Minä ja hassu sukuni. 1962 (tai 1963), Neuvostoliitto (Georgia). O: Tengiz Abuladze. * * * ½. Ti 11.6.2013 klo 17.00, Orion (50 vuotta sitten). 35-mm. Kopio (3/5): KAVA. Suomen- ja ruotsinkieliset tekstit. Istuin: permannon rivi 5, paikka 9. Näytösolosuhteet: 3/5.Abuladze oli yksi ensimmäisiä neuvosto-ohjaajia, jotka lapsena tiesin nimeltä.
Minä ja hassu sukuni on 1950-luvulla ensimmäiset elokuvansa ohjanneen Abuladzen siirtyminen 1960-luvulle, tulkinta Nodar Dumbadzen romaanista (1960), jota ei ole suomennettu.
Kaukaiseen vuoristokylään keskittyvä tarina kertoo nuoren pojan kasvusta tietoisuuteen omasta taustastaan. Kyläyhteisössä on vallalla letkeä meininki eri-ikäisten asukkaiden kesken, mutta nuoruuteen kuuluville elämänodotuksille yksinkertainen elämä asettaa myös rajoituksia. Sen huomaa poika, joka haluaa runoilijaksi. Vanhempien kylänmiesten näsäviisastelu runouden hinnasta vain ajaa Zurikoa (Zurab Orzhonikidze) eteenpäin, kaupunkiin, "onnelliseen ylioppilaselämään". Taakse jää rakas isoäiti (Sessilija Takaishvili) ja ihastuttava tyttö Zira (Kira Andronikashvili), jonka kanssa on kuljettu varovasti vuorenrinteillä.
Lopulta Zurikon täytyy päättää, mihin hän kuuluu. Päätös tapahtuu rautatieasemalla, kahden junan välisellä kapealla laiturialueella, jossa hän lähestyy kuvan etualaa kaupungissa tapaamansa tytön kanssa, tytön, joka selvästi odottaa häneltä paljon. Zuriko päättää jättää tytön ja palata kotikyläänsä. Hän ei enää hymyile ja odota elämältä niin kuin silloin kun sieltä lähti. Hän löysi sisimpänsä kaupungista, mikä tarkoitti, ettei hän kuulunut sinne. Hän tietää enemmän ja samalla vähemmän kuin nyt kuolinvuoteelleen päätynyt isoäitinsä. Hän päättää jäädä, sillä hän ei kuulu kaupunkiin, vaan juurilleen, jossa sukupolvi on vaihtumassa.
Elokuvassa on vilpitön tunnelataus ja hieno kaari, mutta jotain havahtumisen kehityskulkua pojan tarinasta jää vähän kuin kaipaamaan, vahvan tragikoomisen pinnan alta. Sukurakkauden paino kaipaisi tiettyä syvyyttä ja monitasoisuutta, hiljaisempia ja avoimesti epäilevämpiä jaksoja. Silti loppukuva, jossa vakavoitunut poika kävelee kylän ja sukunsa selvänä tulevaisuutena, on säväyttävä. Mitä hän on haudannut itsestään?
Kopio OK, pientä naarmuisuutta. Näytöksessä oli ajoittaista pientää pulinaa ja joku taisi kuorsata hetken.
IMDb:n mukaan elokuvan ensi-ilta olisi ollut jo 1962 Tbilisissä, mutta KAVA:n tiedoissa elokuvan valmistumisvuodeksi on merkitty 1963 (siksi elokuva esitettiin 50 vuotta sitten -sarjassa).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti