Arvokkaita ruumita. 1976, Italia. O: Francesco Rosi. La 19.12.2015 klo 16.30, Orion (Francesco Rosi). 35-mm ruotsinkielisisllä teksteillä. Kopion kunto: 3/5. Suom. tekst. (e): Lena Talvio. Istumapaikka: permanto, rivi 3, keskeltä vähän vasemmalla. Näytösolosuhteet: 4/5. * * * * ½.Francesco Rosin ura oli kohtaamassa uuden vaiheen 1970-luvun lopulla. Leonardo Sciascian viisi vuotta aiempaan romaaniin Il contesto perustuva Arvokkaita ruumita oli päättävä hänen yhteiskunnallisesti valveutuneiden poliittisten trillerien ja voimakkaiden henkilökuvien putken, mutta siinä näkyy jo orastavasti hänen uusi, sisäisiä liikkeitä tutkiva lähtökohtansa.
Alkuperäisnimi Cadaveri eccellenti tulee pelistä, jonka osanottajat piirtävät vuorotellen samaa hahmoa näkemättä, mitä toiset ovat piirtäneet.
Pääosassa on komisario Rogas (Lino Ventura), joka alkaa tutkia palermolaisen tuomari Vargaksen murhaa. Tämä jo iäkäs mies ammutaan kadulle hänen ojentautuessaan kohti muurin varjossa roikkuvaa kasvia. Tutkimusten edessä kaksi muutakin tuomaria murhataan.
Arvokkaita ruumita alkaa rosimaisen rosoisesti, fiktiivistä ja dokumentaarinomaista ainesta yhdistäen, hallituksen ja vasemmiston taistoa sekä äärilaitojen liikkeitä taustoittaen, mutta muuttuu aste asteelta hiljaisemmaksi ja mietteliäämmäksi mitä syvemmälle Rogas etenee tutkimuksissaan, joita hän tekee monissa painostavan jyhkeissä, ympäröivän yhteiskunnan luonnetta arvovallallaan määrittelevissä rakennuksissa, niiden pimeillä käytävillä ja salamyhkäisissä takahuoneissa, korkeimman oikeuden peräkamareissa, joissa hänen kuulusteltavansa tai varoiteltavansa elävät ehkä hyvinkin omahyväisten filosioidensa varaan suojattuina tai sitten varuillaan kuin jo kuolemaa minä hetkenä vain odottaen.
Arvokkaissa ruumiissa Rosi on muokannut miehistä maailmaansa Salvatore Giulianon (1962), Kuoleman etuvartion (1970) ja Mattein tapauksen (1972) säälimättömyydestä ja hyökkäävyydestä kohti rauhallisempaa ja tyylitellympää epätietoisuuden ilmapiiriä ja estetiikkaa. Hiljalleen Rogas itsekin alkaa tuntea selkänsä takana kulkevan vaaran. Rosi tahdittaa mestarillisesti Rogasin psyykkisen sisäänpäinkääntymisen hänen kävellessään ihmisvilinässä, keittäessään kotona kahvia ja kuullessaan tavallisesta poikkeavia ääniä.
Keinot ja valtuudetkin omaavan yksilön kyvyttömyys päästä jyvälle yhteiskunnallisen tilanteen perimmäisestä luonteesta on Arvokkaiden ruumiiden voimistuva teema, joka nousee kärsivällisen ja pitkäjänteisen Rogasin varsinaisen päämäärän tilalle hänen vähitellen aavistaessaan sopivansa itsekin tämän poliittisen pelin ehkä seuraavana pois siirrettäväksi nappulaksi. Rosi punoo erityisesti pirullisessa loppukäänteessään varsin pessimistisen päätelmän 1970-luvun Italian hajanaisesta poliittisesta kentästä ja sen muokkaamasta todellisuudesta. Siinä missä Vargas käväisee alussa katsomassa katakombien muumioita ennen kohtaloaan niin Rogas lyyhistyy lopulta kansallisgalleriassa roomalaisten patsaiden ääreen. Totuudella on arvoa vain menneisyyden kuolleille silmille, jotka katsovat korkeammalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti