Orion - kevätkauden päättyessä, kesäkauden käynnistyessä

Kolmen kuukauden leffat odottavat bloggaamista, mutta tässä alustavasti pieni jälkikatsaus kevätkauteen. Suosikkikokonaisuuteni olivat:

1. David Lynch

Mihinkä koira karvoistaan pääsee... Kerrankin Lynchit pääsi katsomaan alusta loppuun - jääkö se lopuksi, lie mysteeri.

2. Robert Siodmakin musta sarja

Periamerikkalaisen elämänmenon valoihin ja varjoihin kipeästi kytkeytyviä mielipuolisuuden tutkielmia silmiähivelevän hienoina kopioina film noirin mestarilta.

3. Nuorten sävellahja

Monipuolinen ja eloisa otos 1970- ja 1980-lukujen pop- ja rockelokuvista.

4. Kinokonsertti: Pelléas et Mélisande ja Sade

Etenkin jälkimmäisen elokuvan ja sen unohtumattoman kamarisäestyksen vuoksi.

5. Aki Kaurismäen ranskalainen menu

Suurimman osan olin näistä ennalta nähnyt, mutta Rififin ja Round Midnightin ensikatselut kuuluivat kevään mieliinpainuvimpiin elämyksiin.

Ja tietysti Orionin ulkopuolella 70-millinen Sota ja rauha (1967) Rexissä. Missauksista pahin oli Musiikkitalon Metropolis-konsertin ohella Allan Arkushin Rock 'n' Roll High School - sinä viikonloppuna olin korkeassa kuumeessa.

Kesäkauden kiihottavin sarja on Rautainen 1980-luku, josta löytyy sekä viileyttä (kiteytyy vuodessa 1985) että noloutta. 1980-luvun toimintaelokuvat elivät pitkälti vain haaveissani silloin, kun ne tuoreeltaan kutkuttivat mieltä (-K18-!). Sittemmin vakavoituvan elokuvataiteellisen herätyksen myötä kiinnostus tyypillisimmin maailmaa jäsentäviin turbotuotantoihin väheni. 80-luvun megaryskettä ei ole ensi-iltojensa jälkeen juurikaan valkokankaalla nähty, paljolti
videojulkaisujen sekä aikaistuneiden ja moninkertaistuneiden tv-esitysten myötä. Oivan, sekä henkisesti että älyllisesti yhtenäisemmän ja palkitsevamman vastapainon tälle sarjalle tarjoaa Woody Allen, jonka tuotannon esittely odotetuksi onneksi jatkuu viime kesältä 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun paikoin varsin vakavillakin töillä - toivottavasti ensi kesänä nähdään vielä kolmas Allen-satsi tälle vuosituhannelle ulottuvalta jaksolta, jolloin hänen maahantuontinsa Suomessa väliaikaisesti keskeytyi. Studio Ghibli -sarja istuu luonnonläheisyydessään kesään, vaikkakin siitä jää puuttumaan kaikkein kiinnostavin tapaus, Isao Takahatan Tulikärpästen hauta (1988). Darren Aronofsky -retroa tulee seurattua sillä silmällä, onko hänestä kehittymässä tai jo kehittynyt 2000-luvun amerikkalainen mestari. Suomalaisista Pohjanmaa-kuvauksista on koottu väkivahva sarja. Jokakesäinen 50 vuotta sitten -sarja herättää aina kutinaa, vaikka ensimmäistä Bond-elokuvaa jää nyt joukosta kaipaamaan.