Vuoden 2011 parhaat elokuvat

Kyse on siis vuonna 2011 ensi-iltansa kaupallisessa ohjelmistossa saaneista elokuvista. En taaskaan pitänyt tarkkaa kirjaa, mutta Elonetin mukaan ensi-iltoja oli 194 (Elonetiin ei voi kuitenkaan 100-prosenttisesti luottaa). Niistä 16 jäi itseltäni näkemättä. Ulkomaisesta tarjonnasta löysin neljä erottuvaa huippua ja yhdeksän muuta poikkeuksellista valiotapausta. Tässä kymmenen kärki:


1. Mike Leigh: Vuosi elämästä (Another Year)

Brittimestarin toistaiseksi paras elokuva on tilannetajultaan timanttisen tarkka läpivalaisu siitä, kuinka ongelmallisia onnelliset ja onnettomat ihmiset ovat toisilleen.

2. Abbas Kiarostami: Iltapäivä Toscanassa (Copie conforme)

Iranilaismestari herättää romanttisen tyylilajin filosofis-arvoitukselliset mahdollisuudet henkiin kuin löytäisi niiden väärennökseksi osoittautuvan alkuperän. Kävelyelokuvaa kauneimmillaan.

3. Terrence Malick: The Tree of Life

Haltioittavan harras triptyykki maailman suuruudesta ja ihmisen kyvystä sitä suurempiin kauneuden kuvitelmiin ja jälleennäkemisen toivoon.

4. Darren Aronofsky: Black Swan

Baletin dramaattiselle ilmaisuasteikolle huimapäisesti antautuva nuorisofantasia on aidosti synkeä allegoria ajastamme, jossa menestymisen hintana useimmiten on omalta elämältä kieltäytyminen.

5. Woody Allen: Midnight in Paris

Täydellisen nautittava yökyyti 1920-luvun Pariisiin - ja ehdottomasti myös takaisin. Vuoden rikkain epookki ja atmosfääri!

6. Andres Veiel: Kuka, ellemme me? (Wer wenn nicht wir)

Läpitutun materiaalinsakin turvin yllättävän hyytäväksi kasvava psykokronikka 1960-luvun radikaalista saksalaissukupolvesta, johon itsetuhon siemen oli sattumoisin kylvetty jo syntymässä.

7. Alejandro Gonzáles Iñárritu: Biutiful

Köyhyydestä irtautumisen hataroiden näköalojen ympärillä on harvoin yhtä kärsivällisesti ja kosiskelematta liikuttu. Syyllisellä tavalla unenomainen kokemus.

8. Bennett Miller: Moneyball

Mistä mahtaakaan johtua, että usein urheiluaiheita käsitellessään Hollywood-draama pääsee pahimmista lastentaudeistaan ja löytää aikaa olennaiselle?

9. Julie Bertucelli: Puu (The Tree)

Yksinkertaisen symboliikan ympärille tukevan juuriston levittävä kuvaus kuoleman kohdanneesta perheestä, jonka kotitaloa suojaa valtava puuvanhus. Rehevä luonnonläheisyys virkistää kuin täysi kastelukannu.

10. Maïwenn: Polisse

Puutteineenkin yksi vuoden voimakkaimmista ja hämmentävimmistä katsomiskokemuksista vie keskelle lastensuojeluyksikön poliisien arkea ja ravistelee katsojastakin täysin arvaamattoman tunnekimpun.

Viisi lupaavaa tai yllättävää piristysruisketta:

Brad Furman: The Lincoln Lawyer - oikeuden palvelija
Tom Hanks: Larry Crowne - uusi mahdollisuus
Joe Johnston: Captain America - The First Avenger
David Michôd: Animal Kingdom
Lise I. Osvoll: Elias ja aarrejahti

Vuoden miesnäyttelijä: Jim Broadbent (Vuosi elämästä)
Vuoden naisnäyttelijä: Natalie Portman (Black Swan)

Kotimaisista elokuvista kovimmat olivat:

1. Sakari Kirjavainen: Hiljaisuus

Konstailematon kuvaus poikkeuksellisista tapahtumista, jotka johdattavat sivullisuutta potevan päähenkilön todennäköisesti vaikenemaan niistä loppuelämäkseen. Sodan varjo hiipii kokemattomaan tajuntaan letkeänreippaan idealismin sivusta.

2. Mika Kaurismäki: Mama Africa

Ei suinkaan kaikki Miriam Makebasta, mutta löytyyköhän maailmasta tällä hetkellä Kaurismäkeä iskevämpää musiikkidokumentaristia? Läpitunkevan voimallinen konserttimateriaalien hyödyntäminen on värisyttävää.

3. Rax Rinnekangas: Matka Edeniin

Virkistävän syvähenkinen yritys tavoittaa olennainen taiteen suomasta lohdusta ja anteeksiantoon vaaditusta ajasta. Vuoden kaikista kotimaisista elokuvista eniten elämässä kiinni.

Piristäjä / yllättäjä: Mika Kaurismäki: Veljekset

Vuoden miesnäyttelijä: Joonas Saartamo (Hiljaisuus)

Vuoden naisnäyttelijä: Iida Lampela (Likainen pommi)