M

1951, Yhdysvallat. O: Joseph Losey. * * * * . Su 19.1.2014 klo 18.15, Orion (Elokuva uusiks - remakes). 35-mm. Kopio (+++): BFI. Paikka: permanto, rivi 9, paikka 9. Näytösolosuhteet: 2/5.

Äänielokuvan varhaisen mestariteoksen tasan 20 vuotta myöhempi uusintafilmatisointi siirtää kollektiivisen lynkkausmielialan maailmansotien välisestä Berliinistä McCarthyn vainojen Los Angelesiin ja vaihtaa ohjaajaksi Fritz Langin tilalle Joseph Loseyn, jonka kuolemasta tuli juuri sopivasti vuoden alussa 30 vuotta. Tuottaja on sama, Seymour Nebenzal, nyt poikansa Haroldin kanssa.

1950-luvun alussa Lang oli vielä jännityksen mestarina yhtä nimekäs tai nimekkäämpikin kuin Hitchcock, joten ei ole pintatasolla ihme, että vielä huimista näytöistäänkin huolimatta melko kokemattoman ja myöhemminkin amerikkalaisille liian vaikeaksi ja hämmentäväksi osoittautuneen Loseyn versio on siellä jopa haluttu unohtaa.

Jos tilannetta vertaa kankeasti tähän päivään, voisi olla kyse vaikka siitä, että joku ihan kiinnostava Steve McQueen ohjaisi uusiksi Lars von Trierin Europan (1991).

Losey ei mielestäni imitoi juurikaan, vaikka tekee silloin tällöin kunniaa Langin versiolle. Peter Lorren legendaarisen lapsenmurhaajan roolin on perinyt lapsellisista aikuisrooleistaan tunnettu David Wayne (jonka syntymästä tulee sattumoisin sata vuotta 30.1.), millä on ehkä vähän sama vaikutus kuin jos Kaarlo Kartio olisi saanut M:n roolin mahdollisessa täkäläisessä uudelleenfilmatisoinnissa. Wayne on roolissaan erinomainen kuten myös kaikki muut keskeisissä rooleissa, erityisesti Luther Adler alamaailman juoppona asianajajana.

Loseyn näkemys ei ole langilaisittain tumma ja hyytävä vaan kipeä ja surullinen, eikä se löydä väistämättä leiman selkäänsä saavasta M:stä itsestään mitään erityisen pelottavaa tai luotaantyöntävää sillä tämä on koko ajan läpitunkevan läsnä katsojalle. Jännityksestä ei ole juurikaan kyse, eikä se vähimmässäkään määrin edes yritä rakentua lapseen kohdistuvalle uhalle - kysymys on pikemminkin tuohon uhkaan sisältyvästä epäselvyydestä. M on tunne-elämältään ja elämänuskoltaan epäilemättä liian varhain vahingoittunut aikuinen lapsi, sopeutumaton pillipiipari, joka kenties itsekin haluaisi olla lapsi ja siksi pyrkii omin kyseenalaisin keinoinsa suojelemaan lapsia yhteiskunnan vahingoittavuudelta.

M on yksi värisyttävimpiä 1950-luvun Los Angelesin ytimen ulkoisia hahmotuksia. Losey ei keskellä kaupunkiakaan esittele nähtävyyksiä vaan kirjaimellisesti kulmia ja laitamia. Tästä käy hienoimmaksi esimerkiksi kameran käynti monesti kuvatun Angels Flightin liepeillä, ei lainkaan sen varrella.

Mestariteokseksi M ei tiettyjen karkeiden takelteluidensa takia aivan yllä, mutta toisaalta noiden kömpelyyksienkin voi nähdä antavan lisäarvoa elokuvan sekasortoiselle, valmiiksi pureskelemattomalle tunnelmalle, jossa ihannoitu viattomuus ja pakkomielteinen syyllisyys taistelevat yksityisestä ja tuhoon tuomitusta mielenmaisemasta samalla, kun tämä yhteisten omantunnontuskien ulkoistuminen häiriökäyttäytymiseksi herättää ihmisissä innon jakaa omaksi koettua oikeutta ennen muita.

Ennen näytöstä kuulin Antti Alaselta, ettei elokuvaa ollut esitetty arkistossa 30 vuoteen. Edellinen näytös oli siis ilmeisesti Joukolassa, sillä arkiston (vai nykyisin jo instituutin?) teatterinahan Orion viettää 30-vuotisjuhliaan syyskaudella. Harvinaisen elokuvan kopio oli tyydyttävä, oikeastaan moitteeton. Näytöksen alkupuolta vaivasi vakava sipsienrapistelu - hiljaiset kuvat rappukäytävistä ja ostoskaduista menettivät tehoaan.