Hamilton - kansakunnan puolesta. 2011, Kathrine Windfeld. Pe 3.2.2012 klo 12.00, Maxim 1 (Walt Disney Studios Motion Pictures Finlandin lehdistönäytös). 2K DCP. Suom. tekst. *½Jan Guilloun ensimmäinen kirja agentti Carl Hamiltonista ilmestyi 1986. Siitä tehtiin televisioelokuva 1989, nimiosassa Stellan Skarsgård. Suomessa tuotos esitettiin 1994. Ensimmäinen valkokangasfilmi Vendetta valmistui 1995, mutta se esitettiin meillä vain tv-sarjaversiona. Siinä Hamiltonia näytteli suht tuntemattomaksi jäänyt Stefan Sauk. Seuraava filmatisointi, kokoavasti nimetty Hamilton (1998), tuotiin meilläkin jo kankaalle. Se oli jo mittavampi kansainvälinen yhteistuotanto, ohjaajana hollantilainen Harald Zwart, joka on sittemmin siirtynyt ohjaamaan Hollywoodiin lähinnä jatko-osia ja remakeja. Hamiltonia näytteli Peter Stormare, joka oli juuri noihin aikoihin uransa huipulla. Hän jatkoi roolissa vielä yhdessä tv-elokuvassa vuonna 2001. Nyt Hamilton on palannut neljänsillä kasvoillaan, ja ne kuuluvat Mikael Persbrandtille. Hamilton - kansakunnan puolesta käynnistää kolmen elokuvan sarjan. Aikanaan edellistä Hamiltonia eräänä kuumana kesäiltapäivänä Tampereen Hällässä järjestetyssä pressissä muutamaan muun kanssa katsellessani (oli todella vähän porukkaa) vaivuin miettimään, kuinka vähän ruotsalaista piilomilitarismia oli elokuvissa aiemmin käsitelty. Muistaakseni Asko Alanen nosti Soundin arvostelussa saman asian esiin - olinko lukenut sen ennen vai jälkeen, en muista. Sikäli kokemus oli silloin silmiä avaava, vaikka elokuva oli varsin epätasainen ja ontto. Uusi Hamilton-raina keskittyy enemmän toimintaan ja koviin otteisiin. Äkkiarvaamaton ja varmaotteinen väkivalta ei ole aina psykologisesti uskottavaa, vaikka joku olisikin koulutettu tappamaan kansakunnan edun nimessä. Kun esitellään Hamiltonin rakkaudenkaipuista tuskaa muuttumisestaan tappokoneeksi, herkkä näkökulma onkin vain laskelmoiva väline, jolla korostetaan hänen erikoistoimiensa kyseenalaista ylevyyttä. Erään inhimillisen virheen tuiman kohtalokkuuden ei anneta perinpohjin horjuttaa sankarimme käsitystä oman elämäntapansa merkityksestä omalle ja satunnaisten tuttavuuksiensa hyvinvoinnille, mutta kylläkin lisätä hänen ymmärrystään tunteidensa turmiollisuudesta huipputärkeälle työturvallisuudelleen ja -motivaatiolleen. Isänmaan ote on niin vahva, että edes itsemurha-ajatukset eivät koskaan tunnu nousevan Hamiltonin mieleen - sen sijaan rakastetun henki saa mennä sekunnissa, jos vain sisäisen todellisuuden signaalit vähänkään sitä vaativat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti