Salaa ytimekäs romaani Yhdysvaltain kuohuvasta 20-luvusta on muodoltaan lyhyt, mutta sisällöltään rikas. Lukukokemus on kuin lumouksellista, mutta varovaista askellusta valaistun loistolukaalin pimeältä pihamaalta kenenkään huomaamatta sisään, mystisoitujen, mutta irrallisten ihmisvarjojen kaipuuntäyteiseen elämään... Fitzgerald kuvaa taakse jätettyä keskilänttä ja leimansa löytänyttä itää, Long Islandin levottomia nuoria seurapiiriläisiä, jotka hiljattaisesta maailmansodasta huolimatta haaveilevat koko ajan enemmästä, mutta saavutetunkin loiston keskellä hamuavatkin sisimmässään jo jotain tiedostamatta menetettämäänsä. Ihmisiä, jotka tietävät, mistä tulevat, mutta eivät kestä katsoa taaksensa. Jokaiselta puuttuu jotain siitä, mitä toisella on. Materiaalisesti tai henkisesti. Ikuiselta tuntuvat kutsut päättyvät kuolemaan, yhteen jos toiseenkin, vaikkei kukaan välitä tietää, kuka on kuollut. Paitsi sentään naapuri, kertoja. Kultahatusta aistii 1920-luvun kohtalokkaan huuman, ginin kilinän ja arvopapereiden kahinan, leppymättömän uskon kimaltavista valoista täyttyvään lupaukseen, mutta sen vienosti kupliva ulallaolon tunnelma on muillekin talouskasvun ajoille otollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti