Lähestulkoon kaikki elokuvat Finnkinon teattereiden ohjelmistosta projisoidaan nykyisin jo digikopioina, mutta vielä ehtii hetken nauttimaan myös 35-millisestä filmistä. Helsingin Maxim 2:ssa esitettävä Kilimanjaron lumet on nähtävillä filmikopiona. Kyse voi hyvinkin olla yhdestä viimeisistä tilaisuuksista nähdä filmiä ensi-iltaohjelmistossa - ellei peräti viimeisestä. Tilanteen haikeutta hiukan sublimoi se sattuva tosiseikka, että Robert Guédiguianin ohjaama elokuva on sukupolvien välisen kuilun kuvaus ja samalla yksi vuoden tapauksista, toistaiseksi mestariteoksettoman elokuvavuoden ehdoton huippu. Solidaarisuuden ehtojen kuvauksena se on Kaurismäen Le Havren temaattinen sukulainen, mutta maailmaltaan rikkaampi, käsittelyltään maanläheisempi ja ihmiskuviltaan monisyisempi. Nyt jos koskaan kannattaa mennä
elokuviin. Etenkin, jos haluaa tietää, mitä on katoamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti