Network

Kasvot kuvaruudussa. 1976, Sidney Lumet. Ti 3.1.2012 klo 19.00 (Sidney Lumet in memoriam). 35-mm. Ruotsinkieliset tekstit. ***

Kun Lumetin edellistä elokuvaa Hikistä iltapäivää (1975) kiiteltiin aikalaiskritiikeissä "anti-establishmentista", niin sama termi on kiinnostavasti yksi niistä rajuista "sisällöistä", joita television nuori kiipivä ohjelmapäällikkö (Faye Dunaway) haluaa ruutuun kasvavien katsojalukujen toivossa Lumetin seuraavassa elokuvassa Kasvot kuvaruudussa, joka oli aikanaan ehkä juuri se ohjaajan kuuluisin elokuva, neljää Oscar-palkintoaan myöten. Mediasatiirien kohdalla ajan hammas vain on kova, ja tämänkin Lumetin elokuvan klassikkoarvo on nykyisin hiukan kiistanalainen, vaikka tositelevision aikakaudella se tuntuukin hämmentävän profeetalliselta. Varmuudella se onkin sosiologisesti merkityksellinen ja jossain määrin ainutlaatuinenkin elokuva kuvatessaan päivittäistelevision muuttumista siksi henkiseksi kauhukabinetiksi, jollaisena sen tunnemme nyt myös Suomessa. Toisaalta sekoavan ja itsemurhalla heti kärkeen uhkailevan uutislukijan Howard Bealen (Peter Finch) valjastamisessa kanavan uudeksi lippulaivaksi voi olla myös harhaanjohtavaa liioittelua - tiedämmehän aivan viime ajoilta myös Suomesta tapauksen, jossa vakiintuneet lööppimediat ovat viitanneet kintaalla niin sanottuja kontrolloimattomia juttuvinkkejä ilmaiseksi blogissaan tarjoavalle mediapersoonalle. Tai suoraan television puolelta voi poimia vertauskohdan YLE Newsin lukijasta Kimmo Wilskasta, joka otettuaan hörpyn kaljapullosta suorassa lähetyksessä sai potkut eikä omaa show'ta. Kiinnostavaa Bealen kohtaloa koskevan kärjistyksen valossa on se, että Lumet itse kuului ensimmäisiin tv-sukupolven ohjaajiin, joten hänellä oli projektissa mukana vahva historiallinen ymmärrys välineestä jo 1950-luvulta alkaen. Silti voi olla, että Lumetin tv-kokemuksesta oli myös haittaa. Lumetin tyyli yhdistää siis varsin pitkälle vietyyn mediasatiiriin myös vakavampaa moraalista, muun tuotantonsa valossa juuri itselleen ominaista pohdintaa, suoranaista (holhoavan maskuliinista) huolestusta, erityisesti ihmissuhteiden ja ylipäätään inhimillisen tunne-elämän mahdottomuudesta televisiokoneiston henkilökunnan keskuudessa (Dunawayn ja William Holdenin hahmojen ehkä hiukan keinotekoisesti rakennettu suhde). Tämä voi johtua yhtä lailla myös Paddy Chayefskyn käsikirjoituksesta. Tyylillisesti kokonaisuus on epämääräinen ja osoitteleva, vaikka sen luoma kuva televisiokanavan ilmapiiristä ja johtoportaan toimintatavoista onkin sangen uskottava. Liki surrealistiset mediasatiiriset jaksot siinä toimivat parhaiten, mutta ne ovat ikään kuin eri ohjelmakartalla kuin hiukan päälleliimattu vakavampi pohdinta televisiotoiminnan kehityksestä. Kasvot kuvaruudussa jättää olotilan, ettei Lumet ole täysin osannut päättää, millaista elokuvaa on tekemässä. Ehkä juuri tässä mielessä se antaakin totuudenmukaisen kuvan television pirstaleisuudesta, mutta puhtaasti elokuvallisessa mielessä kaksijakoisuus on myös rasitus. Ilmeisesti Ruotsista Orioniin saapunut kopio oli varsin kulunut, ja näytös katkesikin kahdesti muutamaksi minuutiksi.