Joku kaltaiseni

1/3. Johanna Vuoksenmaa, 2008. Pe 4.1.2013 klo 05.25 - 06.10, Ven. (Windows Media Player). Laskuri. **½.

Mika Ripatin ja Seppo Vesiluoman näyttelijä Petteri Summaselle käsikirjoittama kolmiosainen minisarja miehestä, joka haluaa esittää Petteri Summasta. MTV3 uusii viiden vuoden takaisen sarjan. Katsoin avausjakson, mutta en jäänyt koukkuun. Arvio ilmestyy tiistain Aamulehdessä.

Lyhyt elokuva Helsingistä

Tahvo Hirvonen, Tero Jartti, Sökö Kaukoranta, Petri Kotwica, Tarja Kylmä, Iiro Küttner, Maarit Lalli, Rosa Liksom, Milla Moilanen, Markku Pölönen, Simo Rista, 1999. To 3.1.2013 - pe 4.1.2013 klo 23.30 - 00.19, Yle Teema (Uusi Kino). ****. Aiemmat katselut: - . Yksittäisten lyhytelokuvien aiemmat varmat katselut: Hirvosen ja Ristan Kuppausta Kotiharjun saunassa (Tampere Film Festival: Tahvo Hirvonen 1, Tullikamarin Pakkahuone 4.3.2004 klo 20.00, 35-mm).

Helsingin kulttuuripääkaupunkivuotta 2000 varten tehty Gnu Filmsin episodielokuva, joka yllättäen paljastui yhdeksi lajinsa suomalaisista valioista. Mukana on monta helmeä. Hirvosen ja Ristan Kuppausta Kotiharjun saunassa pesee kymmenisen vuotta myöhemmän Miesten vuoron koska tahansa jo pelkällä aistikkaalla loppukuvallaan, jossa tiivistyy sanattomasti kaikki saunassa käymisen merkityksestä. Rosa Liksomin ensimmäinen dokumenttielokuva Risto on yksi erikoisimpia ihmiskuvia suomalaisen elokuvan historiassa, kohteena SEA:ssakin työskennellyt kustannustoimittaja ja tutkija Risto Kautto (1931 - 2012). Viimeisenä nähtävä Tero Jartin Elokuvantekijät heijastaa osuvan höynähtäneesti elokuvataiteilijuuden suhdetta todellisuuteen ja muihin taiteilijuuksiin. Ehkä kaikkein yllättävin tapaus on kuitenkin Markku Pölösen (projektin valmistuessa ainoa selvästi jo pitkän elokuvan ohjaajanuraa luonut tekijä) iskevä lapsuuskuvaus Viimeinen kesäpäivä, joka edustaa tekijänsä mustempaa puolta. Maarit Lallin juuri ennen Kovia miehiä valmistunut Rippeitä kuvaa herkän sisäänpäinkääntyneesti naisen tunteita epäonnisessa suhteessa. Iiro Küttnerin näyttävässä tanssisalidraamassa Yksityisetsivän tytär on iäkkäämpien ihmisten osalta hiukan samanlainen kuvio, mutta menneisyys vastaakin kutsuukin. Lyhyt elokuva Helsingistä valmistui vuonna 1999, jolloin itse olin alkanut vasta kunnolla tutustua Helsinkiin elokuvakaupunkina. Nyt se herättää jo kuvanlaadultaan melkoista nostalgiaa - nykyään tällaisia projekteja ei taatusti enää tehtäisi filmille. Jos elokuvan oli tarkoitus kuvata helsinkiläisyyttä vuosituhannenvaihteessa, sen keskeinen pointti ei ehkä nyt ajateltuna ole niinkään sisällöissä vaan siinä, että silloin Helsinki eli vielä täysipainoisesti filmillä.

Tähtien tarina: Hannu Leminen

Peter von Bagh, 2008. To 3.1.2013 klo 15.05 - 16.05, Yle TV1. ***½.

Hannu Leminen (1910 - 1997) kuului suomalaisen elokuvan eturivin ohjaajiin. Valkoisia ruusuja (1943) on lähes vakiintunut tapa käyttää paraatiesimerkkinä suomalaisen studioelokuvan laadusta niille turhan monille, jotka sitä taipuvat vähättelemään. Lemisen tuotannossa oli oma kosketuksensa - viimeistelty romanttisuus, joka ei kuitenkaan koskaan pursuillut yli klassisesta maailmankuvasta. von Baghin haastatteluohjelmassa Leminen paljastuu verrattoman selväsanaiseksi muistelijaksi. Tajusin, etten ole Lemisen kommentointia juuri aiemmin nähnyt - tai ehken muista niitä von Baghin studiosarjoista erityisen tarkasti. Mainioita anekdootteja: Synnin jäljissä (1946) Tapio Rautavaara ujosteli suudella Helena Karaa Lemisen läsnäollessa, mihin ohjaaja (ja vastanäyttelijän puoliso): "antaa mennä vaan!"; "kun kaksi suomalaista miestä ottaa toista lasia kaljaa, aletaan laulaa Rosvo Roopea" - siinäpä se, erään vetovoimaisimman laulelmaelokuvan (1949) yksinkertainen taika. Heleän inspiroitunutta Kesäillan valssia (1951) Leminen ansaitusti nosti tuotannostaan esiin ja herkistyi muistellessaan sen säveltä, jonka oli kuullut juuri pari päivää sitten taas elokuvansa televisioesityksessä (olisiko haastattelu tehty ehkä tammikuussa 1989?). Oskar Merikannon virkistävä sävelmä tuntuukin välittömästi herättävän eloon jonkin menneen, ilman että aikaa pitäisi välttämättä tarkentaa - omat ajatukseni se vie aina varhaislapsuuteen, jolloin veljeni usein soitti sitä harmonikalla. Elokuvan näin vasta jouluaattona 1993, jolloin jäin katsomaan sitä mummoni kanssa muiden mennessä hautausmaille. Toisen kerran Leminen herkistyi muistellessaan Aku Korhosen hautajaisia. Sekä Lemisen että Korhosen viimeiseksi elokuvaksi jäi Vieras mies (1957). Sen jälkeen Suomi-Filmi irtisanoi Lemisen kuvausryhmän ja ohjaaja siirtyi televisiouralle. Leminen kommentoi myös kiinnostavasti, ettei tarttuisi suuriin laajoihin teosten filmatisointeihin kuten Päätalon (ja epäilemättä Linnan) tarjoamiin aiheisiin. Hän myönsi rehellisesti, ettei tuntenut sitä maailmaa ja vielä senkin, että tavallisesti ohjaajat pilaavat kirjalliset eepokset. Harmi, ettei synkkää maalaismelodraamaa Riihalan valtiasta (1956) käsitelty ohjelmassa lainkaan. Valitsin sen viime syksynä yhdeksi viidestä parhaasta suomalaisesta elokuvasta Ylen kyselyssä.

Absolutely Fabulous: Job

Todella upeeta, 20 v. 2/2. Mandie Fletcher, 2011. To 3.1.2013 klo 02.35 - 03.20, Yle Areena (katkesi n. 15 minuutiksi). Suomennos Annu James. ***.

Absolutely Fabulous täytti marraskuussa 20 vuotta. Yle esitti nyt vuoden takaiset erikoisjaksot, ensimmäisen uudenvuodenaattona ja toisen keskiviikkona. Niitähän kelpasi katsoa odotellessa valmisteilla olevaa Absolutely Fabulous -elokuvaa. Naurahtelin enemmän aaton jaksolle Identity, mutta ei Jobkaan hullumpi ollut, vaikka sen satiiri ranskalaisesta eleganssista onnistuu vähän vaihdellen. Saffy ja Patsy järjestävät Edinan ranskalaista filmitähtisuosikkia Jeanne Durandia (erityisesti The Reflecting Skinista muistettava Lindsay Duncan huippuroolissa) konsertoimaan Royal Albert Halliin, vaikka tämä ei paljastukaan kovin kummoiseksi laulajattareksi. Vierailevina tähtinä myös mm. Lulu, Emma Bunton ja Sight & Soundin elokuvakriitikko Mark Kermode. Tuoreinta erikoisjaksoa, aiheena Lontoon olympialaiset, ei vielä esitetty.

Mei Lin

Lönnrotinkatu 33-35, Helsinki. Ke 2.1.2013 klo 17.05 - 18.35. Seurana herra Peissu.

Kun muutin Kamppiin kuusi vuotta sitten, syömäpuolella tuntui kuin olisi tullut Chinatowniin. Koti- ja lähikortteleistani löytyi kolme mainiota kiinalaista ravintolaa, Eerikinkadun Ming Inn, Lönnrotinkadun Fortune House ja Fredrikinkadun Shanghai City. Ilmavaa ja kätevää Ming Inniä lukuunottamatta ne edustivat perinteisen kiinalaisen ravintolan punakultaista, sisäänsä sulkevan lämpöisää maailmaa, mikä tuntui täkäläisissä olosuhteissa johtavan jostain Michael Ciminon Lohikäärmeen vuoden (1985) ajoilta. Mikä merkillisintä, koko kiinalaiskolmikko katosi nopeasti vuoden 2010 kesän ja syksyn aikana. Siinä joutui pakostikin miettimään uusiksi tiettyjä päivittäisiä ruokatottumuksiaan. Vain Fortune Housen tilalle tuli uusi kiinalainen ravintola, Emmy, jossa kävin ensi kerran pitkäperjantaina 2011. Se vaihtoi viime lokakuussa omistajaa ja on nyt nimeltään Mei Lin. Kävin tässä "uudessa" lähikiinalaisessani nyt ensi kerran, juhlakauden aterialla ystävän kanssa. Valoisa ja kevyt puusisustus on yhä olemassa, kuten mukava henkilökunta. Paistettu tofu oli kohtuullista.

Tähtien tarina: Eeva-Kaarina Volanen

Peter von Bagh, 2008. Ke 2.1.2013 klo 15.05 - 15.45, Yle TV1. ***½. Aiemmat katselut: ?.?.2008, Ylen lehdistökopio.

Vuoden ensimmäisellä viikolla TV1 uusii Peter von Baghin viiden vuoden takaista kuusiosaista sarjaa, joka keskittyy suomalaisen studioelokuvan muutamiin keskeisiin nimiin. PvB:n ja Mauri Riikosen tekemät haastattelut ovat peräisin vuosien 1990 ja 1993 aiemmin käyttämättömästä materiaalista, joka ei aikanaan mahtunut mukaan silloisiin, nyt jo legendaarisiin studiosarjoihin. Uudenvuodenaattona Hannes Häyrisellä käynnistynyt sarja jatkui tänään Eeva-Kaarina Volasella (1921 - 1999), kaikkein hienostuneimman suomalaisen romanttisen elokuvan hennoimmillaankin ehkä suurimmalla tähdellä. Volasen herkkä filmimaine perustuu mielestäni pitkälti elokuviin Katupeilin takana (1949) ja Kesäillan valssi (1951), joiden kokonaisvaltaiseen menneen maailman lumoon hän mukautuu kuin luontaisena valonlähteenä. von Bagh näkee hänessä kuitenkin aivan oikein myös samaa hermoherkkyyttä kuin Jussi Jurkassa, joka oli vastanäyttelijänä Mustassa rakkaudessa (1957). Orastavan realismin tamperelaiseen voittoon ja koskenpauhuun katoavaan lupaukseen päättyikin 1800-lukulaisen kaunosieluisesti henkistyneen Volasen varsinainen filmiura (vain vuosi Grace Kellyn jälkeen) - sinänsä erikoista, että hän näytteli myöhemmin teatterin lisäksi vain televisiossa. Huipputrumpetisti Jörgen Petersenin (1931 - 2009) Syysunelmista tunnusmusiikkinsa nappaava Tähtien tarina on mitä parhainta juhlakauden katsottavaa.

Tengoku to jigoku

Taivas ja helvetti. Akira Kurosawa, 1963. Ti 1.1.2013 klo 18.30, Orion (Junaelokuvia). 35-mm. Suom. tekstit / svenska texter. Käännökset: Pauli Hatsala, Mårten Kihlman. ****½.

Taivas ja helvetti on yksi hyvin harvoja elokuvia, jotka olen jättänyt sään takia väliin. Kun se avasi kevään 1999 arkistosarjan Tampereella, oli niin kova pakkanen ja raskas lumi, etten jaksanut nousta silloisesta asuinpaikastani Ala-Pispalasta harjulle ja sitä kautta Niagaraan. Ei kovin kurosawalaista, häpeä tunnustaa. Yllättävää huomata nyt Orionin esitteestä, että Taivaan ja helvetin Suomen ensi-ilta oli ollut tuolloin vasta edellisellä vuosikymmenellä, maaliskuussa 1981 - ts. siis 18 vuotta valmistumisensa jälkeen. Ed McBainin Lunnaisiin (1959) löyhästi perustuva Taivas ja helvetti kuuluu mestarillisen Pahat nukkuvat hyvin -teoksen (1960) ohella selvästi Kurosawan kylmääviin ja painokkaimpiin aikalaiskuvauksiin (Pahat nukkuvat hyvin muuten ei ole saanut vieläkään varsinaista Suomen ensi-iltaansa, minkä merkitystä sietäisi jonkin tahon miettiä, sillä välillä tuntuu, että Kurosawan yleismaine Suomessa todellakin kohdistuu liikaa samuraiajan kuvauksiin). Taivaassa ja helvetissä Toshiro Mifunen esittämä kenkäpohatta Kingo Gondo on juuri riskeerannut omaisuutensa uudenlaisen tuotantomallin vuoksi, mutta joutuukin kiristyksen kohteeksi, kun hänen pieni poikansa siepataan - tai yritetään siepata, sillä erehdyksessä napataankin hänen autonkuljettajansa ulkoisesti verrannollinen jälkeläinen. Näin tilanne on tapauksen nostattaman julkisuuden kannalta oikeastaan vielä aiottua kiusallisempi, koska Gondon vastuulla on nyt, kuinka parempi- ja huonompiosaisuuden välinen ero kyvyssä vaikuttaa uhkaavien asioiden kulkuun tulee näkyviin. Taivas ja helvetti jakautuu - täysin nimensä veroisesti - kokonaisuutena kahtia: alkuosa tapahtuu korkealla turvallisessa toimistohuoneistossa, josta on huikean avarat näkymät kaupunkiin ja mahdollisuus hengittää raikasta ilmaa, loppuosa puolestaan vie kaupungin ahdistaviin slummeihin ja epätoivoiseen sykkeeseen, jossa viruvien ihmisten kesken on loputtoman tukalaa. Nämä todellisuudet erottaa keskivaiheen trillerihenkinen junamatka, jossa ne kohtaavat tragikoomisella tavalla. Kurosawan henkilöohjaus on astetta mietitympää ylä- kuin alatasolla, jonka kuvaaminen jää yllättävän maalailevaksi ja paikoin vähän kömpelöksi (hän jopa käyttää popmusiikkia kehtaisiko sanoa esitarantinomaiseen tyyliin). Toisaalta lavea ja hämyisän selittämätön tunnelmointi osuvan etäännyttävästi pohjustaa tyrmäävää loppukohtausta, joka kokoaa elokuvan kaksiulotteisen tematiikan kuin giljotiinin iskuna. Nähdäkseni Taivas ja helvetti päätti tietyn kauden Kurosawan tuotannossa - sen jälkeen alkoi eeppisempien elokuvien harvatahtisempi kausi. Vuoden ensimmäisenä elokuvakokemuksena Taivas ja helvetti paiskasi suoraan keskelle shakespearelaisia perusasioita eli yhteiselämämme tummanpuhuvaa ydintä.

"Vuoden 2012 parhaat elokuvat"

Kyse on jälleen siis vain vuonna 2012 Suomessa teatterilevitykseen tulleista ensi-iltaelokuvista. Niitä oli tiettävästi noin 170 - 180, ja niistä näin noin 130. Noin 40-50 oharia on huomattavasti enemmän kuin edellisvuonna, jolloin niitä oli kontollani vain 16. Yleisenä huomiona tässä kohtaa todettakoon, että ohjelmiston ilmeen jo noin 99-prosenttinen digitalisoituminen on vaikuttanut siten, etten vapaa-ajalla enää välttämättä saa luontevasti raahattua itseäni elokuvateatteriin, vaikka olisi varsin kiinnostavakin - filmille tai digille kuvattu - elokuva näkemättä. Aikansa kai kutakin; tekniikat ja interiöörit vaihtuvat, vähitellen yleisötkin. Toisekseen, koska 2K-esityksistä en suostu maksamaan ja koska kaikki elokuvalevittäjät eivät myönnä lehdistönäytökseen syystä tai toisesta ehtimättömälle kriitikolle jälkikäteen pressilippua, jäi esimerkiksi mestarillisen Kultaisen portin (2006) ohjanneen Emanuele Crialesen uutuus Terraferma juuri tästä syystä näkemättä. Niinpä tällaisen listan laatiminenkin on vähän kyseenalaista tässä vaiheessa, mutta menköön ainakin vielä tämän kerran.

Yhtäkään päivänselvää mestariteosta en viime vuoden ensi-illoista löytänyt. Ulkomaisten kärkikymmenikkö, jota en jaksa sen paremmin tällä kertaa perustella:

1. Robert Guédiguian: Kilimanjaron lumet (Les neiges du Kilimandjaro)
2. Steve McQueen: Shame
3. Wes Anderson: Moonrise Kingdom
4. Lynne Ramsay: Poikani Kevin (We Need to Talk about Kevin)
5. Terence Davies: Syvänsininen meri (The Deep Blue Sea)
6. Aleksandr Sokurov: Faust
7. David Cronenberg: A Dangerous Method
8. Tomas Alfredson: Pappi lukkari talonpoika vakooja (Tinker Tailor Soldier Spy)
9. James Marsh: Shadow Dancer
10. Clint Eastwood: J. Edgar

+ mainittakoon taas myös muutama lupaava, kiinnostava, yllättävä, piristävä tai hämmentävä tapaus:

David Cronenberg: Cosmopolis
Stephen Daldry: Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä (Extremely Loud & Incredibly Close)
Sean Durkin: Martha Marcy May Marlene
Paolo Sorrentino: This Must Be the Place
Jennifer Westfeldt: Friends with Kids

Kotimaiset:

1. Katja Gauriloff: Säilöttyjä unelmia

2. Rax Rinnekangas: Veden peili

3. Saara Cantell: Tähtitaivas talon yllä

4. Aleksi Bardy: Rouva presidentti

5. Maarit Lalli: Kohta 18

Piristäjä / yllättäjä / hämmentäjä jne.:

1. Essi Mitronen & Anna Peräaho: Käräjävuorentie

Levollista joulua...

...filmin vuosisadan hengessä.

Neuvostoelokuvan näytöksiä Tampereella vuoden 1991 jälkeen

Aloin käydä tavallista aktiivisemmin elokuvateattereissa vasta kesällä 1991. Samassa hässäkässä Neuvostoliitto hajosi. Se merkitsi myös Kosmos-Filmin maahantuonnin äkkinäistä lopahtamista, vaikkei se vielä lopettanutkaan levitystoimintaansa. Ensimmäinen pitkä neuvostoelokuva, jonka näin valkokankaalta, oli Dziga Vertovin Mies ja elokuvakamera (1929) syyskuussa 1993. Tämä tosiasia iskostui mieleeni nähtyäni sen kaksi päivää sitten Orionissa uudelleen. Siinäpä vasta ajankohtainen elokuva siitä, mistä filmille kuvaamisessa ja filmin katsomisessa voimallisimmillaan sekä sisällön että muodon kannalta on/oli kyse.

Muistelinpa hiukan neuvostoelokuvien esityksiä Tampereella vuoden 1991 jälkeen. Tässä lista. Elokuvat on esitetty 35-milliseltä filmiltä, ellei toisin mainittu. Huippuvuosi näyttäisi olleen 1996. Tässä tuskin ovat kaikki (ainakaan Tampereen elokuvajuhlien osalta), joten otan mielelläni vastaan täydennyksiä.

* en ollut paikalla

1992

Ke 4.3. Tullikamarin Pakkahuone:

Fjodor Hitruk: Film film film... (1968)

Oli mukana Tampereen elokuvajuhlien avajaisnäytöksessä, ellen aivan väärin muista. Tullikamari oli ensimmäistä päivää Filkkarien keskuspaikkana, koska Kino-Palatsista oli jouduttu (tässä vaiheessa vielä väliaikaisesti) luopumaan.

1993

Helmikuuta, Niagara:

*Nikita Mihalkov: Urga (1991)

Mongolialais-ranskalais-neuvostoliittolainen yhteistuotanto pyöri Niagaran normaalissa ensi-iltaohjelmistossa. Urga näyttäisi olevan ensimmäinen ja samalla toiseksiviimeisin suomalaiseen teatterilevitykseen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tullut elokuva, jonka valmistusmaaluettelosta löytyy Neuvostoliitto (Suomen ensi-ilta oli 4.12.1992). Maahantuoja oli Finnkino.


Ma 6.9. Tullikamarin Pakkahuone:

Dziga Vertov: Mies ja elokuvakamera (1929)

Anssi Tikanmäen filmiorkesterin säestys. Tampereen elokuvajuhlien erikoisnäytös.


Ma 29.11. Niagara:

Dziga Vertov: Elokuvasilmä (1924)

SEA:n sarjaa.

1994

-

1995

Pe 24.3. Niagara:

Andrei Tarkovski: Ei paluuta (1962)

Andrei Tarkovski: Andrei Rublev (1966)

La 25.3. Niagara:

Andrei Tarkovski: Solaris (1972)

Andrei Tarkovski: Peili (1975)

Su 26.3. Niagara:

Andrei Tarkovski: Stalker (1979)

Elokuvakerho Monroen järjestämä kronologinen Tarkovski-viikonloppu, jonka päätöksenä esitimme vielä Italiassa valmistetun Nostalgian (1983). Ruotsissa valmistunut Tarkovskin viimeinen elokuva Uhri (1986) taas oli SEA:n sarjassa heti seuraavana maanantaina.

1996

Elokuvakerho Monroe: Neuvostoelokuvan kavalkadi: 


Pe 4.2. Niagara:

Gleb Panfilov: Teema (1979)

Larisa Shepitko: Nousu (1976)

Lev Kuleshov: Mr. Westin ihmeelliset seikkailut bolsevikkien maassa (1924)

Mihail Romm: Arkipäivän fasismi (1965)

La 5.2. Niagara:

Sergei Eisenstein: Lakko (1924)

Elem Klimov: Tule ja katso (1985)

Su 6.2. Niagara:

Aleksandr Dovzhenko: Aerograd (1935)

Tengis Abuladze: Katumus (1984)

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen ajan laajin neuvostoelokuvaa Tampereella esitellyt tapahtuma. Myös lehti julkaistiin. Paikallisena valtamediana Aamulehti julkaisi tapahtumastamme sekä ennakko- että jälkijutun, joissa kummassakin halveksuttiin koko neuvostoelokuvaa ja sen esittämistä.


Ke 8.3. - To 9.3. TTT/Eino Salmelaisen näyttämö:

Vsevolod Pudovkin: Pietarin viimeiset päivät (1927)

Taiteen ja viestinnän oppilaitoksen opiskelijoiden luomien äänitehosteiden kera. Tampereen elokuvajuhlien erikoisohjelmistoa.


La 11.3. Tullikamarin Pakkahuone:

Aleksandr Svetlov & Aleksandr Shein: Meidän marssimme (1970)

Dziva Vertov: Kolme laulua Leninistä (1934)

Vertov 100 vuotta -juhlanäytös, jonka alussa esiintyi Liisa Tavi. Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistoa.


To 15.8. Niagara:

Grigori Kozintsev: Hamlet (1964)

Teatterikesän elokuvaohjelmisto esitteli tällä kertaa Hamlet-tulkintoja. Edellisenä päivänä oli esitetty Olivierin Hamlet.


Su 27.10. Niagara:

Grigori Kozintsev & Leonid Trauberg: Uusi Babylon (1929)

Monroen näytös. Esitimme elokuvan Sara Hildénin taidemuseossa samaan aikaan venäläistä avantgarde-taidetta esitelleen näyttelyn tueksi.

1997

Su 9.11. Lenin-museo:

Sergei Eisenstein: Lokakuu (1927)

Lenin-museo esitti Lokakuun vallankumouksen 80-vuotisjuhlan kunniaksi Eisensteinin filmin. 16-mm.


Su 23.11. Lenin-museo:

Sergei Eisenstein: Panssarilaiva Potemkin (1925)

Lokakuun keräämän suosion vuoksi Lenin-museo jatkoi Eisensteinin elokuvien 16-millisiä esityksiä.


*Su 30.11. Lenin-museo:

Sergei Eisenstein: Lakko (1924)

16-mm.


Su 7.12. Lenin-museo:

Sergei Eisenstein: Vanhaa ja uutta (1929)

16-mm.


En ole sataprosenttisen varma Lenin-museon näytösten päivämääristä, mutta joka tapauksessa sunnuntaisin marras-joulukuussa.

1998

*To 5.3. Tullikamarin Pakkahuone:

Sergei Eisenstein: Que viva Mexico (1931/1939)

Marie Seton -versio (1939). Esitettiin Tampereen elokuvajuhlien Cinema Mexico -ohjelmassa.


La 19.9. Niagara:

Pari Lennart Merin elokuvaa, muistaakseni Vesilinnun kansa (1970) ja Linnunradan tuulet (1977).


Su 22.11. Niagara:

Sergei Eisenstein: Panssarilaiva Potemkin (1925)

Osa Monroen 16-millistä klassikkokimaraa. Mainittakoon, että tähän näytöskokonaisuuteen tulin ehdottaneeksi myös saatavilla ollutta Juri Zheljabuzshkin elokuvaa Rakkaus on ihmeellinen (1924, tunnetaan myös Mosselpromin tupakkatyttönä), mutta kerhon silloinen puheenjohtaja jostain syystä vastusti jyrkästi sen esittämistä - ehkä siksi, koska kyseessä ei ollut muiden (The Kid, Kenraali, Potemkin) tavoin yhtä maineikas klassikko.

1999

*Ke 8.3. - Su 12.3.

Garri Bardinin animaatioita 1980- ja 1990-luvuilta. Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistoa.


Pe 12.3. Tampere-talo, iso sali:

Grigori Kozintsev & Leonid Trauberg: Uusi Babylon (1929)

Tampereen kaupunginorkesterin säestys Shostakovitshin alkuperäismusiikilla. Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistoa.


Ma 20.10. Niagara:

Dziga Vertov: Mies ja elokuvakamera (1929)

SEA:n sarjaa. Muistaakseni väärä kuvaportti.


Mainittakoon myös tämä esittämätön:

?Ti 21.10.? YO-talo:

Aleksandr Ptushko: Kivinen kukka (1946)

Aviisissa oli ilmoitus elokuvan esittämisestä, mutta paikalla ei ollut ketään, ehkei edes projektoria.

2000

Ke 8.3. Kino-Palatsi:


Fjodor Hitruk: Film film film... (1968)

Fjodor Hitruk: Leijona ja härkä (1983)

Tampereen 30. elokuvajuhlien avajaisnäytöksen ohjelmaa.


Su 14.3. Tullikamarin Pakkahuone:

Fjodor Hitruk: Saari (1973)

Juri Norstein: Satujen satu (1979)

Kaksi elokuvaa Tampereen elokuvajuhlien Aution saaren lyhyet -näytöksestä.


Pe 8.9. Niagara:

Roman Karmen: Liekehtivä manner (1972)

Paikalla Che Guevaran poika.


Ma 23.10. Niagara:

Vasili Shukshin: Punainen heisipuu (1974)

SEA:n sarjaa.


Ke 15.11. YO-talo:

"neuvostoliittolaisia avaruuselokuvia"

Monroen tapahtumassa esitettiin muutama lyhytelokuva 16-millisinä. Filmit katkeilivat pahasti.

2001

*Ma 12.3. Niagara:

Dziga Vertov: Kolme laulua Leninistä (1934)

SEA:n sarjaa.


Ma 17.12. Niagara:

Ivan Pyrjev: Karamazovin veljekset (1968)

SEA:n sarjaa. Näytöksen jälkeen kaksi nuorta häiskää (epäilemättä teekkaria) jakoi yleisölle diplomeja nelituntisen neuvostoelokuvan katsomisesta.

2002

Ma 15.4. Niagara:

Aleksandr Dovzhenko: Maa (1930)

SEA:n sarjaa. Väärä kuvaportti.


To 22.8. Väinö Linnan aukio:

Sergei Eisenstein: Lakko (1924)

Ulkoilmaesitys + säestys.

2003

Ma 3.3. Niagara:

Kira Muratova: Pitkiä jäähyväisiä (1971)

SEA:n sarjaa. Ohjaaja oli paikalla näytöksen jälkeen.


*Ma 10.3. Niagara:

Larisa Shepitko: Nousu (1976)

SEA:n sarjaa. 


?Ma 31.3.? Niagara:

Vladimir Menshov: Moskova ei usko kyyneliin (1979)


?Ke 2.4.? Niagara:

Pjotr Todorovski: Rintamaromanssi (1983)


Ma 10.11. Niagara:

Aleksandr Dovzhenko: Arsenal (1929)

SEA:n sarjaa.

2004

*Ma 26.4. Niagara:

Andrei Tarkovski: Peili (1975)

SEA:n sarjaa.


*Ma 25.10. Niagara:

Dziga Vertov: Mies ja elokuvakamera (1929)

SEA:n sarjaa.


*Ma 22.11. Niagara:

Andrei Tarkovski: Stalker (1979)

SEA:n sarjaa.

2005

*Ma 21.2. Niagara:

Andrei Tarkovski: Peili (1975)

SEA:n sarjaa.


To 10.3. Tullikamarin Pakkahuone:

Sergei Eisenstein: Panssarilaiva Potemkin (1925)

Cleaning Womenin säestys. Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistoa.

2006

*Ma 3.4. Niagara:

Vsevolod Pudovkin: Myrsky yli Aasian (1928)

SEA:n sarjaa.


*Ma 13.11. Niagara:

Aleksandr Dovzhenko: Aerograd (1935)

SEA:n sarjaa.

2007

-

2008

*Ma 7.4. Niagara:

Vasili Shuksin: Punainen heisipuu (1974)

KAVA:n sarjaa.

*Ma 3.11. Niagara:

Leonid Gaidai: Briljanttikäsi (1968)

KAVA:n sarjaa.

*Ma 17.11. Niagara:

Andrei Tarkovski: Peili (1975)

KAVA:n sarjaa.

2009

-

2010

*Ma 15.3. Niagara:

Sergei Eisenstein: Panssarilaiva Potemkin (1925)

Vuoden 1977 rekonstruktio. KAVA:n sarjaa.


*Ke 11.8. Kahvila Valon sisäterassi:

Andrei Tarkovski: Ei paluuta (1962)

Monroen ulkoilmasarjassa nähtiin Tarkovskin pitkä esikoinen 16-millisenä kopiona.

2011

-

2012 

*Ma 13.2. Niagara:

Aleksei German: Ystäväni Ivan Lapshin (1984)

KAVA:n sarjaa.


*Ma 26.3. Niagara:

Andrei Tarkovski: Andrei Rublev (1966)

KAVA:n sarjaa.


*Ma 1.10. Niagara:

Andrei Tarkovski: Stalker (1979)

KAVA:n sarjaa.


/////


Esityskerrat (edeltävien eli osittain puutteellisten tietojen mukaan), jos enemmän kuin 1:

4 Peili, Panssarilaiva Potemkin 
3 Mies ja elokuvakamera, Stalker, Lakko
2 Film film film..., Ei paluuta, Andrei Rublev, Nousu, Aerograd, Kolme laulua Leninistä, Uusi Babylon, Punainen heisipuu