Ken Loach, 2006. Pe 4.1.2013 klo 19.45, Orion (Ken Loach). 35-mm. Svenska texter. ****½. Osin torkuttu.Sunnuntai 28.5.2006 Eerikinkadulla oli jännityksellinen. Kävin katsomassa Orionissa Otto Preminger -sarjan päättävän Myrskyä Washingtonissa (1962), mutta kuhina oli toisaalla. Kysymys kadun Orionin ja Coronan välisessä ihmisvilinässä kuului, voittaisiko Aki Kaurismäki vihdoin Kultaisen Palmun Cannesissa? Se selviäisi illan aikana. Lakoninen yksinäisyyden kuvaus Laitakaupungin valot oli kilpasarjassa. Eikä sitten lopulta voittanut mitään palkintoa. Pääpalkinnon vei Ken Loachin pelkistetty sotaeepos The Wind That Shakes the Barley. Yksi 2000-luvun suomalaisen elokuvakulttuurin häpeätahroja on, ettei elokuva koskaan saanut Suomen ensi-iltaa. Kyseessä saattaa olla Loachin päätyö, mutta joka tapauksessa poikkeus aikanamme: yhtä ihanteeton kuin mahtailematon sotakuvaus. 1920-luvun alkuun sijoittuva koruton veljesdraama siitä, miten Irlannin itsenäisyystaistelu muuttui sisällissodaksi, on nykymielessä poikkeuksellinen historiallinen elokuva: se tuntuu tapahtuvan suoraan tässä, edessämme, ei jossain kauas taakse jätetyssä, tarinoiksi muuttuneessa menneessä. Vaikea yhteiskunnallinen kiista tuntuu yhtä mahdottomalta ratkaistavaksi ennen kuin nyt. Loachin tuotannossa The Wind That Shakes the Barley asettuu niin ikään Suomessa vain televisioensi-illan saaneen tiukan IRA-trillerin Hidden Agendan (1990) temaattiseksi sisarteokseksi. Maalailemattoman vehreässä luonnonläheisyydessään se tuo mieleen myös Black Jackin (1979). Ikävä kyllä torkahdin jossain kohtaa, koska olin edellisyönä nukkunut viitisen minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti