepokotiin, "maailman hiljaisimpaan paikkaan". Tuloksena onkin elokuvallista hiljaisuutta, joka "piirrettyjen" historiassa ylipäätään on hyvin poikkeuksellista ja siksi absurdiikassaan yhä vuosien jälkeen omalaatuisen nautinnollista, huojentavaa. Luottamuksellisen lääkärin suosittelemaan hiljaisuuteen kätkeytyy kuitenkin arvoitus, yksi elokuvan vuosisadan merkityksellisimpiä ja peruuttamattomimpia käänteitä. 1950-luvun puoliväli, klassisen ja modernin välinen hämmennys, yleisen luottamuksen ilmapiirin kääntyminen epäluottamukseksi, on selvimmillään Sh-h-h-h-h:ssa..

Pari assosiaatiota elokuvaa katsoessa ja sen jälkeen: Film (1965), Lost Highway (1996).

*

Ensi kerran näin Sh-h-h-h-h:n Tampereen elokuvajuhlilla 1998, jossa se oli osuvasti kolmeosaisen Avery-potpurin viimeisenä elokuvana. Muistaakseni tulin tuohon viimeiseen näytökseen myöhässä, mutta huippupala oli onneksi säästetty loppuun...