Antti Leino, 2010. To 2.12.2010 (klo 23.40) - pe 3.12.2010, Yle Areena. **½Viides osa Rock-Suomea käsitteli popidoleita. Yhteiskunnallista ja psykoanalyyttista sävyä olisi tähän kaivannut enemmän - karkeasti ottaen kepeyshän tuli rock- ja popmaailmassa sallituksi vasta Kekkosen jälkeen. Kiehtovaa arkistokuvaa: 70-luvun nuoriso-orkka Bamboo ajelee avomaasturilla Helsingin kesäillassa. Ennen 80-luvun Dingoa tilanne ei näyttänyt kovin persoonalliselta. Neumann loi pitkälti itse porilaisromanttisen merimies- ja runoilijamyyttinsä. Vähän myöhemmin Bogart Co. yritti tuoda iloa, leikkiä ja väriä suomalaiseen popmusiikkiin turkulaisella tyylitajulla. 90-luvulla Aikakone tarjosi jopa kunnon iskelmiin verrattavia vetäviä melodioita. 2000-luvulla alan professionaalisuus on jo liki koomista: pop on jo suuri tv-formaateista voimaa saava bisnes ja popparit kuten Jenni Vartiainen, Anna Abreu, Antti Tuisku ym. yrittävät olla samaan aikaan kivoja ja tosi fiksuja, jopa vakavia, mikä näkyy haastattelujenkin yltyvässä halussa vertautua kunnianhimoisempiin artisteihin.
Tekee hyvää kuunnella tosi puhetta vanhalta liitolta: Ressu Redfordin mielestä Bogart Co:n kannatti tehdä Valio-diilinsä, Maki Kolehmainen kehaisee saaneensa autonsa huoltosta nopeammin vihjaisemalla itsestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti