1932, Suomi. O: Kalle Kaarna. Ke 23.12.2015 klo 17.00, Orion (Kultakauden naistekijät). 35 mm. ***½. Kopio: +++. Olosuhteet: 4/5. Paikka: permanto, rivi 3, keskellä. Katsojia silmämääräisesti: muutama. Aiemmat katselut: 1) ke 1.4.2015 klo 17.00, Orion, 35 mm, Indie-Suomi.
Larin-Kyöstin 30 vuotta vanha runoelma toimi pohjana tuotantoyhtiö Sarastuksen viimeiseksi jääneeelle elokuvalle. Päällisin puolin ripiltä päässeen tytön (Iris Knape-Jäderholm) ja kasakkaosaston päällikön (Tauno Brännäs, myöh. Palo) rakkaustarina ja renkipojan (Kaarlo Kytö) myötä kolmiodraama 1800-luvun lopulla. Kiinnostavin henkilö on yllättäen Kuisman pohjalle vajonnut kasakkatoveri Micha (koskettava Hannes Närhi), jolta hän on aiemmin vienyt naisen. Takaumassa Micha saapuu yllätyksekseen näiden häihin, yrittää teeskennellä iloa, mutta vetäytyy kuitenkin yksin arolle suremaan. Kuisma on hurmuri, joka jatkaa kulkuaan. Kakkoseksi jääneet miehet tarttuvat pulloon ja tuupertuvat tantereelle kanojen tasolle, naiset tulevat hulluiksi ja heittäytyvät koskeen. Luonnon kuvaajana Kaarna edustaa puukuoren päheintä pihkaa. Rakkaudeton ratsumies laajalla tasangolla, näköpiirissään ei mitään. 1930-luvun parhaita, realistisimpia kotimaisia. Sylva Rossin tanssia olisi voinut katsoa luuppina läpi joulun.
Kuismaa ja Helinää ei ole esitetty koskaan televisiossa - siksi erityisen kummallista, että väki ei tunnu löytävän Orionin kotimaisia harvinaisuuksia. Kansallisfilmografian mukaan elokuvaa mainostettiin aikanaan kaduilla ratsastavalla kasakalla - olisikohan vanha konsti auttanut Eerikinkadulla nyt, kun monia Orionin esityksiäkin on alettu brändätä toden teolla?
[Kirjoitettu 7.1.2016 klo 16.15.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti