Jouluksi kotiin. Bent Hamer, 2010. 35-mm. Suom. tekst. Ke 1.12.2010 klo 12.00, Maxim 1 (Sandrew Metronome Finlandin lehdistönäytös). **SISÄLTÄÄ LIEVIÄ JUONIPALJASTUKSIA.
2000-luvun nimekkäimmän norjalaisohjaajan uutuus lienee ainoa jouluelokuva, joka tänä vuonna tulee teattereihin. Hienoa on se, että ohjaaja kuvaa siinä joulua onnettomien, onnensa hylänneiden tai onneansa etsivien ihmisten näkökulmasta. Upeaa, mutta hiukan osoittelevaa, on myös pohjoismaisen hyvinvointijoulun ja maahanmuuttotarinoiden törmääminen toisiinsa. Mutta lopulta epäonnista on se, mihin Hamer päätyy tällä kaikella materiaalillaan - vähän liian pikkusievään lopputulokseen. Pikkukaupungin erilaisista ja toisiaan täysin tuntemattomista ihmisistä kiinnostavin tapaus on kaduilla kulkeva alkoholisti. Hänen tarinansa on elokuvan hienoin ja kokonaisin, pieni lahjomaton lyhytelokuva ihmiskohtalosta, jonka Hamer kuvaa lähes dickensläisen joulutarinan tyylitajulla. Otokset miehestä ainoana matkustajana junanvaunussa, ikkunoiden takana hämärtyvä jouluilta ja luminen metsämaisema, jäävät unohtumattomasti mieleen kuin surumielisimmät joulukortit. Muissakin tarinoissa on ihan hyvää otetta, muttei kunnon kehityskaarta. Hamerilainen musta huumori on parhaimmillaan alkupuolella: eronneelle ja lapsensa menettäneelle miehelle lääkäri toteaa, että joulu ei ole pahaimmillaan 33-vuotiaana. Joulupukkisekoilu muistuttaa Kjell Sundvallin Joulupukki vieraissa (2000) -elokuvasta, vanhusparin vähäeleinen elämänmuutos (ja oikeastaan myös koko elokuvan kokonaisuus) taas Jarmo Lampelan Joesta (2001). Lopussa sokerinen angloamerikkalainen jouluballadi kuitenkin tuhoaa elokuvan arvokkaan, Hamerin tyylille ominaisen hiljaisuuden. Harvoin lopun musiikkivalinnalla on näin totaalisesti tuhottu elokuvan kokonaisilmaisua. Nuoren balkanilaisparin kokemaa joulun ihmettä, pohjoisten revontulien mykistävyyttä, ei tarvitsisi latistaa. Hyvää joulumieltä tämä elokuva siis ei jätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti