Pelon kaupunki. 1959, Yhdysvallat. O: Irving Lerner. * * * ½. Pe 14.6.2013 klo 17.00, Orion (Carte blanche à Tapani Maskula). 35-mm. Kopio (3/5): KAVA. Suomenkieliset tekstit (Lea Linkoaho), ruotsinkieliset tekstit (Ragnhild Troupp). Istuin: permannon rivi 5, paikka 9. Näytösolosuhteet: 3/5.Outo, vaitonainen ja heikosti dramatisoitu film noir San Quentinin vankikarkurista, joka luulee pitävänsä hallussaan huippuarvokasta heroiinia tietämättä, että kyseinen kanisteri onkin täynnä koboltti-60:ä, keinotekoista radioaktiivista isotooppia.
Kerronnan puutteellinen, miltei mekaaninen jännite nousee tavallaan elokuvan eduksi kapitalistisen ideologian metaforana: vankikarkurin loputon ja sairaalloiseksi yltyvä usko pienen, mutta anastetun omaisuutensa helpottavuuteen heijastelee uskottavasti tilannetta, jossa yhteiskunnan hylkiö turvautuu täydelliseen abstraktioon viimeisenä oljenkortenaan, pitäen jääräpäisesti kiinni onnen takaavasta mielikuvastaan, välittämättä edes vähittäisestä fyysisestä sairaalloitumisestaan, oikeastaan ihmettelemättä pahemmin edes, mistä se johtuu: kuvitelma kullanarvoisesta omaisuudesta on arvokkaampaa kuin oma henki.
Vankikarkuria näyttelee Vince Edwards, joka sopii hyvin surullisen avuttomaksi ja hiukan yksinkertaiseksi, ympäristöään ja omaa, paljolti auton ratissa tapahtuvaa amok-juoksuaan jollain tapaa sisällään kestämättömäksi hahmoksi. Hänestä tulee mieleen Mark Ruffalo, joka sopisikin samaan rooliin, jos Pelon kaupunki filmattaisiin uusiksi.
Atmosfääri on täydellistä 1950- ja 1960-lukujen vaihdetta L.A:n vieraantuneine lähiöineen ja takapihoineen, bensa-asemineen ja tienvarsikuppiloineen. Loppu on tuima ja hivenen tahattoman koominenkin, kun jo maahan kohtuasentoon kanisterinsa kera käpertynyt karkuri on saatu kiinni ja peitetään ensi tilassa kankaalla ja säteilyvaroituksella.
Tämä oli ensimmäinen elokuva, jonka näin Irving Lerneriltä.
Kopio oli luonnollisen kulunut, mutta juuri siksi täyttä rautaa. Näytöksessä oli jonkin verran häiriöitä (joku sulki kännykkänsä, mistä kuului piippauksia hiljaisessa kohdassa). Harri Römpötin nouseva pää osin peitti hiljentävän monimielistä loppua, öistä ilmakuvaa Los Angelesista, joka ei saastunut hengiltä - kuin yhden rikollisen verran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti