Arne Sucksdorff. Ruotsi, 1953. "Suuri seikkailu". Cinema Orion su 20.10.2024 klo 14.45, Risto Jarva -seuran näytös. 35 mm. Suomenkielinen selostus: Sakari Jurkka. Suomennos: Väinö Vento. Istuin: Rivi 5, penkki 9. Kopion kunto: 4/5. Näytösolosuhteet: 4/5. Katsojia silmämääräisesti: n. 15. Tähdet: ****½.
Arne Sucksdorffin ensimmäinen pitkä elokuva on pohjoisen luontoelokuvan mullan- ja kuusikontuoksuinen klassikko. Nimen "suuri seikkailu" sisältää kiehtovan kolmoismerkityksen. Tarinan tasolla se kuvastaa kahden pienen pojan salaista seikkailua, jossa he yöllä hakevat metsästä saukon kaverikseen. Konkreettisemmalla tasolla se kuvastaa kokonaisuuden kehystymistä neljään vuodenaikaan, jossa luonto elää koko ajan suurta seikkailua. Vielä lopussa nousee esiin uusi taso. Kun saukko on lähtenyt omille teilleen ja luonto näyttänyt pojille perimmäislaatunsa, se symboloi tietynlaista lapsuuden seikkailun loppua ja jonkin toisen alkua - elämä yleisesti ottaen näyttäytyy pojilla vielä edessäpäin.
Kiinnostavaa ja poikkeuksellista agraarikuvauksessa on myös se, että pikkuveli näyttäytyy siinä (ainakin tässä suomeksi selostetussa versiossa) isoveljeä jollain tapaa maltillisempana realistina. Lopussa isoveli suree hetken saukon "menettämistä", mutta pikkuveli suhtautuu asiaan jo kättelyssä ikään kuin jalat maassa ja isoveljeään lohdutellen.
Ehdotin Suurta seikkailua Orioniin joskus toissa keväänä ja oli ilo nähdä näytöksen toteutuvan. Alun perin se oli ymmärtääkseni tarkoitus esittää Suomen luonnon päivänä, mutta toiseksi vaihtoehdoksi vinkkasin syyslomaviikkoa. Näytöksessä oli ainakin yksi lapsi. Ehkä syyslomaviikkoa edeltävä sunnuntai olisi ollut otollisempi päivä, nyt monella oli varmaan jo alkava arki mielessä.
Suomeksi selostetun version esittäminen ei ollut oma ideani. Ilmeisesti esitettävänä olisi ollut myös alkuperäisäänin varustettu kopio. Suomiversio toimi ihan asiallisesti kertoja-osioissaan, mutta repliikeissään puhe kävi kömpelöksi. Veljekset taisi olla nimetty Antiksi ja Pentiksi.
Vanhimman pojan koulutunnilla opettaja kysyi häneltä laskutehtävän, jonka oikea vastaus olisi ollut aivan sama kuin omalla hetkelläni, kun aloin aikanaan puhua koulussa ujouden voitettuani.
Luontokuvaus on Sucksdorffilla etenkin elokuvan alkupuolella aivan uskomattoman kaunista ja sävähdyttävää, nykyisessä mielessä kuin kadonnutta maailmaa. Vahvimmin jäi mieleen lumisen metsän hämärä otos, jossa pupu ja minkki lymyilivät hangella.
1950-luvun alun maatalon pihapiiri ja villi luonto näyttäytyvät elokuvassa toistensa välittömässä läheisyydessä eläviltä, mutta rajapinta on selvä. Se kaikki on kuin kaukaista ja eteenpäin kerrottua muistoa, omienkin vanhempieni lapsuutta. Erityisesti isäni kertomukset tulivat elokuvasta mieleen.
Orionin näytöksen jälkeen tein retkeen erääseen hyvin kätkettyyn ja pieneen helsinkiläiseen puistoon, jonka viime kesänä yllätyksekseni löysin kartalta. Syksyn väriloisto oli parhaimmillaan. Sucksdorffin elokuvassa syksy käytiin läpi vuodenajoista nopeimmin, lokakuuta kutsuttiin muistaakseni "mullantomuiseksi".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti