Helsingin kulttuuripääkaupunkivuotta 2000 varten tehty Gnu Filmsin episodielokuva, joka yllättäen paljastui yhdeksi lajinsa suomalaisista valioista. Mukana on monta helmeä. Hirvosen ja Ristan Kuppausta Kotiharjun saunassa pesee kymmenisen vuotta myöhemmän Miesten vuoron koska tahansa jo pelkällä aistikkaalla loppukuvallaan, jossa tiivistyy sanattomasti kaikki saunassa käymisen merkityksestä. Rosa Liksomin ensimmäinen dokumenttielokuva Risto on yksi erikoisimpia ihmiskuvia suomalaisen elokuvan historiassa, kohteena SEA:ssakin työskennellyt kustannustoimittaja ja tutkija Risto Kautto (1931 - 2012). Viimeisenä nähtävä Tero Jartin Elokuvantekijät heijastaa osuvan höynähtäneesti elokuvataiteilijuuden suhdetta todellisuuteen ja muihin taiteilijuuksiin. Ehkä kaikkein yllättävin tapaus on kuitenkin Markku Pölösen (projektin valmistuessa ainoa selvästi jo pitkän elokuvan ohjaajanuraa luonut tekijä) iskevä lapsuuskuvaus Viimeinen kesäpäivä, joka edustaa tekijänsä mustempaa puolta. Maarit Lallin juuri ennen Kovia miehiä valmistunut Rippeitä kuvaa herkän sisäänpäinkääntyneesti naisen tunteita epäonnisessa suhteessa. Iiro Küttnerin näyttävässä tanssisalidraamassa Yksityisetsivän tytär on iäkkäämpien ihmisten osalta hiukan samanlainen kuvio, mutta menneisyys vastaakin kutsuukin. Lyhyt elokuva Helsingistä valmistui vuonna 1999, jolloin itse olin alkanut vasta kunnolla tutustua Helsinkiin elokuvakaupunkina. Nyt se herättää jo kuvanlaadultaan melkoista nostalgiaa - nykyään tällaisia projekteja ei taatusti enää tehtäisi filmille. Jos elokuvan oli tarkoitus kuvata helsinkiläisyyttä vuosituhannenvaihteessa, sen keskeinen pointti ei ehkä nyt ajateltuna ole niinkään sisällöissä vaan siinä, että silloin Helsinki eli vielä täysipainoisesti filmillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti