Nel nome del padre

Isän nimeen. 1971, Italia. O: Marco Bellocchio.      * * * * ½. Ma 20.1.2014 klo 19.00, Orion (Elokuvan historia). 35-mm. Kopio (+++): SFI. Svenska texter: Stig Björkman, elektroninen tekstitys suomeksi: Lena Talvio. Paikka: permanto, rivi 9, penkki 12. Näytösolosuhteet: 2/5.

Katolisessa sisäoppilaitoksessa tapahtuva Isän nimeen on satiirisena poikakapinan kuvauksena selvästi velkaa Lindsay Andersonin elokuvalle Jos... (1968) - ja kirurgian kimppuun käyvän teatteriesityksen tasollaan Robert Altmanin M.A.S.H:lle (1970) -, mutta ei häiritsevässä määrin. Italialainen kulttuuri tuntuu olevan jollain maanläheisellä tapaa vahvemmin kytköksissä sekä ruumiillisiin perusvietteihin että visuaaliseen kauneudentajuun kuin jäykkä ja harmaa brittiläinen tapaummehtuneisuus, joten kysymys on pitkälti eri tahtotiloissa käyvistä edes- ja irtiottamuksista. Elokuvia yhdistää anarkinen iloittelu, mutta Andersonin naturalistisen farssin tilalle Bellochio levittää historiallisen ajankohdan allegorian, jonka antaa kylpeä varsin uhkeassa maalauksellisuudessa. Kysymys on uskonnon ja politiikan, katolisuuden ja kommunismin ristiriidasta, jota Bellocchio ammentaa omista kokemuksistaan katolisen koulun kasvattina 1940- ja -50-luvuilla.

Isän nimeen kuvaa siis lähtökohtaisella tasollaan uskonnollisen auktoriteetin kyseenalaistumista ja italialaisen yhteiskunnan muutosta, mutta etenkin loppupuolella elokuva kytkeytyy miltei profetoivasti myös 1960-luvun länsimaiseen luonnon- ja humanististen tieteiden ristiriitaan tavassaan nähdä jo täydellisen makaaberin ironian valossa se teknokraattinen kehitys, kova-arvoista johtamista kaipaava robottiaika, joka on ottamassa vallan. Uskonnon uudistuskyvyttömyys on salaa tuhoisa yhteiskunnallinen uhka, sillä se on monotonisoinut ja tekopyhittänyt sielunelämän merkityksen.

Bellocchio on jossain maininnut Isän nimeen suosikikseen omista töistään. Se oli hänen paluuelokuvansa hylkäämäänsä "porvarilliseen" ohjaajan ammattiin, jonka oli riistänyt itseltään vuoden 1968 mainingeissa siirryttyään hetkellisesti poliittiseen aktivismiin. Isän nimeen ei esitä esimerkillistä kantaa puoleen tai toiseen - se ei ota jyrkän tuomitsevaa suhdetta katoliseen kasvatukseen eikä asetu yksioikoisesti puolustamaan sitä räjähdysherkästi haastavaa vasemmistolaista radikalismia ja kulttuuriliberalismia.

Tavassa, jolla kirkko kykenee hallitsemaan arvokapinaa sitä hillitysti sietämällä, kytkeytyy patriarkaatin sisäänsä sulkeva mahti, joka tekee minkäänlaisesta rationaalisesta muutoksesta sen puitteissa mahdotonta. Isän nimeen huipentuu mustan humoristisesti kuvattuun mielivallan ilmaisuun, koulun taianomaisena pidetyn päärynäpuun katkaiseminen tieteen ja järjen nimessä. Tapahtumaa hämmästyneenä viereisestä tuvasta seuraamaan saapuneelle naiselle katkojat kertovat poistuessaan: "Nyt olet vapaa. Mene tehtaaseen töihin."

Isän nimeen on tiedon ja hengen dikotomialtaan ja rajoituksiltaan pessimistinen elokuva, sillä oman katolisen kulttuuriperintönsä luutuneisuutta vastaan asettuvat kapinoitsijat ovat ulkomaailmaan siirtyvässä taistelussaan myös tietämättään pirullisen valmiita ja vapaita ammentamaan edelliselle sukupolvelle tarjottimella olleen fasismin alttarilta. Oudossa huumorissa (mukana on mm. mumiseva lähetyssaarnaaja, jolta kommunistit ovat katkaisseet kielen, yksi koulun valvojista haaveilee puoliunissaan: Klaatu barada nikto...) sisältää kuitenkin myös kummallista, epäsuorasti kajastuvaa vastarinnan valoa, joka jättää tilkkeisiinsä välillä yllättävän herkkää elokuvallista estetisointia. Bellocchio herättää masturbaatiosta syyllistettävien oppilaiden kiellettynä haavekuvana eloon eroottisimmin lähestyvän Neitsyt Marian mitä olen valkokankaalta nähnyt. Isän nimeen on varmaankin se elokuva, jossa antifreudilaisessa psykoanalyysissäkin käynyt Bellocchio on alkanut tonkia omaa, ulkoiselta todellisuudelta suljettua kulttuuritaustaansa sen koko rönsyävässä ja rauhattomassa monimielisyydessään.

Ovi kävi kerran. Jonkun kannettavasta loisti valo, mistä joutui huomauttamaan. Toisella puolella taas soi puhelin. Sitten tuli lisää valoa, kun ihmiset alkoivat tarkistaa ovatko puhelimet varmasti suljettuja.