sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

M. Butterfly

M Butterfly. 1993, Yhdysvallat. O: David Cronenberg. * * * * ½. To 27.6.2013 klo 18.00, Orion (David Cronenberg). 35-mm. Kopio (4/5): KAVA. Suomennos Jari Niittylä, ruotsinnos Eirik Udd. Istuin: permannon rivi, paikka 9. Näytösolosuhteet: 4/5.

M. Butterfly on monella tapaa erityinen elokuva, ei vain yksistään Cronenbergin uralla vaan myös 1990-luvun tuotannossa kauttaaltaan ja yleisestikin yhdysvaltalaisessa elokuvassa ja oikeastaan kaikessa siinä koko maailman elokuvan historiassa, jossa käsitellään miehen ja naisen suhdetta idän ja lännen kulttuurien kohtaamisen välityksellä...

Sitä voisi helposti tarkkailla aina samaa näennäistä uskottavuutta korostavassa länsimaisen kulttuurin koodistossa epäonnistumisena, koska elokuva oikeastaan hylkää tietoisesti joitain oman taiteenlajinsa keinoja, tavallaan osoittaa niiden lähtökohtaisen rajoittuneisuuden sekoittuakseen Peking-oopperan niin ikään omalla pelkistetyllä tavallaan vajavaisiin ilmaisukeinoihin. Kaikki tämä tapahtuu vieläpä rakkaustarinan ja häilyvien sukupuoliroolien kontekstissa, joita harvemmin on lähestytty näin kokonaisvaltaisesti, kahden taiteenlajin perustavia rakenteita horjuttaen, jotta kahdesta syntyy yksi - tai sitten kahdesta vähenee yksi.

1960-luvulle ajoittuva M. Butterfly on Cronenbergin toistaiseksi kahdesta näytelmäfilmatisoinnista ensimmäinen ja parempi, se perustuu David Henry Hwangin samannimiseen tekstiin (1988), joka kertoo ranskalaisen diplomaatin Bernard Boursicotin ja Peking-oopperan laulajan Song Lilingin tutustumisesta toisiinsa.

Elokuvassa Boursicotina nähdään kieltämättä paikoin hiukan hukassa oleva Jeremy Irons ja Song Lilinginä suorastaan taivaallisen roolisuorituksen tekevä John Lone.

Cronenberg nojaa koko elokuvansa eriskummalliset käyttäytymistavat ja käänteet ajatukselle "vain mies tietää kuinka naisen odotetaan käyttäytyvän". Peking-oopperassa naisroolit olivat muinoin miesten esittämiä, ja 1960-luvulla Maon vakoojat käyttävät tätä kadonnutta perinnettä hyväkseen. Mutta tietääkö Boursicot rakastuneensa Song Lilingissä itämaiseen naiseen vai sellaisen illuusioon, onko sillä hänelle väliäkään?

Lopussa, kun lännen ja idän välinen poliittinen rajanveto tappaa samaan vastaavuussuhteeseen perustuvan rakkauden (ensin synnytettyään sen), Boursicot joutuu kohtaamaan 20 vuotta kestäneen suhteensa todellisuuden oikeussalissa ennen joutumistaan vankilaan. Hänelle jää enää mahdollisuus luoda rakkautensa kohde itsessään, ehostautua siksi ja päättää sellaisena elämänsä, mukaillen Puccinin Madame Butterfly -oopperan dramaturgiaa, jonka edustama stereotypia uhrautuvasta kiinalaisesta kaunottaresta näin kääntyy päälaelleen.

Koko loppu (jossa Irons loistaa) nousee niin henkeäsalpaavan itsevarmasti kaikkien visuaalisten ja teatraalisten todellisuuden oletuskontekstien yläpuolelle, että sellaista rakenteiden järkkymistä harvoin enää kohtaa nykyelokuvassa.

M. Butterfly on Cronenbergin ensimmäinen tasapinoisesti vakava elokuva, lopullinen osoitus kypsymisestä maailmanluokan elokuvantekijäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti