Tatuoitu ruusu. 1955, Yhdysvallat. O: Daniel Mann. * * ½ . La 25.1.2014 klo 16.45, Orion (Anna Magnani). 35-mm. Kopio (3/5). Paikka: permanto, rivi 8, keskellä. Näytösolosuhteet: 2/5.
Suurimmat Mannit taitavat löytyä kirjallisuuden puolelta, mutta elokuvan puolellakin on sentään Anthony. Muuten löytyy liuta silloin tällöin valovoimaista jälkeä tekeviä keskinkertaisuuksia: Delbert, Michael, Daniel...
Viimeisimmän heistä ohjaama Tatuoitu ruusu on toistaiseksi heikoin Tennessee Williams -filmatisointi, jonka olen nähnyt. 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa vilkkaasti purkitetut Williams -filmatisoinnit olivat suuri intohimon kohteeni etenkin nuorempana.
Ei ihan järjestäen kuitenkaan. Kun tämä elokuva tuli televisiosta tammikuussa 1991, se oli oikein malliesimerkki klassikosta, joka ei pahemmin kiinnostanut. Tatuoitu ruusu Burt Lancasterin rinnassa tuntui tarpeeksi luotaantyöntävältä. Muistaakseni katselin kuitenkin elokuvaa jonkin verran sivusilmällä olohuoneessa.
Suruunsa linnoittautuvan ja sitä tyttäreltäänkin odottavan leskirouva Serafinan rooli on omiaan Anna Magnanille, mutta mielestäni hän menee Oscarin voittaneessa roolissaan hiukan yli. Ehkä takana on liian pitkä harjoitus ja kypsyttely, sillä Williams kirjoitti näytelmänsä jo vuonna 1951 Magnania varten, mutta tämä ei ollut valmis siihen heikon englantinsa takia. Toisaalta kyse on selvästi myös siitä, että Daniel Mann on niin taukean keskiverto Hollywood-kertoja, ettei hänessä ole ohjaajana luomaan omasta kulttuurimpäristöstään irrottautuneen Magnanin purkauksille tarpeeksi vitaalista, rehevää ympäristöä, mikä ei ollut temppu eikä mikään Jean Renoirillle Kultavaunuissa. Magnani on liian hallitsevassa asemassa koko elokuvassa, mikä kertoo Hollywoodin tähtikultin mahdista.
Key Westistä löytynyt kuvauspaikka on 1950-luvun amerikkalaisviihteelle sinänsä varsin epätavallinen ryysyläiskuja, jonka puolikaatuneiden aitojen väleistä hampaaton mummokin kuljeksii pikkulasten ja eläinten kanssa.
Television alkuajan keventävä vaikutus näkyy ikävästi henkilöohjauksessa. Elokuvan pahin ongelma on rekkakuski Alvaro (Burt Lancaster), joka on kuin toisesta elokuvasta tai pikemminkin olohuoneesta, turvallisesta tilannekomediasta tapahtumiin astuva pelle. (1950-luvun) Hollywoodilla on jokin kumma ongelma leppoisan maanläheisyyden kanssa - sen pitää olla aina kovin hauskaa ja farssimaista. Lancasterista olisi tämän perusteella tullut hyvä kilpailija Jerry Lewisille naamanvääntelijänä.
Sinänsä Alvaron kuvio tarjoaisi mitä mielenkiintoisinta kehittelyä: hänhän on miehenä Vertigon (1958) Scottie Fergusonin täydellinen vastakohta, tässä hetkessä täysillä elävä mutkaton mies, mutta ei suinkaan niin kirkas ajattelultaan, etteikö yrittäisi hurmata uuden ihastuksensa muuntautumalla mielipuolisesti tämän menettämäksi rakkauden kohteeksi, tatuoimalla siis tämän rinnassa olleen ruusun omankin tykkyttävän sydämensä päälle. Siinä vasta seikkaperäinen psykologinen solmu, jonka Williams on jostain kumman syystä halunnut vetää hölmöilyksi. Daniel Mannista ei ole muuhun kuin viimeistelemään kokonaisuuden ulkokohtaiset viihdearvot.
Marisa Pavan (joka on jäänyt niin harmillisesti sisarensa Pier Angelin varjoon) on hyvä omaan elämäänsä irtautuvana Serafinan tyttärenä, mutta hänen kehittelynsä jää ohueksi kaikin puolin.
Tatuoitu ruusu on selvästi Williams-näytelmä, joka kaipaa paitsi uutta filmatisointia, myös nimenomaan uudelleentulkintaa. Se on tavallaan Williamsin tuotannon jemma, ehkä hänen optimistisin tekstinsä, mutta ainakin elokuvaversiosta puuttuu hänelle ominainen kokonaisvaltainen kipu, joka piilee kuitenkin syvällä leskiäiti/aikuistuva tytär -teeman ytimessä.
Krzysztof Kieslowski onnistui toisessa tyylilajissa paremmin elokuvassaan Kolme väriä: Sininen (1993) - sen asetelmassa ja tietyissä juonenkäänteissä on yhtäläisyyksiä Tatuoidun ruusun kanssa.
Kopio oli kaunis, välillä tosin varsin hämärä (vai johtuiko se projisoinnista?) ja ilmeisesti varsin harvinainen. Takaani kuului etenkin alussa pulinaa, sillä tekstittömyys tuli parille katsojalle yllätyksenä. Edempänä soi puhelin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti