The Town

Ben Affleck, 2010. 35-mm. Suom. tekst. Ti 30.11.2010 klo 10.00, Bristol (Sandrew Metronomen lehdistönäytös). *½

SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA.

Jokaiselle kriitikolle tulee varmaan aina silloin tällöin vastaan elokuva, jonka kohdalla joutuu ihmettelemään kollegojensa muodostamaa yleistä mielipidettä siihen. The Town on minulle yksi sellainen. Se ei langennut itselleni arvosteltavaksi, mutta samaan lehteen kanssani kirjoittava Salmisen Kari antoi sille viisi tähteä ja ylisti Affleckia mestariksi. Muutenkin The Town on saanut yllättävän suopean vastaanoton sekä maailmalla että meillä.

Minäkin toki haluaisin nähdä vilpittömästi yrittävän Affleckin mestarina, vielä jonain päivänä. Mutta en millään kykene siihen The Townin perusteella. Bostoniin sijoittuva elokuva on Affleckin esikoista Gone Baby Goneakin (2007) kunnianhimoisempi yritys luoda nykypäivän realistista ja arjenharmaata, oikein niin maan perusteellisen työväenluokkaista rikosdraamaa. Paha vain, että lopputulos on oikeastaan kaikkea muuta. Ongelmallisinta on henkilöiden totaalisen ontuva motivointi. Affleckia itseään on vaikea niellä samaan aikaan sekä kylmäpäisenä rikollisliigan pomona että nuorena kohteliaana herrasmiehenä, joka solmii suhteen ryöstökeikalla mukaan napatun, tuoreesta järkytyksestään huolimatta vieläpä oudon luottavaisesti muukalaiseen suhtautuvan pankinjohtajattaren kanssa. Affleckilla kun ei näytä olevan juuri minkäänlaisia alkeita saati aikeita kuvata tätä ristiriitatilanteesta kehkeytyvää kaksoiselämää hahmon pään sisällä. Asiaa ei tietenkään mitenkään auta Ben Affleckin mielistelevä näyttelijäntyö. Jutun juurihan on siinä, mikä tämä hahmo, Doug, on oikeasti, sisimmässään: hyvä ihminen, joka on muuttunut välinpitämättömäksi jäätyään jostain olennaisesta elämässään jo varhaisessa vaiheessa paitsi. Hänen mukisematon ja kaverillinen sopeutumisensa alamaailmaan ja raa'ankin väkivallan ehtoihin tuntuu kuitenkin liioitellulta antimartyrismilta - katsokaapa nyt, kuinka pahasti olen kadottanut elämäni suunnan, enkä edes piittaa siitä! Muutenkin kulmakunnan rikollisliigan olemassaolo, väkivallan ihmeettömyys ja sen ilmeisen pitkäaikaiset taustatekijät jäävät kummallisen tarkentamattomiksi, ikään kuin luonnollisiksi asiain tiloiksi (alussa selitetään Bostonissa tapahtuvan vuosittain yli 300 pankkiryöstöä ja kaupungin rikollisten keskittyneen Charlestonin kaupunginosaan) - tällaista tämä nyt vain on. Affleck ei edes yritä sukeltaa The Townissa siihen yhteiskunnalliseen hierarkiaan, joka rikollisuutta synnyttää ja ylläpitää - sen takia hän ei osaa myöskään uskottavasti kuvata sitä, miksi hän (Doug ON Ben Affleck) on sen piiriin jäänyt ja miksi hänen on siitä niin vaikea irtautua.

Kaikkein korneinta elokuvassa on sen loppu, joka kasvaa Dougin sovitustyöksi ja hänen asioittensa todellista tolaa halveksivaksi päätelmäksi huomattavasti paremmasta huomisesta.

Kiinnostavin artikkeli, jonka The Townista olen tähän mennessä lukenut, on yllättäen The New Republicissa ilmestynyt kirja-arvostelu, joka kuvailee yhtä lailla Affleckin elokuvaa ja muutenkin nykypäivän film noirin tilaa vakuuttavasti: David Thomson arvioi Dennis Lehanen Moonlight Milen. Kiitos Jussi Suvannolle tästä vinkistä.