2007, Sidney Lumet. Su 8.1.2012 klo 20.00, Orion (Sidney Lumet in memoriam). 35-mm. Ruotsinkieliset tekstit. *****. Aiemmat katselut: ke 9.7.2008 (dvd, suomenkieliset tekstit): *****.
Niin synkkä elokuva kuin Before the Devil Knows You're Dead onkin, en keksi yhtäkään toista 2000-luvulla valmistunutta elokuvaa, jonka olemassaolosta voisi olla yhtä mielissään. Yllättävä mestariteos kun jäi Sidney Lumetin viimeiseksi elokuvaksi ja valmistui tasan 50 vuotta hänen esikoispitkänsä Valamiesten ratkaisun (1957) jälkeen. Nyt vuodenvaihteen Orion-kattauksen jälkeen en ole vieläkään nähnyt edes puolta ahkeran Lumetin tuotannosta, mutta hänen viimeinen elokuvansa kuuluu kirkkaasti tekijänsä parhaimpiin saavutuksiin - ellei se sitten yllä jopa kaikkein parhaimman teoksen valtuuksiin. Näin elokuvan ja innostuin siitä jo neljä vuotta sitten, kun se julkaistiin dvd:nä, ja sittemmin olen kehunut sitä ympäriinsä. On häpeä, ettei yhtä 2000-luvun keskeisintä amerikkalaiselokuvaa tuotu Suomessa teattereihin. Se sattui suomalaisittain pahaan ajankohtaan, jolloin niin sanotun haastavamman laatuelokuvan maahantuonti oli pari vuotta todellisissa pohjalukemissa. Toinen syy on ehkä siinä, ettei Lumet koskaan ole ollut mikään helposti myytävä trendiohjaaja - eikä hän ole sitä myöskään tässä testamentissaan, joka rikkoo aikarakennetta ja luo moniulotteisia ihmiskuvia sortumatta turhaan tyylittelyyn, vitsailuun tai kosiskeluun vähimmässäkään määrin. Kyse on katoavasta luonnonvarasta, aikuisten elokuvasta. Näyttelijäkaarti on huikean taitava ja nautittava: mm. Albert Finney, Philip Seymour Hoffman, Marisa Tomei, Michael Shannon, Ethan Hawke, Rosemary Harris, Amy Ryan ja pienessä, mutta pippurisessa jalokivituntijan roolissa 90-vuotias Leonard Cimino, joka lausuu elokuvan avainrepliikin. Aina alkaen alun sinivaloisesta, hämmentävästä ja käänteikkäästä seksikohtauksesta jokainen jalokivikaupan ryöstön ympärille rakentuvan elokuvan kohtauksista - jopa toistot eri näkökulmista - tuntuu kuin tuoreelta alulta tarinalle, joka kääntää yhden tavallisen oloisen perheen kulisseista pintaan täydellisen kaksinaamaisuuden helvetin. Harvoin näkee yhtä kiusallisia ja paljastavia hetkiä perhesiteiden ydhistävistä velvoitteista valkokankaalla. Yksittäisistä kohtauksista tällä kertaa mieleeni jäi erityisesti hautajaisten jälkeinen Hoffmanin ja Tomein tukala autolla-ajokohtaus, joka on varsinainen neronleimaus koko piinallisen armottomassa draamantajussaan. Elokuvassa on nähty piirteitä kreikkalaisesta tragediasta, mihin on selviä perusteita, mutta olen aistivinani siinä myös jonkinlaista tarkentamatonta huolestusta nykymaailman vääristyneistä arvosuhdanteista, joilla on toki taustansa menneessä yhteiskunnallisessa kehityksessä - se, mikä tämän perheen todellinen tragedia on, jää arvailtavaksi, ja siihen pari perheenjäsenten välistä lyhyttä keskustelua tai heittoa vain yllyttävät elokuvan jälkipohdinnassa. Jonkinlaisen itseymmärtämyksen ulottumattomiin jäänyt rahanhimo lienee olennainen tekijä tuhon taustalla. Tämä on elokuva, joka riipii sielunjuuria myöten, jos vähänkään tunnistaa tällaista tematiikkaa omassa perhehistoriassaan. Käsikirjoituksesta, jonka timanttista näkökulmien hallintaa pitää erityisesti korostaa, vastasi teologista taustaa omaava Kelly Masterson, joka oli omien sanojensa mukaan työskennellessään masentunut. Lumet oli yksi niistä 2000-luvun konkareita, jotka tekivät viimeiset tai mahdollisesti viimeiset elokuvansa digikameralla - ja joiden työn jälki on niinkin ensiluokkaista. Muita tapauksia ovat mm. Ingmar Bergmanin Saraband (2003) ja David Lynchin Inland Empire (2006), jos se nyt sitten jää hänen viimeisekseen, kuten on epäilty. On kiintoisa piirre, että nimenomaan vanhat mestarit tuntuvat saavan uudesta tekniikasta viimeisillään enemmän elämää irti kuin useimmat nuoret kyvyt. Lumetille filmikamera oli ollut "pain in the ass". 83-vuotiaana ohjattu Before the Devil Knows You're Dead jäi todisteeksi hänen sisälleen säilömästään elokuvanteon intohimosta - millaiseen vitaalisuuteen 86-vuotiaana kuollut veteraani olisi vielä pystynytkään? Elokuvan iskevä nimi tulee irlantilaisesta sananlaskusta: "May you be in heaven a full half-hour before the devil knows you're dead." Näytöksessä tapasin Orionin ohjelmistosuunnittelijan ja sielun Antti Alasen, joka oli toipunut marraskuisesta liikenneonnettomuudestaan ja palannut ensi kertaa istumaan vakipaikalleen. Hän ehti kuin ehtikin vielä mukaan syyssarjaan, sen viimeiseen näytökseen.
Olen täysin eri mieltä. Mutta Lumet'n viimeinen onkin jakanut erityisen voimakkaasti katsojia eri leireihin. Minusta elokuva oli hallitun keskinkertainen eikä se nimenomaan uudistanut rikoselokuvan konventioita vaikka yrittikin. Näyttelijät tekevät pikemminkin luotettavaa kuin mieliinpainuvaa työtä. On mahdotonta ymmärtää, että joku voi asettaa tämän esim. Hikisen iltapäivän edelle. Erityinen Akilleen kantapää on sen digikuvaus, jota Lumet ei hallinnut: elokuva on esteettisesti ruma. Että saman elokuvan voikin kokea kahdella näin perustavanlaatuisesti toisistaan eroavalla tavalla.
VastaaPoista