Kustaa Vilkuna, Eino Mäkinen, 1936. Digibeta. Ke 1.12.2010 n. klo 17.05, Orion (Dokumentin ytimessä 55: Selostajat III: Nuo mainiot sanasepot ja viihdyttävät kielikellot). ****Jari Sedergrenin ja Ilkka Kippolan väsymätön tutkimusmatka suomalaisen elokuvahistorian dokumentaariseen menneisyyteen eteni jo 55. etappiinsa, eikä loppua näy. Syksyn Selostajat-osion kolmas ja viimeinen esitys kantoi nimeä Nuo mainiot sanasepot ja viihdyttävät kielikellot. Itse huomasin kuitenkin kiinnittäväni huomioni ensisijaisesti elokuviin, en niinkään selostajien paikoin huikeisiin kielikuviin.
Ensimmäisenä nähtiin eräänlainen kansatieteellinen kahvipaussi pohjoishämäläiseltä heinäpellolta, selostajana Kaarlo Marjanen. Elokuvan yhdeksänminuuttinen kesto sopi hyvin sumppia hiki hatussa odottelevaan teemaan, vaikka työn luonnettakin toki kuvattiin kauttaaltaan. Yhteisöllisyyden henki oli vahva ja työn merkitys ymmärrettävää. Tämä on jo niin sanottua kadonnutta Suomea, muttei ihan niin kadonnutta, etteikö itsellänikin siihen olisi jotain kosketusta. En ole ollut koskaan todellisissa heinätöissä, mutta vielä 1980-luvun lopulta muistan isäni pieneltä lapsuudentilalta - niin ikään Pohjois-Hämeessä - että pellolla kyllä käytiin - ja sinne oli kai vähän velvollisuuskin mennä, jos kylässä poikkesi. Itse kiersin pellon kaukaa, kai se kuului lapsen oikeuksiin. Paikka sitten myytiin vuonna 1989 - ja niin katosi kosketus maatalouteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti