Fair Game

Doug Liman, 2010. 35-mm. Suom. tekst. Su 5.12.2010 klo 20.45, Kinopalatsi 9. **

Poliittisen ihmissuhdedraaman hallinta tuottaa vaikeuksia Doug Limanille, josta 2000-luvun nollavuosina kehkeytyi ehkäpä aikamme tyylitietoisin toimintaohjaaja. Aineksia hänellä kyllä olisi: Washington Postissa heinäkuussa 2003 CIA:n agentiksi paljastetun Valerie Plamen tapaus on ainakin skandaaliarvoltaan juuri kuin poliittiseksi trilleriksi luotu. Alkupuolella Limanin kerronta vaikuttaa lupaavan ryhdikkäältä, kun Plame (Naomi Watts) yrittää ihan vakuuttavasti tonkia todisteita Irakin mahdollisista uraanietsinnöistä Nigeriassa. Hiukan arveluttavaa on, ettei Plame sitten kovinkaan nopeasti tajua tilanteensa muuttumisen lopullisuutta luettuaan nimensä ja toimenkuvansa aamun lehdestä. Vuodon satuttua Liman myöskin lähes täysin sivuuttaa sen, mikä alkupuolella on ollut keskiössä: mitä uusi tilanne ilmeisesti tulee aiheuttamaan muutamille asianosaisille Irakissa. Tämän puolen jäädessä elokuvassa kaikkein hatarimmalle pohjalle, loppu vaihtaa yllättäen suuntaa yleisestä yksityiseen: Plamen ja hänen vähintään yhtä valveutuneen Joe Wilsonin diplomaattimiehensä (Sean Penn) väliseksi pragmatismin ja idealismin taistoksi, joka kuitenkin muistuttaa painotuksiltaan lähinnä mitä tahansa avioliittodraamaa. Tämän vain on aiheuttanut Valkoinen talo. Väittelyjen painokkuutta on ilmeisesti yritetty tehostaa siivoamalla arvoilleen ja niiden mukaisille urilleen ihailtavasti omistautuneen pariskunnan lapset lähes täysin pois jaloista kuljeksimasta.

Fair Game oli jo Naomi Wattsin ja Sean Pennin kolmas yhteistyö, edeltäjinään 21 grammaa (2003) ja Richard Nixonin salamurha (2004). Harmi, että näin erinomaiset näyttelijät saavat aina kohdatessaan niin lupaavat lähtökohdat, mutta vähintäänkin varauksia herättävän lopputuloksen. Vika ei ole heidän. Fair Gamesta jää ikävän epävarma jälkimaku, koska Liman vain hahmottaa näkemystään Plamen tapaukseen ilman selkeää päätelmää siitä, onko kyseessä vain yhden ihmisen ammatillinen murskaus vai laajemmaksi kasvava kiteytys Irakin sodan alkuvaiheiden paranoiasta? Alan J. Pakulaa tulee ikävä.

---

Näytöksen jälkeen kävin Kaislalla oluella, koska edessä oli arkipyhä. Juotuani huurteisen ja käännyttyäni Vilhonkadulta takaisin Mikonkadulle, huomasin kaukana edessäni Bio Bristolin punaisen pystysuoran mainosvalokyltin Aikatalon kupeessa. Oikeastaan siinä luki Bio istol, sillä kaksi kirjainta olivat jo sammuneet. Niitä tuskin korjataan enää entiselleen.