Samuel Fuller, 1957. 35-mm. Orion su 21.11.2010 klo 18.30. ***½
Muistan vuoden 1990 hiihtoloman viimeisen päivän, kun odotin videoiden rec-painike kuumana John Hustonin Muistoja (The Dead, 1987) Kolmoskanavalta. Yllättäen sitä ei tullutkaan. Peter von Bagh alkoi esitellä jotain aivan muuta elokuvaa: 40 urhoa!
Pettymys oli valtava. Hustonin testamentti olisi varmasti ollut tunnelmallinen päätös hiihtolomalle. Tympeä sunnuntaiolo vain tehostui, kun odotettua elokuvaa ei tullutkaan ja koulun penkille paluu valtasi yhä vahvemmin mielen. Suljin television ja sammutin videot. Korvaavan elokuvan valinta kun ei tuntunut kovin onnistuneelta ratkaisulta. Muistoja ei tietysti olisi korvannut edes 400 urhoa - saati kepposta.
Vaikka nyt toki selviääkin, että joitain tiettyjä yhtäläisyyksiähän näillä on - suvusta ja perinteestähän kummassakin elokuvassa on kysymys. Paronitar Jessica Drummond (Barbara Stanwyck, jonka väkevää läsnäoloa Fuller ei täysin hyödynnä) pitää kuuliaisen lankoletkansa avulla jöötä yllä, mutta aikansa kutakin.
Fullerin teokseksi 40 urhoa on jopa poikkeuksellisen selvästi A-luokan oloista elokuvaa Cinemascopea, Harry Sukmanin konventionaalista musiikkia ja "Jidge" Carrollin balladinomaisia lauluosuuksia myöten. Kavan esittämä kopio oli vieläpä aivan priima, joten harvoinpa näkee Fulleria näin kokonaisvaltaisen koreissa puitteissa. Tuttua tekemisen vimmaa, brutaalia motivointia ja leikkauksen rosoa kuitenkin löytyi kaiken tämän keskeltä.
Erikoislähikuva lähestyvän kaksintaistelijan silmistä näyttää miltei valmista tietä Sergio Leonelle ja kiväärin piipun sisältä kuvaaminen taas James Bondin alkutunnarille... Fullerin näkemys lännestä on rajun romantisoimaton, mutta hänellä ei ole minkäänlaista tarvetta romuttaa sen illuusiota, todistaa jotain kollektiivista kokemusta toiseksi. Antti Alanen pohdiskeleekin Kavan esitteessä, kuuluvatko Fullerin "end of the west" -westernit pitkällisen lajityyppinsä aitoihin edustajiin vai jo ensimmäisiin metawesterneihin.
Vai olisiko ehkä olemassa jonkinlainen välitila, jonka yksinomaan Fuller täyttää? Jonkinlainen tiukan, tinkimättömän ja tunteen sijaan toimintaa korostavan, toisessa maailmansodassa kouliintuneen uutisreportterin länsi.
Muistoista puheenollen, sen olen sittemmin nähnyt muutaman kerran. Ne katselut muodostavat jokainen aivan oman tarinansa. Jostain joskus kuulin, että tuo vuoden 1990 ohjelmanmuutos ilmeisesti perustui Muistot maahantuoneen VCM Finlandin konkurssiin. Muistot oli sen yksi viimeisiä, ellei viimeisin, maahantuonti. Esitysoikeudet olivat ilmeisesti sen myötä epäselvenneet.
Muistot odottaakin yhä tv-ensi-iltaansa. Siinäpä siis vinkki vaikkapa Yle Teemalle, eritoten loppiaisaaton ohjelmistoa silmällä pitäen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti