(Varastetut ihmiset). 1956, Yhdysvallat. O: Don Siegel. ****½. Su 2.6.2013 klo 20.00, Orion (Carte blanche à Tapani Maskula). 35-mm. Norjankieliset tekstit. Kopio (2/5): Norsk filminstitutt. Istuin: permannon rivi 5, paikka 9. Näytösolosuhteet: 4/5.Hämmentävintä ja palkitsevinta Varastetuissa ihmisissä, nyt kun sen viimein näin, on sen tyylipuhdas ja horjumaton vakavuus. Helpon sensaatiomaisuuden ja hirviöherkuttelun poissaolo lienevätkin osaltaan auttaneet 1950-luvun b-tuotantoisen tieteiselokuvan nousemista tavallista salonkikelpoisemmaksi.
Varastetut ihmiset on synkkä näky kalifornialaisesta pikkukaupungista Santa Mirasta, jossa ihmiset eivät enää tunnista toisiaan, etenkään läheisiään. Kiinniotetun pakokauhuisen tohtorin takaumana nähty kertomus vie kohti äärimmäistä yksinäisyyden ja erillisyyden kokemusta, josta rakkauskaan ei enää - antiteesinä periamerikkalaisuudelle maireudelle - pelasta.
Ajanmukaiset kommunismin uhkakuvat ovat aina oiva apuväline tarkastella 50-luvun amerikkalaisten tieteiselokuvien vainoharhaisia tunnelmia. Usein nämä uhkakuvat kieppauttavat matkalle sisäänpäin. Varastetuissa ihmisissä eritoten: kyse on ennen kaikkea ihanteellisen amerikkalaisuuden sisäänrakennetusta, arkipäiväisellä tyhjänpuhumisella nielaistusta terrorista, jossa oman kulttuurin tasapäistävä kehitysideologia kuihduttaa itsenäiset yksilöt tahdottomiksi tallustajiksi. Tämän todellisen kauhun Don Siegel nostaa pintaan tavalla, jota ei taida olla ylitetty: mitä kauemmas ihmisyydestä ja sen epätäydellisyydestä ajaudutaan, sitä parempi yhteiskunnalle.
Elokuvassa on monta huikeaa hetkeä, mutta ehkä lopetus on niistä valtavin - siinä huipentuu myös pääosassa nähtävän Kevin McCarthyn huikea latautuneisuus. Kun olin aiemmin iltapäivällä nähnyt Tex Averyn Sh-h-h-h-h:n Siegelin merkkiteosta edeltävältä vuodelta, koin näiden elokuvien arvaamattomuudessa ja lopetuksissa jotain hyvin yhteneväistä.
Norjasta saapunut kopio ei ollut erityisen näyttävä; mahdollisesti duplikaatti (!). Kun Varastetuissa ihmisissä on vielä tavallista kapeampi SuperScope-formaatti, katsomiskokemus muistutti toisinaan aika lailla 16-millisen kopion katsomista.
Näytöksessä oli jonkin verran rapistelua, mutta ei häiritsevässä määrin.
Sattuman satoa: näytöksen aikana olin saanut sähköpostitiedotteen vanhan Film-o-Holic-kirjoittajakollegan Kimmo Ahosen väitöstilaisuudesta Kylmän sodan pelkoja ja fantasioita. Muukalaisten invaasio 1950-luvun yhdysvaltalaisessa tiedotuselokuvassa, joka taitaa tätä kirjoittaessani olla juuri lopuillaan Turun yliopistossa.
*
Varastetut ihmiset oli järjestyksessään 45. elokuva, jonka olen nähnyt Peter von Baghin Elämää suuremmat elokuvat -kirjan (1989) 50 elokuvasta. Vielä on siitä siis viisi elokuvaa näkemättä. Tarkemmin ottaen seitsemän, filmiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti